Jumala lähetti ihmisen asumaan pohjoiseen, jossa oli pitkät kylmät talvet. Ihmisistä talvi tuntui kestävän ikuisuuden ja he tottuivat ankariin oloihin.
Kun kevät alkoi tulla, ihmiset eivät huomanneet sitä, vaan jatkoivat elämistä karvat korvilla ja paksuissa vaatteissa. Silloin eräs enkeli ehdotti Jumalalle, että ihmisille pitäisi kertoa jollakin erityisellä tavalla, että talvi on ohitse.
– Eivätkö he näe, että lumi alkaa sulaa ja aurinko paistaa kirkkaammin, Jumala kysyi.
– Ilmeisesti he eivät usko mitä näkevät, enkeli arveli.
– Tai ehkä he pelkäävät takatalvea, hymähti Jumala.
Niin Jumala päätti lähettää jonkin linnun kertomaan laulullaan ihmisille, että kohta on kesä. Enkelit valitsivat lähetystehtävään peipon. Ja siitä lähtien sen iloinen laulu on toiminut suomalaisille kevään merkkiäänenä.
Peippo (Frincilla coelebs) on Suomen toiseksi yleisin pesimälintu pajulinnun jälkeen. Sitä tavataan koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Peipon levinneisyys kattaa koko Euroopan, osan Aasiaa ja Afrikkaa. Linnun voi tavata myös Kanariansaarilla.
Peippo ei ole erityisen nirso pesimäympäristön suhteen, vaikka suosiikin lehtoja ja kangasmetsiä.
Vaikka kansanhokema sanoo kesää odotellessa ”puoli kuuta peipposesta”, ensimmäiset peipot saapuvat jo maalis–huhtikuun vaihteessa.
Peipon latinankielisen nimen loppuosa coelebs tarkoittaa poikamaista tai leskeä, mikä selittyy sillä, että koiraat saapuvat muuttomatkalta hyvissä ajoin ennen naaraita. Syysmuuton vilkkaimmat hetket ovat syykuun lopussa, mutta vuosittain Suomeen jää pieni joukko peippoja talvehtimaan lintulautojen ja kaatopaikkojen läheisyyteen.
Peipon keväinen laulu metsän reunassa on täynnä vuodenkierron voimaa. Luoja siinä tekee hyräillen työtään.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä