Jukka Relander kehuu Etelä-Saimaan Ylänurkka-kirjoituksessaan (9.10.) pappeja oppineiksi, avarakatseisiksi ja mukaviksi. Mutta hän hämmästelee, etteivät papit puhu mielellään uskonnollisista kysymyksistä. ”Mutta ehei. Heitä huolettaa kirkon suosio ja tulevaisuus, ei itse oppi”, Relander lataa.
”Itse asiassa nykykirkossa – lahkolaiset mukaanlukien – puhutaan enemmän seksistä kuin uskonnosta. Seksistähän puhuvat kaikki. Kuten nyt vaikka homoliitoista, avioseksistä, sitä edeltävästä kohkaamisesta ja sen sellaisista. Seksi ei enää ole mikään tabu. Uskonto on”, Relander jatkaa.
Hänen arvionsa mukaan kirkko esiintyy mielellään yleiseettisenä toimijana ja normijärjestelmänä, joka markkinoi itseään pienimmän yhteisen nimittäjän kautta eli pohjimmiltaanhan kaikki ovat sitä mieltä, että lähimmäistä on syytä kohdella niin kuin itseään soisi kohdeltavan. ”Pienimmän yhteisen nimittäjän ongelma on kuitenkin se, että se ei innosta ketään. On vaikea villiintyä teemasta, jonka kaikki jakavat”, hän sanoo.
”Yleiseettinen kevytlätinä” ei pidä porukkaa koossa
Relander päättelee, että kirkko haluaa pysyä kansankirkkona, eli tavallisten uskossaan löperöiden ihmisten kirkkona. ”Tiukemmat tulkinnat voisivat alkaa vieraannuttaa liberaalimpaa väkeä, ja lopputuloksena olisi pienempi, oikeaoppisempi ja lahkolaisempi laitos, joka rajaisi piiriinsä lähinnä ne, jotka pitävät itseään jo pelastuneina. Siinä ei olisi mitään järkeä.” Toisaalta hänen mukaansa ”yleiseettinen kevytlätinäkään” ei pidä porukkaa koossa kovin pitkään.
Relander kertoo vierastavansa kirkollista eettisen viestin painottamista eniten siksi, että se on ”opillisesti aika virheellinen kuvio”. ”Kristinuskon pointtihan on siinä, että teet syntiä ja saat anteeksi. Tässä ei ole mitään eettistä. Päinvastoin, kyse on äärimmäisestä epäoikeudenmukaisuudesta. Paha palkitaan hyvällä.”
Relanderin mukaan synti on epämuodikas sana ja sitä vältetään, ettei ihmisiä syyllistettäisi. Tässä mennään kuitenkin metsään. Hän toteaakin synnin, kuten itsekkyyden ja ahneuden, olevan mainettaan arkisempi juttu.
”Luontainen halumme toimia oikein on jatkuvassa ristiriidassa olemukseemme peruuttamattomasti kuuluvan itsekkyyden kanssa. Synnin ja armon käsitteillä tätä ristiriitaa olisi mahdollista työstää vaikka kuinka. ’Syntisyyden´ tiedostaminen ei ole mitään muuta kuin vastuunkantoa omasta toiminnasta. Ja se taas, hyvät ystävät, ei ole helppoa. Kirkko voisi mielestäni iskeä tähän”, Relander päättää.
Relanderin
Ylänurkka Etelä-Saimaassa