Ambrosius: Ortodoksinen kirkko on median suosikki

Ambrosius420toukokuu2011

Helsingin metropoliitta Ambrosius sanoo arkailematta ääneen sen, minkä monet luterilaiset ovat kateudella merkille pistäneet: ”Ortodoksinen kirkko on median lempilapsi”.

Ambrosius esitti arvionsa kansainvälisen parlamenttien välisen yhteistyöelimen I.A.O.:n (Interparlamentary Assembly on Orthodoxy) kokouksen puheenvuorossaan toissa viikolla Helsingissä. Ekumeenisille vieraille pidetty puheenvuoro ei sinänsä käsitellyt kirkon mediasuhteita, vaan Suomen ortodoksisen kirkon historiaa laajasti.

Ambrosius totesi puheessaan, että Suomen ortodoksinen kirkko on kokoonsa nähden näkyvä ja vaikutusvaltainen. Monien kirkkoon liittyneiden joukossa muun muassa taiteentekijät, journalistit ja intellektuellit näyttelevät tässä tärkeää osaa, Ambrosius kertoi.

Hän kiitti Suomen valtiota ja luterilaista kirkkoa siitä, että ne ovat luoneet hengellisen ilmaston, jossa ortodoksinen kirkko on voinut kasvaa ja kukoistaa.

– Soraääniä ei ole esitetty, vaikka ortodoksian suosio sukupolvemme aikana on ylittänyt kaikki odotukset, metropoliitta totesi.

Vapautta, pyhyyttä ja touchia

Kotimaa24 kysyi Ambrosiukselta perusteluja ortodoksisen kirkon hyvään vastaanottoon mediassa. Hän löysi niitä useita.

– Hyvä ”tuote” myy, Ambrosius toteaa ensimmäiseksi.

Muita syitä ovat metropoliitan sanoin muun muassa ”vapaus ja holistisuus”, ”kotoisuus ja yhteisöllisyys”, ”vähemmistökirkon nöyryys” ja se että ”mysteeri on vahvasti ytimessä”. Traditio luo vahvaa identiteettiä ja turvallisuutta. Lisäksi ortodoksinen kirkko ei ”ylipuhu eikä argumentoi modernilla, vaan välttää rationaalista on-off argumentaatiota”.

– Kirkolla on ”postmoderni paradigma” eikä se ehtinyt koskaan moderniin.

Ambrosius katsoo ortodoksisen kirkon toteuttavan uskonnon perustehtävää tekemällä ”näkymättömän näkyväksi”. Myös taiteen ilmaisukeinot ovat tärkeitä. Niitä ovat ”elämyksellisyys, kauneus ja touchi”. Kirkolla on myös idealistinen ihmiskuva: ei perisyntiä, vapaa tahto ja Jumalan katsotaan näkevän intentiotkin.

Myös muun muassa kirkon konkreettiset tunnusmerkit kuten ikoni, ristinmerkki, kodinsiunaus, panihida, liturginen liike, suitsutus ja tuohukset ovat tärkeitä ja niillä on vaikutuksensa kirkon erinomaiseen kuvaan mediassa.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKansanlähetyksen homokanta johtaa työsuojelutarkastukseen
Seuraava artikkeliIntiassa kärsitään uskonnollisista vainoista

Ei näytettäviä viestejä