Jukka Relander: Messusta haetaan turvaa


relanderTuomasmessuMini pohtii uskoa tuoreessa Tuomasmessu-lehdessä. Relanderin mukaan kirkosta on totuttu hakemaan suojaa pahalta maailmalta, mutta Tuomasmessun tunnelma on toisenlainen.

Hänen mukaansa perusmessussa on yhä se viesti, että me ihmiset tarvitsemme turvaa vaaralliselta maailmalta.

– Perusmessu tarjoaa yhä suojaavan rituaalin, siellä Jumala ikään kuin kohottaa varjelevan kätensä, jotta ihmiset voivat vavista sen turvan alla.

Tuomasmessun tunnelma on toisenlainen, huoleton. Siellä kokoonnutaan yhteen sen Jumalan ympärille, joka iloitsee siitä, että ihmiset tulevat, Jukka Relander sanoo.

Relander on kuluneena vuotena pohtinut viikoittain kirkkovuoden evankeliumitekstejä Kotimaa-lehdessä.

– Kirjoituksia pakertaessani olen huomannut, että Uuden testamentin teksteistä piirtyy uudelleen ja uudelleen se idea, että ihmisen pitää kantaa oma osuutensa. Omasta silmästä löytyy hirsi tai malka, käännöksestä riippuen.

Relander kertoo evankeliumeista löytyvän myös toisen, toistuvan argumentin.

– Se on se, kun Jeesus lukemattomien kertomuksien lopuksi sanoo: Uskosi on sinut pelastanut, Jukka Relander sanoo.

Lue koko haastattelu Tuomasmessun nettisivuilta.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKotiteollisuus laulaa sielusta
Seuraava artikkeliSamuli Putro: Uskonto on intiimialuetta

Ei näytettäviä viestejä