Kotimaa24 julkaisee Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen johtajan ja varajohtajan kirjeen, joka vaikuttaa suosivan siirtymistä nykyisestä oman uskonnon opetuksesta kaikille yhteiseen katsomusaineeseen. Ajatus ei sisältynyt OKL:n lausuntoon tuntijakotyöryhmän lausuntokierroksella.
Kirje on lähetetty opetus- ja kulttuuriministeriöön huhtikuussa sen jälkeen, kun OKL oli antanut ministeri Jukka Gustafssonin johtamalle tuntijakotyöryhmälle lausuntonsa uskonnonopetuksesta.
Huhtikuun 16. päivätyn kirjeen ovat allekirjoittaneet OKL:n laitoksen johtaja, professori Jari Lavonen ja uskonnon didaktiikan professori Arto Kallioniemi.
Ministeriöön lähetetyn kirjeen sisältöä on hämmästelty muun muassa Suomen uskonnonopettajien liitossa.
– Kirjeen sisältö on herättänyt ihmettelyä. Kun ajatuksena on ollut pohtia tuntijakoa, kirjeessä on vedetty auki asia, joka ei siihen yhteyteen kuulu. Itse menettelyyn en halua ottaa kantaa, sanoo uskonnonopettajien liiton lehden päätoimittaja Kati Mikkola.
Uskonnonopetuksen nykymalli saa liitossa laajaa kannatusta. Myös liiton sisällä on huomattu ero professoreiden kirjeen ja tuntijakotyöryhmälle toimitetun OKL:n lausunnon välillä. Lavonen ja Kallioniemi kiistävät tulkinnan.
– Jotkut ovat tulkinneet yli, että kirjeessä otettaisiin voimakkaasti kantaa johonkin suuntaan. Kirje sisälsi ehdotuksen, että uskonnonopetuksesta olisi hyvä käynnistää keskustelua. Se ei sinällään ottanut kantaa siihen miten opetus pitäisi järjestää, Lavonen sanoo.
Kallioniemi sanoo pitkälti kirjoittaneensa molemmat paperit. Hänen mukaansa kaikille yhteinen katsomusaine on ajatuksena läsnä myös OKL:n lausunnossa, rivien välissä.
Sekä kirjeessä että virallisessa lausunnossa todetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi perustaa asiantuntijakomitea miettimään uskonnonopetuksen kehittämistä.
”Kouluopetuksen yhtenä tehtävänä on yhteiskunnan sosiaalisen koheesion lisääminen. Tämän tehtävän toteutuminen vaattii (sic) jonkinlaisia uudistuksia katsomusopetuksessa”, tuntijakotyöryhmälle toimitetussa OKL:n lausunnossa sanotaan.
Lavosen ja Kallioniemen kirjeessä teksti on suorempaa.
”Uskonnonopetus voisi palvella merkittävällä tavalla esimerkiksi yhteiskunnallisen koheesion lisääjänä, jos kaikki oppilaat osallistuisivat yhden oppiaineen opetukseen. Oman uskonnon opettamisen – käsite on problemaattinen ja sen suhde uskonnonharjoittamiseen on osittain epäselvä. Nykyinen malli kiinnittää uskonnonopetuksen liiaksi omaan uskonnolliseen traditioon, eikä sen avulla voida saavuttaa kaikkia monipuolisia ja laaja-alaisia modernin uskonnonopetuksen yhteiskunnallisia tavoitteita”, professorit kirjoittavat. (lihavointi toimituksen)
Kirjeen taustalla yhteiskunnallinen huoli
Professorit perustelevat kirjeen lähettämistä yhteiskunnallisella huolella. Heidän mukaansa nykyinen oman uskonnon opetuksen malli edellyttäisi suuria muutoksia uskonnonopettajien koulutukseen. Varsinkin pienten uskontojen kohdalla ongelmana on opettajien epäpätevyys.
– Laitoksella on yritetty käynnistää pienryhmäuskontojen opettajien koulutusta. Siihen on vaikea saada opiskelijoita, koska sellaisia ei löydy, joilla olisi vaadittavat aineopinnot suoritettuna. Nykyinen malli ei ole kyennyt ratkaisemaan tätä ongelmaa. Esimerkiksi päteviä islamin opettajia on Suomessa vain muutama. Onko yhteiskunnan kannalta hyvä, että henkilö, joka ei tunne suomalaista koulutusjärjestelmää tai sen arvoja toimii opettajana, Lavonen kysyy.
Kallioniemi kertoo olevansa tietyin ehdoin valmis jatkossa kannattamaan myös nykyistä oman uskonnon opetusta.
– Harkitsen kantani muuttamista heti, kun Suomeen saadaan islamilaisen uskonnondidaktiikan lehtori ja OPM antaa meille tähän 10 miljoonaa euroa. Ministeriö ei ole antanut rahaa. Voisivatko nykymallin kannalla oleva Suomen ekumeeninen neuvosto ja luterilainen kirkko järjestää asian? Minä en sitä pysty järjestämään, Kallioniemi sanoo.
Hän kertoo perehtyneensä uskonnon opetuksen uudistuspyrkimyksiin eri maissa ja olevansa tutkimuksen perusteella sitä mieltä, että opetusta pitäisi Suomessa uudistaa.
– Se ei ole yhteiskunnallisesti toimiva. Olen ottanut kantaa, että uskonnonopetus marginalisoituu, jos uskonnolliset yhdyskunnat pitävät kiinni oman uskonnon opetuksesta. Siitä on vaikea pitää kiinni, jos uskonto halutaan pitää kouluaineena. Pelkään, että parin tuntijakouudistuksen jälkeen jäljellä on vain kaikille pakollinen elämänkatsomustieto.
Lue torstaina ilmestyvästä Kotimaa-lehdestä piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen uskonnonopetuskeskustelua kommentoiva kirjoitus.
OKL:n lausunto tuntijakotyöryhmälle on luettavissa täällä.
Kotimaa24 julkaisee opetus- ja kulttuuriministeriölle lähetetyn kirjeen ohessa kokonaisuudessaan.
Helsingin yliopiston opettajankoulutus
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖLLE
Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos on antaessaan lausunnon tuntijakotyöryhmän esityk-sestä perusasteen tuntijaoksi esittänyt arvoisalle ministeriölle komitean asettamista tarkastele-maan katsomusopetuksen kehittämistä tulevaisuudessa. Haluamme perustella kannanottoamme vielä seuraavilla näkökulmilla.
1. Nykyinen katsomusopetusmalli perustuu 1920-luvlla annettuun lakiin kansankoulun järjestä-misperusteista. Vaikka katsomusopetusmallia on sen jälkeen modifioitu, viimeksi uskonnonvapauslain säätämisen yhteydessä 2000-luvun alussa, niin malli perustuu edelleen pitkälti 1920-luvun lähtökohtiin. Samanaikaisesti suomalainen yhteiskunta on muuttunut lähes täydellisesti ja mallin lähtökohtana oleva ajatus oman uskonnon opettamisesta yleissivistävässä koulutuksessa on osoittautunut muuttuvassa yhteiskunnassa erittäin vaikeasti toteutettavaksi ja pedagogisesti vanhentuneeksi.
2. Suomalaisessa koululaitoksessa annettavasta uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opetuksesta on viime vuosina käyty laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Keskustelun ääripäät voidaan tiivistää kahdeksi näkökulmaksi: oman uskonnon opetuksen puolustaminen ja uudenlaisen katso-musopetusmallin kehittäminen. Jos ministeriö hyväksyy tuntijakotyöryhmän ehdotuksen, niin tä-mä merkitsee yhteiskunnallisen keskustelun jatkumista. Uskonnonopetuksen ja elämänkatsomusopetuksen kehittäminen Suomessa on viime vuosina ollut hyvin problemaattista jatkuvan yhteiskunnallisen keskustelun vuoksi. Tuntijakotyöryhmän esityksen hyväksyminen uskonnon kohdalta merkitsee myös sitä, että ministeriön tulisi suunnata uskonnonopetuksen pedagogiseen kehittämiseen merkittäviä taloudellisia varoja, esimerkiksi Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselle tulisi luoda useita tutkimusvirkoja muun muassa islamilaisen uskonnon didaktiikan opetukseen ja kehittämiseen.
3. Uskonnonopetusta on kansainvälisesti kehitetty laajasti esimerkiksi useissa Euroopan maissa (mm. Norja ja Britannia). Kehittämisen lähtökohtana voidaan pitää oppiaineen yhteiskunnallista roolia. Moniuskontoistuvassa yhteiskunnassa uskonnonopetuksella on tärkeä rooli välittäessään tietoa ja kokemuksia eri uskonnoista ja katsomuksista. Oman uskonnon opettaminen kuuluu oppilaiden perheille ja uskontokunnille. Uskonnonopetus voisi palvella merkittävällä tavalla esimerkiksi yhteiskunnallisen koheesion lisääjänä, jos kaikki oppilaat osallistuisivat yhden oppiaineen opetukseen. Oman uskonnon opettamisen – käsite on problemaattinen ja sen suhde uskonnonharjoittamiseen on osittain epäselvä. Nykyinen malli kiinnittää uskonnonopetuksen liiaksi omaan uskonnolliseen traditioon, eikä sen avulla voida saavuttaa kaikkia monipuolisia ja laaja-alaisia modernin uskonnonopetuksen yhteiskunnallisia tavoitteita.
4. Ministeriön tulisi ratkaisussaan ennakoida tulevaisuutta. Uskonnollisten ryhmien määrä Suomessa tulee todennäköisesti lisääntymään ja niiden yhteisöjen määrä, jotka tulevat esittämään oman uskontonsa mukaista uskonnonopetusta, kasvaa. Tämä tulee entisestään hajottamaan uskonnonopetuksen kenttää ja vaikeuttamaan sen käytännön opetusta kouluissa. Lisäksi tämä edel-lyttää useiden erilaisten uskonnonopetukseen liittyvien opettajankoulutusohjelmien kehittämistä.
Edellä esitetyn perusteella olisi erittäin tarkoituksenmukaista, että opetus- ja kulttuuriministeriö asettaisi uskontokasvatuksen ja opetusalan asiantuntijoista rakentuvan komitean, joka miettisi katsomusopetuksen kehittämistä tulevaisuuden suomalaisessa yhteiskunnassa.
Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella huhtikuun 16. päivänä, 2012
Jari Lavonen Arto Kallioniemiprofessori, laitoksen johtaja uskonnon didaktiikan professori
Ilmoita asiavirheestä