Helsingin hiippakunnan piispanvaali on jo nyt osoittanut, että se poikkeaa kirkon aiemmista vaaleista.
Vaikka virallinen ehdokasasettelu alkaa vasta parin päivän päästä, 15. maaliskuuta, mukaan on jo hyvän aikaa sitten ilmoittautunut kolme ehdokasta. Heillä on edessään pitkä rupeama. Vaalin ensimmäiseen kierrokseen on aikaa viisi kuukautta.
Viime vuosikymmenen taitteessa kirkossa elettiin piispanvaihtovuosia. Sen jälkeen on ollut hiljaista. Uutta piispaa ei ole valittu sitten kevään 2012 ja Kuopion hiippakunnassa vaikuttavan Jari Jolkkosen.
Viidessä vuodessa yhteiskunnan rytmi on kiihtynyt dramaattisesti. Siitä kielii myös vikkelyys ehdokkaaksi ilmoittautumisessa. Sosiaalinen media ei odota, että posti ehtii kuljettaa kapitulin vaalipaperit hiippakunnan papeille ja maallikoille.
Tämä vaali osoittaa myös, että piispaksi saa nykyään jo vähän halutakin. Perinteisen vaalietiketin mukaan näin ei ole. Vaalikamppailun alkuvaiheessa ehdokkaan puolesta ovat ennen puhuneet lähinnä valitsijayhdistykset. ”Piispaksi ei pyritä, piispaksi kutsutaan”, kuuluu piispanvaalien perinteinen, yltiöhurskaaltakin kuulostava lausahdus.
Tällä kertaa ehdokkaat ovat liikkeellä ajoissa, vaikka heidän tuekseen edellytetään jo alkuvaiheessa entistä vankempaa kannatusta. Aiemmin valitsijayhdistyksen perustamiseen on tarvittu kymmenen äänioikeutettua. Nyt heitä täytyy olla vähintään kolmekymmentä.
***
Tammi-helmikuun aikana vaaliin ilmoittautuivat professori Jaana Hallamaa, 58, kirkkoherra Teemu Laajasalo, 42, ja apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka, 49.
Jaana Hallamaa on merkittävän yliopistouran tehnyt sosiaalieetikko. Hän on syvällinen ja tinkimätön ajattelija, joka on tottunut ottamaan kantaa yhteiskunnan eettisiin kysymyksiin. Tulkaa kaikki -liikkeen kirkolliskokousedustajana hän saa kannatusta seksuaalivähemmistöjen asemaa kirkossa edistäviltä.
Pitkään seurakuntatyössä vaikuttanut Teemu Laajasalo on vahvoilla puhuessaan niille, jotka eivät ole kiinnostuneita kirkosta. Hän saa tukea sekä konservatiiveilta että liberaaleilta. Asialla on kääntöpuoli: toiset kokevat Laajasalon kumartavan kaikkiin suuntiin.
Kaisamari Hintikka toimii merkittävässä virassa Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä. Hän asuu Genevessä ja on suurelle yleisölle ja todennäköisesti myös äänioikeutetuille ehdokkaista tuntemattomin. Hintikka tuo piispanvaaliin laajaa ymmärrystä ekumeenisista suhteista.
Kuviossa on yksi puute: vaalista uupuu täysiverinen konservatiivi. Monet perinteisen laidan mahdollisista ehdokasnimistä ovat jo julkisesti asettuneet Laajasalon taakse. Spekulaatioita on kuitenkin liikkeellä. Yksi niistä on se, lähteekö professori Miikka Ruokanen, 63, ehdolle vielä kerran.
Vajaat kymmenen vuotta sitten Ruokanen oli piispanvaaleissa ehdolla kolmesti, tavoitellessaan Mikkelin piispan paikkaa 2008, arkkipiispan hiippaa 2010 ja Kuopion piispuutta 2012. Arkkipiispanvaalin Ruokanen hävisi Kari Mäkiselle äärimmäisen täpärästi. Mediassa Ruokanen oli arkkipiispanvaalin virallinen konservatiiviehdokas. Hän ei pitänyt luonnehdinnasta eikä pidä vieläkään, vaan puhuu itsestään ”klassisena teologina”.
Ehdokkuus Helsingin piispanvaalissa on Ruokasen mukaan tullut puheeksi yksittäisten ihmisten kanssa, mutta mikään ryhmä ei ole pyytänyt häntä ehdolle. Niinpä hän ei halua ottaa piispaehdokkuuteen kantaa ”varastoon”.
***
Konservatiivi tai perinteisen linjan kannattaja – kuka hän sitten ikinä olisikin – tekisi vaalille hyvää. Piispanvaali on aina tilanne, jossa hahmotellaan kirkon tulevaisuutta ja piirretään isoja teologisia ja kirkkopoliittisia kaaria. Se onnistuu parhaiten, kun ehdolla on kiinnostavia ja mahdollisimman erilaisia ihmisiä.
Kevään kuumassa perunassa, avioliittokysymyksessä, Helsingin hiippakunta on hiippakunnista liberaalein. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki äänioikeutetut olisivat asiasta samaa mieltä.
Piispanvaalissa pääsee äänestämään vain pieni sisäpiiri. Virassa toimiessaan piispat ovat kuitenkin kaikkien seurakuntien jäsenten ja tavallaan niihin kuulumattomienkin omaisuutta. He ovat kirkon julkkiksia, jotka paitsi kaitsevat seurakuntia myös edustavat kirkkoa suuren yleisön silmissä.
Parhaiten piispanvaali palveleekin kirkkoa silloin, kun siitä puhuvat myös muut kuin äänioikeutetut. Nyt ehdolle asettuneet takaavat, että vaalista tulee kiinnostava myös meille, jotka emme saa siinä äänestää.
Konservatiiviehdokas nostaisi kiinnostavuutta vielä muutamalla kierroksella. Ja mikä olennaisinta: kun kaikilla ajattelusuunnilla olisi edustajansa, asetelma kuvaisi rehellisesti koko kirkkoa.
Kuvassa Jaana Hallamaa (vas.), Kaisamari Hintikka ja Teemu Laajasalo. Kuvat: Matti Karppinen, Jukka Granström, Olli Seppälä.
Lue myös:
Professori Jaana Hallamaa lähtee ehdolle Helsingin piispanvaaliin – ”Kirkko on kuin komposti”
Teemu Laajasalo ehdokkaaksi Helsingin piispanvaaliin – ”Olen liberaali mutta en anarkisti”
Kaisamari Hintikka mukaan Helsingin piispanvaaliin
Helsingin piispanvaalin aikataulu selvisi – ensimmäinen kierros elokuun puolivälissä
Analyysi: Helsingin piispanvaalin ratkaisee kirkon kahtiajako – ja siksi Teemu Laajasalo menestyy
Ilmoita asiavirheestä