Lapsena kuvittelin tätä kertomusta usein. Taustalla näin mökkirannan kaislat ja sen vähän savisen veden. Itse olin Pietarin paikalla. Jeesus oli valoa hohtava, rakastavasti katsova hahmo, joka nosti minut aalloista.
Nyt näen tässä tekstissä myös kokemuksen Jumalan poissaolosta. Jeesus haluaa olla yksin ja lähettää oppilaansa soutamaan yöllä yli tuulisen järven. Vene suuntaa kauas järvelle ja ponnistelee aallokossa vastatuuleen.
Monen kristityn polku lähtee helposta alkutaipaleesta. Se voi olla lapsuuden usko tai uskoontulo. Jeesuksen lähellä ollaan.
Sitten todellisuus näyttää toisenlaiset kasvot. Kristallinkirkkaat vastaukset samenevat. Uskominen rutiineineen ja rituaaleineen käy arkiseksi. Jumala tuntuu kaukaisemmalta ja pyrkii välillä unohtumaan. Alkaa Jumalan poissaolon ja ikävöimisen aika. Vene on hyvän matkan päässä rannasta ja vastatuulessa.
Uusi kiinnekohta voi löytyä ikävöivästä uskosta. Siitä viisaudesta, ettei varmuutta Jumalan läsnäolosta voi tehdä, sillä sen voi antaa vain Jumala. Silti Jumala on näkymättömänä läsnä. Sen huomaa, jos suostuu siihen, että Jumala tuntuu olevan poissa.
Kristus, se valoa hohtava ja rakastava
Keskiajan mestari Eckhart sanoi: ”Jos tunnet, että sinulta puuttuu harrasta mieltä ja vilpittömyyttä, ja olet siitä pahoillasi, niin juuri se on harrasta mieltä ja vilpittömyyttä.” Yli viisisataa vuotta myöhemmin Paavo Ruotsalainen jatkoi: ”Rukoile jos osaat. Jos et osaa rukoilla, niin ikävöi. Vaan jos et osaa ikävöidäkään, niin sairasta Herralle.”
Ikävöivän uskon varassa matka voi sujua taas monta yön tuntia eteenpäin. Vaikka vuosikymmenet.
Jossain vaiheessa rukouselämä voi aueta taas uudella tavalla. Usko kantaa ja aallokko tuntuu siliävän edessä. Jumala on.
Sitten voi kuitenkin tulla taas aallokkoja, epäuskoa ja pelkoa. Jeesuksella oli varmuus Jumalasta. Meillä sitä on paljon vähemmän. Varmuus hälvenee, kun aallokko nousee.
Sitä varten meillä on Kristus, se valoa hohtava ja rakastava. Hän saakin olla se, joka nostaa vajoavat Pietarit aalloista.
Kirjoittaja on Luukkaan evankeliumista väitellyt teologian tohtori ja Nurmijärven seurakunnan pappi.
* * *
<
– – Jeesus käski oppilaat veneeseen ja käski heidän mennä edeltä toiselle puolelle järveä. – – Jeesus nousi vuorelle – – rukoilemaan. – – Vene ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
Aamuyöllä Jeesus tuli oppilaiden luokse järven pinnalla kävellen. Kun oppilaat näkivät hänen kulkevan veden päällä, he kauhistuivat ja huusivat peloissaan: ”Se on kummitus!” Mutta Jeesus sanoi heille: ”Ottakaa rauhallisesti, minä se olen. Älkää pelätkö.” Pietari vastasi: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” Jeesus sanoi.
Pietari astui veneestä ja meni vettä pitkin Jeesuksen luokse. Mutta sitten hän pelästyi huomatessaan, miten kovaa järvellä tuuli. Hän alkoi upota ja huusi: ”Herra, pelasta minut!” Jeesus ojensi heti kätensä ja tarttui Pietariin. ”Miksi aloit epäillä, vähäuskoinen?” hän kysyi. He nousivat veneeseen, ja tuuli tyyntyi. Silloin kaikki heittäytyivät veneen pohjalle ja sanoivat: ”Sinä olet tosiaan Jumalan Poika.”
(UT 2020 -käännöksen mukaan)
Lue myös
Sunnuntain evankeliumi: Kenen tunteiden mukaan pitäisi mennä, kenen kokemus on kirkossa tärkein?
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä