Anne Birgitta Pessi on Helsingin yliopiston kirkkososiologian professori ja hyvinvointisosiologian dosentti, joka tutkii myötätuntoa. Kriisiaika tuo esiin myötätunnon mahdollisuudet ja uhat.
Millaisia mahdollisuuksia koronakriisi tarjoaa myötätunnon osoittamiseen?
– Karanteeniolosuhteet antavat mahdollisuuden kääntyä toisiin ja itseen. Moni on pitänyt ihmisiin yhteyttä enemmän kuin yleensä ehtii. Spontaani apu nousi nopeasti esiin. Tilanne tarjoaa mahdollisuuden myötätuntoon myös itseä kohtaan. Voi pohtia, mitä tunteita minussa herää ja miksi.
Millaisia ovat myötätunnon esteet nyt?
– Korona katkoo paljon. Kasvokkainen kohtaaminen on tutkimusten mukaan aina ainutlaatuista. Myötätunto on kehollisempaa kuin huomaamme. Lisäksi myötätunnon huippuhetkiä ovat usein juuri arkiset kohtaamiset. Myötätunnon haaste on tässä tilanteessa sekin, etteivät kaikki noudata riittävästi ohjeita. Etäisyys toisiin on nyt myötätuntoinen teko.
– Tilanteen kriisiytyessä pahemmin myötätunto ei riitä, vaan se tarvitsee parikseen oikeudenmukaisuuden. Jos hoitoa joudutaan rajaamaan, kyseessä voi olla oikeudenmukainen ratkaisu, joka on silti äärettömän raskas kaikille osapuolille. Tällöin kuvaan tulee taas myötätunto, toisen näkeminen, vaikkei asiaa voi muuttaa.
Oletko jo oppinut jotain uutta myötätunnosta?
– Olen, sekä kaunista että pelottavaa. Kaunista on ollut yhteyden kirkastuminen. Samalla huomaan kapeilla metsäpoluilla pelkääväni, että joku tulee liian lähelle. Tuntuu hurjalta pelätä toista ihmistä jo kaukaa.
Mitä tästä kaikesta voi jäädä käteen?
– Voimme pohtia, mikä on tuntunut nyt arvokkaalta ja mitä olemme kaivanneet. Kirkastamalla arvojamme voimme tehdä jatkossa tietoisempia valintoja. Yhteisöjen sisäänpäin kääntyminen kääntyy usein toisia vastaan, mutta korona saa meidät kääntymään sekä lähelle että kauas. Yksi tämän karmean asian arvokas hedelmä on, että se sekä avaa että sitoo yhteen.
Kuva: Jukka Granström
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.