Kristillisen maailman taide ja kuvallinen ilmaisu kitkutteli 700–800 luvuilla jKr. kuvakiellon eli ikonoklasmin kynsissä. Ei ollut lupa esittää ihmisen kuvia uskonnollisessa yhteydessä. Samoihin aikoihin sai alkunsa islam, ja sen ajatteluun liittyi alusta asti jyrkkä kielto ihmiskuvien esittämisestä. Kuvien tekeminen on islamin mukaan Jumalan luomistyön matkimista ja suuri synti, joka vie tekijänsä suoraa päätä helvettiin. Juutalaisuudessa Jumalasta ei myöskään saanut, eikä edelleenkään saa, esittää kuvaa.
Kristillinen kuvariita vaikutti kuvataiteen kehitykseen taannuttavasti. Kuvia oli suosittu kirkollisissa ja uskonnollisissa yhteyksissä, koska hurskaat kristityt halusivat koristaa kirkkoja kauniilla kuvilla, mutta kuvariita kielsi koristelun. Bysantissa käsitys uskonnollisesta kuvasta kulki omaan suuntaansa, josta kehittyivät ikonit.
Kuvataide alkoi uusiutua kuvariidan päätyttyä 843 jKr. Maallisen ja kristillisen taiteen kehitys kulkivat käsi kädessä.
Nykyaikanakin kuvataide ja kulttuurien kuvat herättävät tunteita ja tuhoamishaluja. Ei tarvitse kuin muistella, mitä talebanit hiljakkoin tekivät Afganistanissa muinaisille buddhalaisten pyhille kuville, tai uskonpuhdistuksen aikaista kuvien piiloon kalkitsemista meillä Suomen kirkoissa.
***
Kuva on voimakas viesti. Kuvan tekijä ei voi koskaan olla varma, että kuvan katsoja ymmärtää hänen tarkoitustaan. Hän voi vain toivoa, että kuvasta jäisi katsojan mieleen häivähdys, joka kasvaisi kaipuuksi taiteen kokemiseen. Taiteilija ei voi määrätä kuviensa vaikutusta ja tulkintaa. Katsoja on kuvan edessä kuningas. Hän tuo kuvan katseluun oman kokemuksensa, tietonsa ja tunteensa. Hän voi kääntyä pois ja hylätä kuvan, jos se ei häntä miellytä.
Tai hän voi uppoutua kuvaan, eläytyä, nähdä jotain, mikä nostaa hänet hetkessä oivaltamisen ilon ja kauneuden ympäröimäksi. Myös jokin, perinteisessä mielessä ei niin kaunis, voi herättää katsojassa samastumisen ja oivalluksen tunteen. Taiteen kauneus ei ole pintakiiltoa tai kauniita ihmisiä kauniissa paikoissa. Se ei ole heti tunnistettavaa, heti nähtyä, heti koettua. Todella koettu ja nähty kuva jää mieleen ja voi hautua siellä pitkään. Se voi tuottaa oivalluksen myös jälkeen päin.
Nykyhetkessä ulkopuolelta tulevat kuvat täyttävät mielemme kuvaston, ellemme osaa sulkea niitä tuottavia laitteita. Meillä taitaa olla meneillään ikonolatria eli kuvainpalvonta. Kuitenkin ihmismielessä on paljon hyviä kuvia omastakin takaa. Kun sulkee ulkoa tulevan kuvavyöryn, pääsee katselemaan sisäisiä kuvia, jotka voivat kuljettaa rauhan ja ilon maisemiin.
Kirjoittaja on kirjailija ja kirjoittamisen opettaja.
Kolumni julkaistu Kotimaassa 7.8.
Kuva: Rami Marjamäki
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.