Ruoka-aputoimijat ahtaalla – asiakasmäärät jatkaneet kasvuaan

Ruoka-apua Espoon Ankkurissa. Kuva: Stelios Kirtselis

Vuonna 2023 ruoka-apuun turvautuvien määrä jatkoi kasvuaan, ja avun tarve näyttää vain voimistuneen vuonna 2024, selviää Ruoka-avun tilannekatsauksesta. Samanaikaisesti asiakasmäärien kasvaessa on jaettavan ruoan saatavuus heikentynyt. Ruoka-avun tilannekatsauksen kyselyyn vastanneista ruoka-aputoimijoista 70 prosenttia kertoi asiakasmääriensä kasvaneen vuonna 2023.

Pitkään jatkunut elinkustannusten nousu on näkynyt erityisesti lapsiperheiden, maahanmuuttajien ja työssäkäyvien aikuisten ruoka-avun tarpeen kasvuna. Samanaikaisesti asiakasmäärien kasvaessa hävikki- ja ylijäämäruoan saatavuus on heikentynyt. Vastaajista 67 % kertoi jaettavan ruoan vähentyneen vuoden aikana. 
Kaupoista saatavan hävikin vähentymistä on onnistuttu osittain paikkaamaan koulujen, keskuskeittiöiden ja ravintoloiden ylijäämäruoan jakamisella. 

– Ruoka-avun tilanne on huolestuttava, sillä asiakasmäärät ovat jatkaneet kasvuaan viidettä vuotta peräkkäin, mutta jaettavan ruoan määrä vain vähenee. Tämä  epätasapaino asettaa valtavan paineen ruoka-aputoimijoille ja korostaa tarvetta löytää kestäviä ratkaisuja tilanteeseen, Ruoka-apu.fi-palvelun projektipäällikkö Jenni Passoja toteaa Kirkkopalvelujen viestinnän tiedotteessa. Ruoka-apu.fi:n kyselyyn vastasi 299 eri ruoka-aputoimijaa huhtikuussa 2024 eri puolilta Suomea. Ruoka-aputoimijoita on arvioitu olevan noin 1000, joten tilannekatsauksen 
vastaukset kuvaavat noin kolmasosaa ruoka-apukentästä.

KYSELYYN VASTANNEET ruoka-aputoimijat järjestivät vuoden 2023 aikana yhteensä 27 680 ruoka-aputapahtumaa, joissa toteutui yli kaksi miljoonaa asiakaskohtaamista.
Koko maassa ruoka-apuun arvioidaan turvautuvan noin 200 000 ihmistä vuodessa. Ruoka-apu on tarkoitettu väliaikaiseksi avuksi, mutta osalle siitä on muodostunut pitkäaikainen tukimuoto. Tilannekatsauksen on koonnut Ruoka-apu.fi.

Se on valtakunnallinen ruoka-apua etsivien ja sitä järjestävien verkkopalvelu, joka tukee toimijoiden välistä yhteistyötä. Toimintaa hallinnoi Kirkkopalvelut ry ja rahoittaa sosiaali-ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.

Kirkkopalvelut ry omistaa Kotimaata kustantavan Sacrum-Kotimaa Oy:n.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!


Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkon lähetyskumppanuusneuvottelut alkoivat Helsingissä – pääsihteeri Jerry Pillayn mukaan ”toivo on tärkein asia, minkä kirkot voivat tarjota”
Seuraava artikkeli”Olemme kaikki Jumalan armon varassa” – Oulaisten uusi kirkkoherra Sanna-Leena Lavanti kokee herätysliikkeet rikkautena

Ei näytettäviä viestejä