Kun Kristus tuomittiin ja hän kulki kohti Golgataa, oli matka pitkä. Kärsimystie kulki kautta koko maailman.
– Katsokaa, huusivat eläimet ja peittivät silmänsä.
– Kumartukaa, sanoivat kasvit ja painoivat lehtensä alas.
Kun ristiä kantava Kristus oli mennyt ohitse, eläimet avasit silmänsä ja kasvit kohottautuivat. Kaikki katselivat ympärilleen syvän surun vallassa.
Silloin jotkut kasvit huomasivat, että niiden marjat olivat muuttuneet punaisiksi.
– Tämä on ihme, ne sanoivat.
Pohjoisessa pihlajan syksyin punertuvat marjat kertovat vielä tänäänkin, että puun ohitse on joskus kulkenut kärsimystie.
Kun Suomessa puhutaan pihlajasta, tarkoitetaan kotipihlajaa (Sorbus aucuparia), joka on levinnyt koko maahan. Sen lisäksi maassamme tavataan ruotsinpihlajaa, suomenpihlajaa ja kaunopihlajaa. Maailmalla pihlajalajeja on toistasataa.
Pihlaja on puu, jolla on usein monta runkoa, jonka vuoksi sitä kutsutaan myös pensaaksi.
Pihlaja on elinvoimainen kasvi ja se tulee toimeen monenlaisessa ympäristössä. Sen marjat ovat tärkeä ravinto monille lintulajeille. Marjat kelpaavat myös ihmisravinnoksi.
Rakennuspuuna pihlajalla ei ole ollut merkitystä, mutta siitä on tehty tarve-esineitä, kuten astioita, haravanpiikkejä ja huonekaluja. Pihlajan käyttö puusepänteollisuudessa on lisääntymässä.
Suomalaisille pihlaja on ollut pyhä puu. Pihapiiriin istutetun pihlajan on ajateltu tuovan onnea ja suojelevan asukkaita ukkoselta. Kalevalassa pihlajaa käytettiin ennustamisen apuna. Vanha kansa arvuutteli pihlajanmarjojen määrästä tulevan talven kylmyyttä.
Pihlaja on Pohjois-Savon maakuntakasvi.
Marjojensa punaisuuteen pakahtuva syksyinen pihlaja on luonnon ruokavarasto. Se tuo hyvän ja kiitollisen mielen.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä