Kun kirkon piirissä keskustellaan Raamatun tulkitsemisesta, tapana ei ole konsultoida kirjallisuudentutkijoita. Se on sääli, sillä ammattikunnallani saattaisi olla rakentavia näkökulmia joihinkin kiistanalaisiin kysymyksiin.
Aloitetaan vaikka siitä, miten kieli toimii. Millaiseen käsitykseen kielestä perustuu vaatimus, jonka mukaan Raamattua pitäisi tulkita kirjaimellisesti, sananmukaisesti?
Jos kirjallisuudentutkijoilta kysyttäisiin, he huomauttaisivat kielen merkitysten subjektiivisuudesta ja monitulkintaisuudesta. Jotta kirjaimellinen tulkinta olisi ylipäänsä mahdollinen, sanojen merkitysten pitäisi pysyä muuttumattomina ajasta aikaan, asiayhteydestä riippumatta ja kielestä toiseen käännettäessä.
Myös vertauskuvallisuus vaikeuttaa kirjaimellisuuteen tähtäävää tulkintaa. Miten lukija voi tietää, mitä kohtia pitää tulkita kirjaimellisesti, mitä taas vertauskuvallisesti? Onhan esimerkiksi varsin yksiselitteiseltä ja käytännölliseltä kuulostavaa käskyä ”älä tapa” tulkittu kaikkialla kristikunnassa nimenomaan vertauskuvallisesti.
***
Kirjallisuuden asiantuntijat kiinnittäisivät huomiota myös tekstilajiin. Raamatun tapauksessa pitää tosin puhua monikossa lajeista, sillä se sisältää useita kirjallisuudenlajeja runoudesta kirjeisiin, historiankirjoista elämäkertoihin. Osa näistä lajeista kiinnittyy enemmän kaunokirjallisuuteen, osa taas tietokirjallisuuteen.
Vaikka nykyajan jakoa kauno- ja tietokirjallisuuteen ei voi eikä pidä soveltaa sellaisenaan historiallisiin teksteihin, vaikuttavat lajierot joka tapauksessa lukijan tulkintoihin: kohosteisia kielikuvia täynnä olevaa psalmirunoutta luetaan eri silmin kuin apostolien lähettämiä kirjeitä, jotka sisältävät paikoin hyvinkin arkisia elämänohjeita.
Lukutaidon opetuksessa painotetaankin nykyään yhä enemmän sen tärkeyttä, että lukija osaa arvioida tekstiä sen edustaman lajin perusteella, runoutta runoutena ja kirjeitä kirjeinä. Tätä kutsutaan lähdekritiikiksi.
***
Kielen muuttuvat merkitykset ja Raamatun monet tekstilajit nostavat esiin tosiasian, jonka oivaltaminen tekee koko idean kirjaimellisesta eli fundamentalistisesta tulkinnasta mahdottomaksi: Raamattu on monitulkintainen kirja.
Monitulkintaisuus ei tarkoita, että Raamattua voisi tulkita, miten haluaa. Sen sijaan se vaatii ottamaan huomioon sen, että kielen merkitykset riippuvat aina käyttöyhteydestä eli kontekstista. Ja kun tulkintoja on monia, keskeiseksi kysymykseksi nousee se, miten ja missä hengessä Raamattua luetaan.
Kirjoittaja on tutkija ja tietokirjailija. Kolumni on julkaistu 22.10.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä