Koulujen uskonnonopetus on viimeksi kuluneen vuoden aikana herättänyt kiihkeää keskustelua yhteiskunnassa. Kotimaan mielipidekirjoituksissakin aihe on ollut jatkuvasti esillä.
Keskusteluun on muodostunut kaksi puolta: toisten mielestä kouluissa pitäisi tarjota jatkossakin oman uskonnon opetusta niin luterilaisille oppilaille kuin vähemmistöuskontojen edustajille. Rinnalla jatkaisi elämänkatsomustieto.
Toisten mielestä oman uskonnon opetus ja elämänkatsomustieto pitäisi korvata kaikille yhteisellä aineella, jonka nimi olisi yleinen uskonto- ja katsomustieto.
Keskustelu koskee sekä peruskoulun että lukion uskonnonopetusta.
Viime kesänä Suomen hallitus päätti perusopetuksen tuntijaosta. Uskonnonopetus jatkuu toistaiseksi entisellään, mutta uskonnon tuntimäärää peruskoulussa vähennettiin. Uskonnonopetuksen uudistamisen puolesta ovat ottaneet kantaa muun muassa Suomen Kuntaliitto, Suomen Rehtorit ry ja Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos.
Uskonnonopetus turvattava, mutta miten
Kotimaa kokosi seuraaville sivuille keskustelussa toistuvasti esitettyjä väitteitä. Niitä kommentoimaan kutsuttiin kaksi miestä, jotka ovat profiloituneet opetusmallien puolestapuhujiksi.
Yleisen uskonto- ja katsomusaineen puolesta tässä jutussa puhuu Arto Kallioniemi, joka on Helsingin yliopiston uskonnondidaktiikan professori. Hän on myös pappi.
Oman uskonnon opetusta kannattaa Jyri Komulainen. Hän on dogmatiikan dosentti, pappi ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri. Komulainen työskenteli uskonnondidaktiikan yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa vuosina 2004–2010.
Sekä Kallioniemi että Komulainen haluavat, että uskonnonopetuksella on tulevaisuudessa vahva asema. He ovat kuitenkin eri mieltä siitä, millainen oppiaine uskonnon pitäisi olla.
VÄITE 1: Uskonnonopetuksen asemaa yhteiskunnassa parantaisi uusi, kaikille yhteinen uskonto- ja katsomusaine.
Arto Kallioniemi:
Nykyinen malli ei saa laajaa arvostusta osakseen, koska sen nähdään muistuttavan kirkon kasteopetusta. Viime kesän tuntijakouudistuksessa opetusministeri halusi siirtää muihin oppiaineisiin arvokasvatusta ja etiikkaa. Kehitys on huolestuttava, ellei uskonnonopetusta kehitetä samalla. Uuden yleisen uskonto- ja katsomusaineen rakentamisprosessi toisi uutta potkua koko alalle.
Nykyinen malli voi jatkua niin kauan kuin luterilaisen kirkon asema yhteiskunnassa on vahva. Kirkon rooli kuitenkin kapenee, ja muutos voi olla hallitsematon: uusi opettaja- ja päättäjäsukupolvi ei näe uskonnonopetuksen arvoa kenties enää lainkaan. Siksi on parempi tehdä hallittu muutos nyt.
Esimerkiksi Kanadassa ja Norjassa uskonnonopetus on pantu täyteen remonttiin. Siellä kaikille yhteinen katsomusaine toimii hyvin, vaikka asia aiheuttikin aluksi suuren debatin.
On kirkonkin etu, jos uskonnonopetuksesta kehitetään laajapohjainen oppiaine, jolla olisi mahdollisuudet saada jopa lisää tunteja opetussuunnitelmiin. Silloin ei tarvitse tyytyä pienimpään mahdolliseen tuntivähennykseen ja iloita torjuntavoitoista, kuten tähän asti.
Jyri Komulainen:
Elämme vasta monikulttuurisen yhteiskunnan alkuvaihetta. Tulevaisuuden uskonnonopetusta suunniteltaessa on hyvä muistaa, että eri uskontoja opiskelevien, esimerkiksi muslimien, määrä oppilaiden joukossa kasvaa.
Oman uskonnon opetus voi olla mitä suurimmassa määrin yhteiskunnallista. Se voi tuoda esille valtavirran ulkopuolella olevat äänet ja haastaa vallitsevia rakenteita. Uskontokriitikoilta unohtuu helposti tämä oman uskonnon opetukseen liittyvä yhteiskunnallinen ulottuvuus.
Jos oppiaine olisi kaikille yhteinen, kenen arvot saisivat suurimman sananvallan? Opetussuunnitelmat heijastavat aina valtaapitävien arvoja. Jos oman uskonnon opetuksesta luovutaan, uskonnonopetuksesta tulee yksiulotteisempaa ja arvoiltaan kapeampaa. Oman uskonnon opetus tuo arvokeskusteluun eri traditioiden äänet!
VÄITE 2: Oman uskonnon opetus vahvistaa oppilaan uskonnollista identiteettiä.
Jyri Komulainen:
Uskonnonopetuksen yhdeksi tavoitteeksi on määritelty, että se tarjoaa aineksia oppilaan maailmankatsomuksen rakentumiseen. Onko huono juttu, jos oppilaan uskonnollinen identiteetti vahvistuu? Ihmisellä pitää olla orientaatiopisteitä.
Valistuksen aika ei arvostanut traditioita, mutta postmodernissa maailmassa, jossa elämme, ne ovat taas arvossaan. Oman identiteetin peilaaminen juuri oman tradition kanssa antaa parhaat ainekset maailmankatsomuksen rakentumiseen. Siksi nykyinen malli toimii, kunhan siihen lisätään kohtaamisia myös muiden uskontojen ja niiden edustajien kanssa.
Arto Kallioniemi:
Uskonnollinen identiteetti ei ole julkisen koulun asia. Jos niin ajatellaan, kodin ja kirkon kasvatustehtävä on himmentynyt. Täytyy myös muistaa, että uskonnottomat muodostavat ison osan suomalaisista. Huomionarvoista on sekin, että sosiologisten tutkimusten mukaan ihmisen identiteetti ei ole staattinen, vaan jatkuvassa muutoksessa.
Mielestäni omiin uskontoihin perustuvissa ryhmissä ei tuoteta sellaisia uskonnollisia identiteettejä, jotka toimivat tässä yhteiskunnassa. Uskontoa voidaan tehdä yhteiskunnassa näkyväksi muutenkin kuin koululaitoksen uskonnonopetuksessa.
Uskon luterilaiseen kahden regimentin oppiin, jonka mukaan yhteiskunnalla ja kirkolla on erilaisia tehtäviä. Kirkko ei voi tuudittautua siihen, että koulu hoitaa sen tonttia.
VÄITE 3: Oppilaiden jakautuminen oman uskontonsa mukaisiin ryhmiin aiheuttaa käytännön ongelmia.
Arto Kallioniemi:
Nykyisen mallin uskonnonopetuksessa on kolmetoista opetussuunnitelmaa eri uskontoja varten. Joissain kouluissa ryhmiä on viidestä kuuteen. Näin suuri hajaannus aiheuttaa vaikeuksia koulun arkeen. Se tuottaa myös ongelmia laadukkaan oppimateriaalin tuottamisessa ja korkeatasoisen opettajankoulutuksen järjestämisessä.
Jos luokassa on kolme johonkin uskontoon kuuluvaa lasta, joiden vanhemmat pyytävät oman uskonnon opetusta, sitä pitää nykyään heille tarjota. Tällöin kunta valitsee opettajan. Käytännössä opettaja löytyy usein uskonnollisesta yhdyskunnasta eikä välttämättä ole samalla tavalla koulutettu kuin enemmistön opettaja.
Monissa kouluissa taksirumba säätelee uskontotunteja, kun eri uskontoihin kuuluvat lapset lähtevät omiin opetuspaikkoihinsa. Lisäksi kouluissa saattaa olla esimerkiksi tiukkalinjaisia shiia-muslimeja, maltillisia sunna-muslimeja ja vielä kolmas ryhmä, jotka eivät hyväksy toistensa opetusta. Emme me voi lähteä siitä, että tulevaisuudessa kouluissa opetetaan kolmea eri islamin muotoa.
Yhteiskunnalle tulee lisää kustannuksia, jos vähemmistöuskontoihin tarvitaan koulutettu opettaja ja yliopistoon opettajien koulutusta varten uusia tutkimusvirkoja esimerkiksi islamista.
Jyri Komulainen:
Oman uskonnon opetus sille tarkoitetussa ryhmässä on tärkeää. Se on väylä, joka avaa uskonnon oppilaalle. Varsinkin pienten lasten pitää voida tutustua oman tradition kertomuksiin kaikessa rauhassa.
Oman uskonnon opetus vaatii käytännön järjestelyjä. Kustannukset kuitenkin maksavat itsensä takaisin: oman uskonnon opetus on monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa hyväksi uskontorauhan ja uskonnonvapauden kannalta.
Kieltämättä on ongelmallista, että nykyisen lainsäädännön mukaan lähes kuinka pieni ryhmä tahansa voi vaatia oman uskonnon opetusta. Paletissa voisivat olla merkittävimmät maailmanuskonnot, joilla on pitkä historia ja laaja kannatus.
VÄITE 4: Oppilaiden jakautuminen eri ryhmiin uskonnonopetuksessa ei edistä vuorovaikutusta.
Arto Kallioniemi:
Se, että lapset ja nuoret opiskelisivat yhdessä uskontoa, olisi symbolisestikin tärkeä juttu. Kaikille yhteisen oppiaineen voi nähdä mahdollisuutena integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Kuinka pitkään voimme kasvattaa esimerkiksi tulevaa islamilaista sivistyneistöä siten, että he eivät tiedä enemmistöuskonnosta juuri mitään? Kaikille yhteinen oppiaine toisi myös uskonnottomille laajasti tietoa uskonnoista.
Oppilaiden eristäminen toisistaan ei ole yhteiskuntasovun kannalta hyvä asia. Olemme siirtymässä yhä moninaisempaan yhteiskuntaan, jossa tarvitaan huomattavasti laajempaa kykyä sietää kaikenlaista erilaisuutta.
Jyri Komulainen:
Tutusta tuntemattomaan eteneminen sopii pedagogiseksi periaatteeksi varsinkin pienille lapsille. Myöhemmin, ehkä lukiossa, opiskelijat voivat pohtia kysymyksiä omasta uskonnostaan käsin myös yhteisissä ryhmissä. Mutta silloinkaan ei olisi kyse yleisestä uskontoaineesta!
Yleisessä uskonto- ja katsomusaineessa on se vaara, että vallalla oleva näkemys painaa muut alleen. Eri uskontojen lähtökohdat eivät pääse oikeuksiinsa. Yhteisestä oppiaineesta seuraisi luultavasti myös vähemmistöjen kanteluita ihmisoikeusnäkökulmasta.
Mikään ei estä uskontojen kohtaamista koulun arjessa uskontotuntien ulkopuolella, esimerkiksi monikulttuurisissa juhlissa tai historian- ja äidinkielentunneilla. Oman uskonnon opetus on koulussa vain pieni osa suurempaa kokonaisuutta, jossa voidaan luoda vuorovaikutusta.
VÄITE 5: Yleisessä uskonto- ja katsomusaineessa uskontojen oma ääni saattaa kadota.
Jyri Komulainen:
Kyllä. Yleinen oppiaine katsoisi uskonnollisia traditioita vain ulkoapäin ja puhuisi niistä sivuuttaen niiden merkityksellisyyden. Sellainen ei sovi postmoderniin aikaan, jossa elämme. Oman uskonnon opetus on silta koulun ja kodin tai koulun ja uskonnollisen yhdyskunnan välillä. Oman uskonnon opetus valmistaa oppilaita uskontojen väliseen dialogiin.
Moniuskontoisuutta ei voi vain esitellä, vaan sen pitää näkyä myös rakenteissa. Uskontojen äänet saavat kaikua koulujen uskonnonopetuksessa. Yleisessä uskontoaineessa ne kuuluisivat vain typistetysti ja kontrolloidusti.
Arto Kallioniemi:
Uusi yleinen oppiaine pystyisi takuuvarmasti avaamaan uskontoja riittävän asiantuntevasti. On sitä paitsi vaikea hahmottaa, mitä oman uskonnon opetus on. Tunnustuksellisen uskonnonopetuksen käsite oli selkeämpi.
Useiden tutkimusten mukaan oppilaiden kiinnostus uskonnonopetusta kohtaan kasvaa, kun aine on kaikille yhteinen. En pidä realistisena sitä pelkoa, että jos oman uskonnon opetuksesta luovutaan, Suomeen syntyisi omia uskonnollisia kouluja.
Erilaisia ääniä ei pidä tietenkään vaientaa, mutta koulujärjestelmämme perustuu joka tapauksessa luterilaiseen eetokseen. Jos eri vähemmistöjen ulottuvuuksia ei tule esiin jokaisen mielestä tarpeeksi, uskonnolliset yhdyskunnat voivat pitää niitä esillä pyhäkouluissaan ja kerhoissaan.
Yhteinen oppiaine valottaa useiden uskontojen ja myös uskonnottomien ääniä.
VÄITE 6: Opettajat motivoituisivat uskonnon opettamiseen paremmin, jos kouluissa olisi yleinen uskonto- ja katsomusaine.
Arto Kallioniemi:
Uskonnondidaktiikan professorina haluaisin, että opettajaksi opiskelevat saisivat opiskellakseen ja myöhemmin opetettavakseen asianmukaisen oppiaineen, jolla on yhteiskunnallista merkitystä. Näin hyödyntäisimme parhaiten koulutettujen aineenopettajien osaamisen. Opettajaksi opiskelevien kantoja uskonnonopetusta kohtaan on tutkittu. On ilmennyt, että heitä kiinnostaa arvokasvatus ja etiikka, eivät niinkään raamatunkertomukset.
Opettajien asenteellisuus ja arkuus uskontoa kohtaan vähenee, jos kehitetään uusi aine, joka herättää kiinnostusta. Esimerkiksi Norjassa on nähty tuloksia juuri tästä. Jos opettajat opettavat uskontoa vailla omaa, sisäistä motivaatiota, se ei palvele ketään.
Jyri Komulainen:
Nykyinen oman uskonnon opetus on haastavaa opettajille, mutta ei se tee siitä mahdotonta. On tärkeää, että opettajat eivät pitäisi uskontoa tietomassan hallitsemisena, vaan asettuisivat itsekin oppijan asemaan ja antautuisivat perimmäisten kysymysten pohdiskeluun. Kun koulutin uskonnonopettajia, kehotin lukemaan 1. Mooseksen kirjaa kuin romaania: sen kertomukset vievät suoraan ihmisen elämän suuriin kysymyksiin. Omaa uskontoa ei tarvitse opettaa tunnustuksellisesti, mutta merkityksellisesti kyllä. Uskovaisten opettajien kannattaa painaa jarrua ja varovaisten opettajien kaasua.
VÄITE 7: Oman uskonnon opetus on ihmisoikeuksien näkökulmasta paras vaihtoehto.
Jyri Komulainen:
Oman uskonnon opetus on juridisesti perusteltua, koska siinä toteutetaan positiivista uskonnonvapautta. Lasten oikeuksiinkin sisältyy mahdollisuus uskonnolliseen kasvatukseen.
Järjestämällä eri katsomusaineiden opetusta eri perinteiden lähtökohdista edistetään myös uskontojen maltillista rinnakkaiseloa Suomessa. Oman uskonnon opetus kasvattaa kunnioittamaan toiseutta ja on hyvä valttikortti rasismia vastaan.
Arto Kallioniemi:
Lasten ihmisoikeudet täytyy ottaa huomioon myös siltä kannalta, että julkisen koulun on opetettava yhteiskunnan lakien ja niistä nousevien arvojen mukaan. Jos jollain uskonnollisella yhdyskunnalla on sellainen näkemys, että perheväkivalta ei ole peruste avioerolle, sen opettaminen lapsille on kyseenalaista. Samoin on hyvä miettiä, mitä eri uskontojen opettamat ihmiskuvat kertovat vaikkapa seksuaalisuudesta tai naisten asemasta.
Oman uskonnon opetus uskonnollistaa lapset, halusivat he sitä tai eivät. Se myös helposti pitää heitä uskonnollisten identiteettien edustajina, vaikka heillä ei olisi sellaista. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että kaikille yhteinen uskonnonopetus noudattaa YK:n ihmisoikeusjulistuksen periaatteita, vaikka se aluksi herättäisi vastustusta vähemmistöjen edustajien keskuudessa.
Yleinen katsomus- ja uskontotieto varmistaisi sen, että uskonnonopetus ei lipsuisi uskonnonharjoitukseksi.
Arto Kallioniemi:
Luterilainen uskonnonopetus on jo pitkään halunnut profiloitua väljäksi ja vapaaksi oppiaineeksi. Vähemmistöuskonnot, kuten ortodoksisuus, ovat puolestaan omaksuneet oman kulttuurin säilyttämiseen pyrkivän otteen. Minkään uskonnon opettaminen Suomessa ei ole tunnustuksellista. On kuitenkin todennäköistä, että vähemmistöillä on uskonnonopetuksessaan uskonnonharjoittamisen elementtejä. Tästä harvoin puhutaan.
Näen huolenaiheen siinä, että vähemmistöuskontojen opetus ei ole tiedollisesti riittävän tasokasta ja että se saattaa olla liian uskonnollista koulussa tapahtuvaksi. Uskontokielteisyydestä ei ole kyse. Uskonnonharjoitus ei ole uskonnonopetuksessa laillista, vaikka siihen suhtautuisi kuinka myönteisesti.
Jyri Komulainen:
Mielestäni ole mitään syytä pelätä uskonnollisten symbolien vahvaa näkyvyyttä, jos opetus tapahtuu muutoin vapauden ilmapiirissä. Eduskuntakin linjaa uskonnonopetuksen tehtäväksi paitsi tiedon myös taitojen ja kokemusten antamisen.
Toivoisin, että kouluissa olisi kieltojen sisään vapaa, hengittävä ilmapiiri.
Uskonnonopetuksen näkökulmasta oppilas voi aikuiseksi tultuaan hyvin erota uskonnollisesta yhdyskunnastaan, kunhan hän tietää mistä eroaa. Ideaalitapauksessa hän löytää oman perinteensä voimavaraksi.
Juttu on julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä