Pew Forum pitää yllä sivustoa, joka julkaisee tietoja myös uskontoon liittyvistä tutkimuksista ja aiheista. Sivustolta löytyy muun muassa tutkimustilastoja maailman eri maiden uskonnollisesta jakaumasta prosentteina ja lukuina. Palvelussa voi kätevästi tarkastella tietoja eri hakukriteerein.
Pew Forumin tilastojen mukaan esimerkiksi Afganistanissa on kristittyjä 30 000, joka on alle 0,1 prosenttia väestöstä. Saksassa puolestaan muslimeja on 5,8 prosenttia väestöstä eli noin 4,7 miljoonaa ihmistä.
Väestömäärään suhteutettuna prosentuaalisesti eniten esimerkiksi muslimeja on Marokossa ja Somaliassa, joissa 99 prosenttia väestöstä on islaminuskoisia. Määrällisesti eniten muslimeja on maailman maista kuitenkin Indonesiassa, jossa heitä on yli 209 miljoonaa. Ruotsissa taas esimerkiksi hinduja on koko väestöstä 0,2 prosenttia eli hindulaisuuden uskonnokseen ilmoittaa noin 20 000 ihmistä.
Ilmoita asiavirheestä