Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla dialogissa. Dialogilla voidaan vähentää ihmisten välisiä jännitteitä ja väärinymmärryksiä. Ja kun asenteet paranevat, on helpompaa yhdessä kitkeä epäoikeudenmukaisia käytänteitä, sanoo dominikaanipappi James Channan.
Pakistanilaisella James Channannilla on yli 30 vuoden kokemus kristittyjen ja muslimien välisestä uskontodialogista ja rauhantyöstä.
– Suurin osa pakistanilaisista on rauhaa rakastavia ihmisiä. Kansasta 10 prosenttia on radikalisoituneita, ja tämä määrä riittää siihen, että varsinkaan vähemmistössä olevat eivät ole maassa turvassa, sanoo isä James.
Vaikka hänen henkensä onkin vaarassa, hän ei pelkää tehdä rauhantyötään.
– Kutsumukseni on rakentaa yhteisymmärrystä ja sovintoa sekä levittää kunnioitusta ja suvaistevaisuutta edistävää sanomaa. Tähän olen inspiroitunut ja tämä on sitä, minkä koen Jeesuksen kehottavan meitä, hän toteaa.
Alkuvuonna hän osallistui maansa silloisen pääministerin Raja Pervez Ashrafin järjestämään uskontodialogikonferenssiin, missä luotiin suunnitelmia yhteisymmärryksen lisäämiseksi maassa. Keskusteluissa useat muslimijohtajat ja -oppineet toivoivat, että jumalanpilkkalain väärikäyttö saataisiin loppumaan rankaistavilla toimilla.
Jamesilla on kerrottavanaan lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka ihmisiä on väärin perustein syytetty jumalanpilkasta. Väärät syytökset nähdään usein viimeistään korkeimmassa oikeudessa väärinä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta viedä asioita niin pitkälle. Väärät syytökset oikeudenkäynteineen nielevät ihmisten ja heidän lähipiiriensä voimavaroja. Joskus käy niin, että joku joukko ei ole kuitenkaan tyytyväinen tuomarien päätöksiin vaan he ottavat oikeudenistunnon jälkeen oikeuden omiin käsiinsä ja hyökkäävät syytteestä vapautetun kimppuun.
James Channan johtaa Lahoressa dominikaanien rauhankeskusta. Hänen yhteistyökumppaninaan on Pakistanin suurimman moskeijan pääimaami. Badshahi moskeijaan mahtuu rukoilemaan 100 000 ihmistä. Vuonna 2004 isä James puhui ja rukoili moskeijan uskontodialogiseremoniassa. Se oli ensimmäinen kerta moskeijan 350-vuotisessa historiassa, kun siellä kuultiin kristityn sanoja.
– Dialogi muslimien kanssa perustuu keskinäiseen luottamukseen, solidaarisuuteen ja tasa-arvoon sekä yhteistyön ja rauhanomaisen rinnakkaiselon edistämiseen, näkee James Channan. Hänet palkittiin Pakistanin rauhanpalkinnolla viime vuonna.
Vuotta aikaisemmin hän ja Badshahin pääimaami saivat yhteistyöstään Suomen uskontodialogiverkoston myöntämän Kultainen sääntö -palkinnon.
James Channan toimii myös kansainvälisen uskontodialogijärjestön URIn (United Religions Initiative) Pakistanin koordinaatorina. Pakistanissa toimii reilu 40 URIn toimintapiiriä. URI on maailman suurin ruohonjuuritason dialogia edistävä järjestö, johon kuuluu yli puolen tuhatta ruohonjuuritason järjestöä ja yhteisöä noin 80 maassa. Verkoston tehtävänä on lopettaa uskonnolla motivoitu väkivalta konkreettisella uskontodialogilla ja kulttuurien välisellä yhteistyöllä.
Suomen ensimmäinen piiri, Turun Uskontojen Foorumi, perustettiin samaisena vuonna kuin URI aloitti virallisesti toimintansa eli vuonna 2000. Suomessa on kaikkiaan neljä URI- piiriä, joista tällä hetkellä aktiivisin on kansainvälinen Uskot ilman rajoja ry.
James Channan puhuu uskontodialogin haasteista ja mahdollisuuksista Myllypuron mediakirjastossa Helsingissä, Kiviparintie 2, keskiviikkona 10.7. kello 17-19.00. Järjestäjinä Uskot ilman rajoja ry., Kaupunki yhteisönä ry. ja nettilehti Baabeli.
Ilmoita asiavirheestä