Muutakin kuin somesympatiaa – Lopen kirkkoherra kannustaa seurakuntia aktiivisen Ukraina-avun pariin

Kirkkoherra Tuomas Hynynen ja Lopen seurakunnan auttamisen koordinaattori Tanja Levchenko. Viime talvena ukrainalainen ystävä pyysi että seurakunta voisi kerätä villasukkia ja sukkalankoja lähetettäväksi Ukrainaan. Kuva: Lopen seurakunta

Lopen suositulla iltatorilla näytetään 8.8. tukea Ukrainalle. Kesäkauden viimeiselle iltatorille odotetaan runsasta kävijämäärää, ja seurakunta kehottaa tulijoita pukeutumaan halutessaan Ukrainan väreihin, eli siniseen ja keltaiseen. Paikallinen naiskuoro Timotei esiintyy yhdessä ukrainalaisen 8-vuotiaan tytön kanssa. Seurakunnan teltalla kerätään tarvikkeita ja rahaa Ukrainaan.

Iltatori on jatkumoa Lopen seurakunnan ukrainalaisten parissa tekemälle konkreettiselle avustustyölle.

Työ sai alkunsa keväällä 2022 kun seurakunnan alueelle tuli maatiloille yksityishenkilöiden kautta runsaasti ukrainalaisia pakolaisia.

– Vastaanottokeskukset eivät tuolloin vielä toimineet kunnolla, joten aloitimme konkreettisen avun. Keräsimme ruokaa, vaatteita ja tarvikkeita, kirkkoherra Tuomas Hynynen kertoo.

Monet ovat sittemmin palanneet Ukrainaan, mutta moni jäi ja asettui Lopelle. Myös seurakunnan apu on asettunut uomiinsa.

Seurakunta kerää Ukrainaan avustustarvikkeita ja tukee paikkakunnalle jääneitä ukrainalaisia eri tavoin. Kahdesti viikossa ukrainalaiset kokoontuvat Ukrainakerhoon, jota vetää seurakuntaan palkattu ukrainalainen Tanja Levchenko. Hän myös koordinoi avustuskeräyksiä.

TUOMAS HYNYNEN peräänkuuluttaa seurakunnilta enemmän konkreettista avustustyötä.

– Olen huomannut, että kun Ukrainasta tulee järkyttäviä uutisia, kirkko ja seurakunnat reagoivat päivittämällä someen kynttilöitä ja myötätuntoa.

Myötätunnon osoitus on toki kaunista, mutta Hynysen mukaan sillä autetaan lähinnä suomalaisten sivustakatsojien ahdistusta.

– Me olemme Lopella ottaneet sellaisen ajatuksen, että autamme ukrainalaisia konkreettisesti, ja kutsumme loppilaisia auttamaan heitä.

Hynynen painottaa, että seurakunnat ja kirkko tietysti tekevät paljon hyvää turvapaikanhakijoiden ja vaikkapa diakoniatyön
asiakkaiden kanssa.

Hän toivoisi kuitenkin, että seurakunnat tarjoaisivat minkä tahansa kriisin kohdalla enemmän konkreettisia kanavia auttaa. Se, että voi tehdä jotain auttaakseen, helpottaa myös omaa ahdistusta.

Alkuun pääsee vaikkapa sillä, että kutsuu ukrainalaisia kahville.

– Esimerkiksi avustuskeräyksen aloittaminen vaatii sitä, että joku ottaa sen järjestääkseen ja löytää linkin tavaran perille toimittamiseksi.

Voi myös miettiä, minkälaisia verkostoja seurakunnassa jo on ja mitä ne mahdollistavat.

Lopella työ käynnistyi Tuomas Hynysen mukaan niin, että hypättiin veteen ja opeteltiin uimaan. Kutsuttiin ukrainalaiset käymään ja tehtiin se mitä piti tehdä.

Lopella asuvat ukrainalaiset myivät borsch-keittoa lankalauantain markkinoilla Lopen torilla. Keitosta saaduilla varoilla hankittiin muun muassa varavirtalähteitä Ukrainaan. Kuva: Lopen seurakunta

VÄHITELLEN APUVERKOSTOT alkoivat kanavoitua seurakunnan kautta.

– Kun joku haluaa auttaa ukrainalaisia, he soittavat minulle, Tuomas Hynynen sanoo.

Paikkakunnalle jääneitä ukrainalaisia on autettu arkipäivän asioinnissa esimerkiksi vuokranhantajien, työnantajien ja verottajan kanssa. On etsitty lapsen talvihaalaria somekirppikseltä ja kutsuttu nuoria pelaamaan lentopalloa.

Seurakunnan rooli voi olla myös se, että avaa ovet ja antaa resursseja ja luottamusta vapaaehtoisille.

– Se muokkaa valtavasti meidän työkulttuuria, ettei työntekijä yritäkään kontrolloida kaikkea.

Tuomas Hynynen korostaa, ettei Lopella olla keksitty mitään uutta ja ainutlaatuista. Hän haluaa kuitenkin kannustaa seurakuntia tarttumaan toimeen ja keksimään aktiivisia tapoja auttaa.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Jeesus on jees” – Riparilaiset koristelivat papin auton maalauksin
Seuraava artikkeliJouluradioon mainoksia Sanoman kanssa solmitun yhteistyön myötä – kumppanuus vahvistaa taloudellista pohjaa

Ei näytettäviä viestejä