Sosiaalinen sirkus saa unohtamaan rankan arjen pakolaisleirillä

SirkusSyyriassas

Sirkusta tehdessä saimme nuoret nauramaan, itkemään ja välittämään toisistaan. Välillä leikit olivat aika väkivaltaisiakin, suomalaisen Sirkuskoulu Magentan ohjaaja Topi Hurtig kertoo.

Kirkon Ulkomaanapu lähetti neljä sosiaalisen sirkuksen ohjaajaa Jordaniaan Za’atrin pakolaisleirille maaliskuun lopulla. Sosiaalisella sirkuksella pyritään estämään väkivaltaa ja radikalisoitumista.

Kirkon Ulkomaanavun humanitaarinen ohjelma on kohdistettu erityisesti nuorten syyrialaismiesten ja -naisten hyvinvoinnin edistämiseen. Pakolaisleireillä nuoret aikuiset, 15-26-vuotiaat, jäävät usein vaille huomiota. Turhautuminen voi ilmetä väkivaltaisena käytöksenä.

– Sirkuksessa on hassu juttu se, että se vetää nopeasti mukaansa. Niin, että arki unohtuu, Hurtig kertoo.

Hän palasi Za’atrista kesäkuun alussa.

– Sota näkyy nuorissa niin, että monimutkainen ajattelu ei toimi. He hakevat ruokaa ja juomavettä sekä keksivät typerää tekemistä.

Kulttuurin mukaisesti nuoret miehet ja naiset tekevät harjoituksia eri ryhmissä. Ohjaajat ovat aina samaa sukupuolta ryhmän jäsenten kanssa. Tyttöjen saaminen fyysisiin aktiviteetteihin on kulttuurisesti vaikeampaa. Siksi nuorten naisten teltassa harjoituksia tehdään peitetyin ovin ja ikkunoin.

Olosuhteet olivat hankalat. Ensiksi leirillä oli hyvin kylmä ja satoi. Sitten sirkustelttoihin tuli kesän kuumuus. Aamuisin, ennen oppitunteja teltasta siivottiin sadevedet ja lentohiekka.

– Tähän mennessä olemme ohjanneet noin 100 nuorta. Osa miehistä saattoi olla viikon ja sitten kadota. Monet nuoret miehet palaavat leiriltä Syyriaan sotimaan. Silti olen sitä mieltä, että jos yhteen ihmiseen voi vaikuttaa, se on jo paljon.

Kirkon Ulkomaanapu aloitti sirkuskoulutoiminnan pakolaisleirillä osana isompaa humanitaarista operaatiota, johon kuuluu lukutaito- ja käytännöntaitojen opetusta sekä fyysisiä aktiviteetteja.

Ulkoministeriö on tukenut humanitaarista operaatiota 650 000 eurolla.

(Kuva: Outi Behm)

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVantaan seurakunnat lykkää siirtymistä Kirkon palvelukeskukseen
Seuraava artikkeliKuukauppi: ”Me köyhät olemme nöyriä”

Ei näytettäviä viestejä