Näkyykö uskonnollinen liberaalius tai konservatiivisuus aivoissa?


Current Biology
-lehti kertoo brittiläisestä tutkimuksesta, jonka mukaan aivoja kuvaamalla voi ennustaa 75 prosentin tarkkuudella kuuluvatko ne poliittisesti liberaalille vai konservatiiviselle henkilölle.  Konservatiiveilla oikea mantelitumake oli huomattavasti suurempi kuin liberaaleilla. Liberaaleilla taas aivokuoren alue nimeltä anterior cingulate cortex (acc-alue) oli kehittyneempi.

Näkyykö uskonnollinen konservatiivisuus tai liberaalius aivoissa, akatemiatutkija, uskontotieteen dosentti Ilkka Pyysiäinen?

– Tuskinpa. Uskonto on niin laaja kokonaisuus, ettei se ole millään erityisellä alueella aivoissa. Mantelitumake liittyy emootioiden kokemiseen, mutta monilla uskonnollisilla ihmisillä ei ole järisyttäviä kokemuksia, vaan kyse on elämäntavasta ja perinteestä.

Yleisesti uskonnollisuus liittyy biologiaan.

– Biologia on merkittävää, sillä uskonnollisuus on lajin tyypillinen ominaisuus, se tekee uskonnon mahdolliseksi. USA:ssa on myös tehty laaja tutkimus siitä, että uskonnollinen osallistuminen olisi perinnöllistä, sanoo dosentti Pyysiäinen.

Biologia mahdollistaa uskonnollisuuden, myöhempi sosiaalinen oppiminen määrää minkä uskonnon muodon kokee omakseen. Sen sijaan temperamentilla ja persoonallisuuden piirteillä voi olla tekemistä kunkin tärkeänä kokeman uskonnon harjoittamisen muodon kanssa.

– Sisäänpäin suuntautuneisuus tai ulospäin suuntautuneisuus määrittelee onko ihminen taipuvainen  uskonnolliseen pohtimiseen vai osallistumiseen, sanoo Pyysiäinen.

(Etusivun kuva: Wikipedia)

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTA: Mäkisen mukaan eroliike oli kirkolle tarpeellinen ravistelu
Seuraava artikkeliPuita ja Twitter-rukouksia rauhan puolesta 22. toukokuuta

Ei näytettäviä viestejä