Keskustelu sukupuoli-identiteetin moninaisuudesta on kyseenalaistanut joidenkin kirkkomme jäsenten käsityksiä itsestään täysivaltaisina yhteisön jäseninä. Piispainkokouksemme maaliskuinen päätös kieltää sukupuolensa korjanneen pyyntö avioliittoon vihkimiselle voi näyttäytyä joustamattomana nyky-ymmärryksen valossa. Ortodoksisen kirkon tuleekin pohtia, miten se voisi kokonaisvaltaisesti tukea jäseniään sukupuoli-identiteetti huomioiden mutta myös siihen katsomatta.
Suomen historia korostaa vähemmistöjen oikeudenmukaisen kohtelun tärkeyttä. Kirkkomme ja sen jäsenet ovat itse kokeneet vähemmistöasemassa olemisen haasteet. Toisaalta se on tuonut mukanaan nöyryyttä ja empatiakykyä kaikkia marginalisoituja kohtaan. Jo oma kokemuksemmekin velvoittaa puolustamaan kaikkien ihmisarvoa.
Ihmispersoonan ainutlaatuisuus kiehtoo minua syvästi. Olen 45:n piispallisen palveluvuoden aikana oppinut näkemään sen moniulotteisena käsitteenä, joka kumpuaa syvältä teologisesta ja filosofisesta ajattelusta.
Persoonallisuus ei rajoitu vain ulkoisiin piirteisiimme, vaan kuvastaa syvällistä yhteyttämme jumalalliseen: kykyämme rakastaa, olla luovia ja jatkuvasti kehittyviä. Olemme kuin peilejä, jotka heijastavat jumalallista valoa, kukin omalla ainutlaatuisella tavallamme.
KIRKKOMME TEOLOGIA ottaa perinteisesti luomiskertomuksen antropologiseksi viitekehyksekseen. Ihmistä on vuosituhansien ajan tulkittu siitä käsin. Uuden testamentin näkemys ihmisestä heijastaa puolestaan kolmiyhteisen Jumalan relationaalisuutta.
Itäisenä kristittynä minua puhuttelee siksi myös Ilmestyskirjan (2:17) sanoma – Kristus antaa jokaiselle valkoisen kiven, johon on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja. Tämä uusi nimi symboloi henkilön ainutlaatuisuutta ja hänen erityistä suhdettaan Jumalaan – suhdetta, joka on erilainen jokaisella ihmisellä.
Jokaisessa meissä on siis mysteeri, joka on jaettu vain Jumalan kanssa. Ainutlaatuisuutemme ilmenee myös suhteissamme toisiin ihmisiin. Ajattelen, että ihminen on lopulta kutsuttu ilmentämään kolminaisuuden rakkauden ja yhteyden periaatetta, joka on itse Jumalan olemuksen ydin. Ihmisen kyky rakastaa ei voi koskaan rajoittua pelkästään itseen.
Tämä ajatus heijastuu myös pohdintaani sukupuoli-identiteetistä: havahdun usein siihen, kuinka vaikeaa on löytää rakastavat ja rakentavat sanat heille, joiden identiteetti ei löydy perinteisistä kategorioista.
Perinteessämme ihmisen todellinen identiteetti ei määräydy kategorisesti biologian tai luonnon kautta, vaan juuri rakastavassa suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiin. Ajattelen, että tämä voisi teoriassa avata tilaa ajatukselle, ettei sukupuoli-identiteetti ole ehdottomasti sidottu biologiaan. Kasteessa saamamme Pyhän Kolminaisuuden mukainen hengellinen perustamme, hypostaasimme ylittää puhtaasti biologiset rajamme. Ihminen on identiteetiltään relationaalinen ja sellaisena alati kehittyvä.
Traditiomme kuitenkin katsoo, ettei biologista luontoa hylätä, vaan se suunnataan uudelleen Kristuksessa. Julkista keskustelua seuraamalla sukupuolesta syntyy välillä sellainen kuva, että se olisi ikään kuin täysin vapaasti ja kivuttomasti valittavissa oleva ominaisuus. Näinhän asia ei ole.
ORTODOKSINEN KIRKKO reagoi muutoksiin hitaasti ja se turhauttaa monia. Itse olen ajan myötä oppinut mukautumaan tähän hitauteen ja pitämään sitä jopa vahvuutena, joka auttaa pitämään kirkon yhtenäisenä – kirkon, johon kuuluu lähes 300 miljoonaa jäsentä eri kulttuureista maapallon jokaiselta mantereelta.
Muutoshitaus ei kuitenkaan estä kirkkoperhettämme keskustelemasta tämän vuosituhannen kysymyksistä. Mikä on persoonakeskeisen teologian arvo ja mikä on kirkon rooli keskinäisen kunnioituksen ja rakkauden yhteisönä? Voiko ihminen kolmiyhteisen Jumalan kuvana purkaa vanhatestamentillisen binäärisen ihmiskäsityksen?
Nämä kiehtovat kysymykset ylittävät jopa uskontorajat. Hasidiopettaja rabbi Zusyan sanoin: ”Tulevassa maailmassa he eivät kysy minulta: ’Miksi sinä et ollut Mooses?’. He kysyvät minulta: ’Miksi sinä et ollut Zusya?’”.
Oleminen omana itsenä Jumalan edessä on haastava, mutta myös meitä kaikkia velvoittava tehtävä.
Kirjoittaja on Suomen ortodoksisen kirkon Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä