Lastenhoito ei ole enää ristiriidassa miehisyyden kanssa

Pienten lasten isät osallistuvat nykyään huomattavasti lasten jokapäiväiseen hoitoon ja kokevat päivittäiseen perhearkeen osallistumisen tärkeäksi.
Journal of Family Issues
ja
Kasvatus
-lehdissä julkaistavat tutkimukset osoittavat, että nykyisät osallistuvat lastenhoitoon laaja-alaisesti eikä lastenhoito ole ristiriidassa heidän miehisyyden kokemuksensa kanssa.

Miesten mukaan eroa perushoivan antamisessa suhteessa äitiin ei enää juuri ole.

– Vaikka iso osa miehistä kävi palkkatöissä, pelkkä elättäminen ei miesten mukaan hyvään isyyteen enää riitä, Jyväskylän yliopiston tutkija Petteri Eerola kertoo.

Tutkimuksiin haastateltiin yli neljääkymmentä 21–44 vuoden ikäistä isää Etelä-Suomesta. Parisuhteessa lastensa äidin kanssa elävien miesten lapset olivat iältään 6 kk-2 vuotta.

Isät kertoivat voimakkaasta halusta osallistua lastensa hoitoon. Sen lisäksi, että iso osa miehistä oli ainakin pohtinut mahdollisuutta koti-isäkauteen, useat olivat myös hoitaneet lapsiaan kotona vanhempainpäivärahalla tai kotihoidontuella.

– Näyttää siltä että ilmapiiri tukee aiempaa enemmän isien aktiivista osallistumista, Eerola toteaa. Isät ovat myös valmiita ja halukkaita yhä suurempaan hoitovastuuseen, kunhan perhepolitiikka, työelämä ja lasten äidit sen sallivat.

Eerolan mukaan tämä tulee ottaa huomioon, kun perhevapaiden uusimista suunnitellaan.

– Sopivilla perhepoliittisilla päätöksillä ja yhteisillä työelämäpelisäännöillä miesten hoitovastuuta voidaan kasvattaa entisestään, mikä tukisi niin lasten kasvua ja kehitystä ja perheiden hyvinvointia, unohtamatta äitien mahdollisuuksia työelämässä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliDiakoniasanastoa:
Seuraava artikkeliOrtodoksipiispa tyrmää vaatemerkin ikonipuvut

Ei näytettäviä viestejä