Jumala loi pohjoisen metsän linnut, suuret ja pienet.
Kylmänä talviyönä Luojan tuli kuitenkin sääli pikkulintuja ja Hän päätti antaa niille vaatteita.
Eräs valkopäinen tiainen sai lahjaksi mustan baskerin.
– Tämä on hieno, iloitsi lintu ja sanoi virnistäen: – Tämä päässä kehtaisi lähteä vaikka Pariisiin!
– Sinullapa on reipas asenne, totesi Jumala ja antoi hömötiaiselle lisää sitkeyttä pärjätä pohjoisen ankarissa oloissa.
– Jesss! sanoi lintu.
Ja siitä lähtien sen käheä ääni on kuulunut pohjoisten havumetsien tyypilliseen äänimaisemaan.
Hömötiainen (Parus montanus) on yksi Suomen yleisimmistä lintulajeista, varsinkin talviaikaan. Syksyisin hömötiaiset lähtevät vaelluksille, mutta eivät ylitä merta. Talvella 2004 maassamme arvioitiin olevan jopa 4 miljoonaa hömötiaista.
Hömötiainen pesii havu- ja sekametsissä koko maassa. Se tarvitsee pesäpaikakseen kannonkolon tai lahopökkelön. Lintu kovertaa yleensä itse pesäpaikkansa ja pesii sen vuoksi vain harvoin pöntöissä.
Hömötiainen on paikkalintu, mutta vaeltaa toisinaan. Lintu pesii huhti-toukokuussa. Viime vuosina hömötiaisen kanta on hieman taantunut.
Metsissä kuuluu usein hömötiaisen tyypillinen ääni (käheänmatala tsi-tsi-tsää-tsää-tsää) vaikka itse lintua ei näkisikään. Hömötiaiset käyvät myös lintulaudoilla.
Lapintiainen muistuttaa ulkonäöltään paljon hömötiaista, samoin kuin hieman pienempi kuusitiainenkin sekä huippuharvinainen viitatiainen.
Vaelluksella olevat hömötiaiset ja muut tiaiset ovat sykähdyttävä näky. Rauhallinen luonnossa liikkuja voi päästä liikkuvan tiaisparven sisään, jolloin pienet höyhenpallot pyörivät hyvinkin lähellä ihmistä. Sellaisella hetkellä kiitollisuus täyttää mielen.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.
Ilmoita asiavirheestä