Kolumni: Pappeja ja työntekijöitä kahlitsee virheiden pelko –Jumalanpalveluksesta on tullut suoritus

Paavalin seurakunnan adventtijumalanpalvelus on puhututtanut sosiaalisen median kirkollisia kuplia. Toiset pitivät sambasta, toisten mielestä sambaaminen jumalanpalveluksessa oli kornia ja mautonta. Keskustelu kertoo siitä kirkollisen elämän murroksesta, jonka keskellä elämme. Vanha ei enää monin paikoin toimi, mutta uudet kokeilutkin herättävät ristiriitaisia tunteita. Jotain pitää kuitenkin tehdä.

* * *

Vähemmälle huomiolle jäi kirkon jumalanpalveluskouluttajan Juhani Holman kirjoittama testamentti. Pitkän työuran jälkeen eläkkeelle siirtynyt Holma sanoo suoraan, että jumalanpalveluksiin on periytynyt 1800-luvun puolisotilaallinen toimintamalli. Niin pappeja kuin muitakin työntekijöitä kahlitsee virheiden pelko. Jumalanpalveluksesta on tullut suoritus. Kuitenkin sen tulisi olla olemisen tapa, joka tuo mukanaan ”turvallisuutta, osallisuutta, levollisuutta ja iloa”.

Tunnistan tämän todellisuuden. Kirkossa pelätään. Jumalanpalvelus on suoritus, jonka väärästä toimittamisesta voi jäädä kiinni, joutua puhutteluun tai saada vihapostia. Niinpä monet jumalanpalvelusta rakastaneet ja sitä mielellään kehittäneet ovat etääntyneet siitä. Liturgian hienosäätöihin rakastuneet ovat omineet kehittämistyön.

Kun jumalanpalvelusuudistus aikoinaan tehtiin, alun raikkaat tuulet ja innovaatiot tukahdutettiin ja laitettiin visusti kaappiin. Vaikka puhuttiin käsikirjan sallimasta moneudesta, se oli kuitenkin aina yhden suunnan moneutta. Kontekstuaalisuus sai väistyä tradition tieltä, eikä siltaa näiden kahden välille rakennettu riittävästi.

* * *

En ajattele, että joka seurakunnassa jumalanpalveluksen tulee olla erilainen. Kirkko tarvitsee jumalanpalveluksessaan tiettyä yhteneväisyyttä ja tuttuutta. Silti jumalanpalveluksessa täytyy näkyä paikallinen elämä huolineen ja rosoineen. Emme elä enää luterilaisen puhdasoppisuuden aikaa. Kirkkotila, ihmisten mielenmaisema ja koolle tulevat seurakuntalaiset ovat erilaisia, ja on ammattitaitoa ottaa tämä huomioon.

Käsikirjat ja virsikirjat vanhenevat nopeasti. Niiden uusiminen on työläs, aikaa vievä ja kallis projekti. Aika kuitenkin muuttuu ja edellyttää uutta niin teksteihin kuin säveliin. Jos rukouksen kieli ei enää puhuttele, miten silta Jumalan ja ihmisen maailman välillä voi rakentua?

Tarvitsemme rohkeutta ajatella uudelleen, jotta turvallisuus, levollisuus, osallisuus ja ilo voisivat näkyä jumalanpalveluksessa. Pelko on synneistä katalin. Se estää meitä toimimasta. Siksi tänäkin jouluna kaikuu ilmoille enkelten laulu: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Teille on tänään syntynyt Vapahtaja!”

Kirjoittaja on Turun tuomiorovasti.

Lue myös

Kolumni: Kirkkotilojen muutosta miettiessämme käymme aina vuoropuhelua eletyn uskon ja elävän uskon välillä

Kolumni: Seurakunnat rakensivat leirikeskuksia, joissa mitään ei tarvinnut enää tehdä itse – samalla menetettiin jotain oleellista

Kolumni: Pyhiinvaelluksella olen ruumiillinen ihminen enkä varmasti taipaleen viimeinen kulkija

Kolumni: Vielä jokin aika sitten kirkollis­kokouksessa tuntui, että suomettumista oli ilmassa

Kolumni: Keskitien kulkija ei edusta enemmistön käsitystä siitä, miten kirkon pitää ratkaista eri­mielisyytensä

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKuusi uutta rovastia Mikkelin hiippakuntaan
Seuraava artikkeliVääntö Valkeakosken kirkon purkamisesta jatkuu – Kirkon puolustajat saivat seurakuntavaaleissa enemmistön kirkkovaltuustoon

Ei näytettäviä viestejä