Kun Jumala oli luonut enkelit tahtonsa, varjeluksensa ja läsnäolonsa vertauskuviksi, hän pyysi enkeleitä ajattelemaan maan päälle kasveja.
Siipiselkäisten joukossa syntyi valtava kuhina ja ne ajattelivat ja ajattelivat. Lopulta syntyi erinäköisiä sieniä, mutta ne olivat läpinäkyviä.
Jumala mielistyi sienten muotoon ja antoi niille jokaiselle erilaisen värin, tuoksun, maun ja muut ominaisuudet.
Viimein hieman ennen syyspakkasia ujo enkeli tuli paikalle ja toi oman ehdotuksensa.
– Hyvä on, otetaan tämä vielä, sanoi Jumala ja teki suppilovahveron.
Suppilovahvero (Cantharellus tubaeformis) on todennäköisesti monen sienestäjän unelmien täyttymys. Varsinkin Etelä-Suomessa sieni on runsassatoinen ja sitä kerätään innolla korikaupalla. Sitä voi kerätä aina Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Sieni kasvaa usein isoina ryhminä.
Suppilovahvero ei vaadi esikäsittelyä ja se on haluttu ja maukas kauppasieni. Se tuoksuu hyvältä ja on maultaan mieto, jopa makea. Monet väittävät, että suppilovahverokeitto on sienikeitoista paras, jopa parempi kuin kantarellikeitto.
Suppilovahveroiden ystävät muistavat aina mainita, että muun hyvän lisäksi sienessä ei esiinny lainkaan toukkia, kuten useimmissa muissa ruokasienissä. Kuivatus on jalo tapa säilöä suppilovahverot nautittaviksi talven mittaan.
Ensimmäiset pakkaspäivät metsissä ovat merkki siitä, että suppilovahveronkin aika alkaa olla ohitse.
Sammaleen kätköistä löytyvä suppilovahvero muistuttaa ajatuksista, joita luomakunnan syntyyn liittyy. Pienin sienikään ei ole olemassa turhan takia.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä