Taivaan hevostalleilla oli kuhinaa. Eri hevosrotuja jalostettiin ja vertailtiin ja niitä lähettiin eri puolille maailmaa ihmisen avuksi.
Kerran jalostuksen tuloksena syntyi yleishevonen, jolta puuttuivat jalot erityispiirteet.
– Mitä tälle teemme, kysyi tallimestarienkeli Jumalalta, joka juuri harjoitutti Ilmestyskirjan ratsuja tulevaisuutta varten.
– Katsokaa, onko jossakin ihmisjoukko, joka muistuttaa hevosta ja lähettäkää se sitten sinne.
Niin tallimestarienkeli pyysi taivaallisia konsulttejaan tekemään kartoituksen kansojen ja hevosrotujen yhteneväisistä piirteistä.
Konsultin tekivät työnsä, mutta valittelivat, että löytyi vai yksi juro ja rauhallinen, työteliäs, mutta umpimielinen kansa pohjoisessa.
– Mahtavatko he osata hoitaa hevosta, konsultit epäilivät.
– Jos eivät osaa, niin oppivat, sanoi tallimestarienkeli ja toimitti yleishevosen suomalaisten avuksi ja iloksi.
Suomenhevonen soveltuu moneen käyttöön: ratsu, ravit, työ ja valjakko. Sen englanninkielinen nimitys on Finnish Universal (”suomalainen yleishevonen”). Se on keskikokoinen, hyväryhtinen ja melko vankka hevonen.
Suomenhevosta on kuvattu ilmeeltään rehelliseksi, yhteistyöhaluiseksi, luotettavaksi, nöyräksi ja sisukkaaksi. Siis aivan kuin puhuttaisiin suomalaisen ihmisestä.
Varhaisimmat kirjalliset tiedot suomenhevosesta ovat 1300-luvulta. Se on ainoa Suomessa kehitetty hevosrotu. Se lasketaan niin sanottuihin kylmäverisiin hevosiin.
Nykyisin suomenhevosella on neljä jalostussuuntaa: työ, ratsu, juoksija ja pienhevonen. Valtaosa hevosista on väriltään vaaleanruskeista tai rautiaita eli raudikkoja.
Hevosen katse on hämmentävä. Sen silmien takaa tuntuvat ihmistä katsovan luomisen alkuhämärän arvoitukselliset voimat.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä