Arkkipiispanvaalin ensimmäiseen kierrokseen on kolme päivää. Ehdokkaat ovat kiertäneet maata, selvittäneet lukuisia paneeleja, vastanneet yhä uusiin kysymyksiin. Mediahuomiota on riittänyt yllin kyllin. Joidenkin ehdokkaiden mielestä kampanjointi on vienyt jo liikaa aikaa.
Olen seurannut monta paneelia ja yrittänyt kiinnostua ehdokkaista, mutta vaalista on jäänyt jotenkin tukahtunut olo. Olen ihmetellyt, mikä mättää.
***
”Nyt on tarjolla jokaiselle jotakin!” kirjoitin arkkipiispanvaalin ehdokasasettelua käsitelleessä kommentissani lokakuussa. Vaikutti siltä, että tulevassa vaalissa on edustettuna kirkon koko kirjo. ”Se on hienoa, sillä se on todellisuutta. Kaikki ehdokkaat edustavat ihmisryhmiä, jotka haluavat kirkossa äänensä kuuluviin”, kirjoitin.
Sitä enemmän yllätyin, kun ehdokkaiden välille ei tahtonut löytyä eroja. Tai ainakin niitä sai nyhtämällä nyhtää.
Viime vuonna käydyssä Helsingin piispanvaalissa ehdokkaat olivat monin tavoin teologisesti samoilla linjoilla. Ihmisinä he olivat kuitenkin aivan erilaisia. Paneeleissa kipinöi. Vaali jätti haavoja, ehkä pysyviä.
Arkkipiispaehdokkaiden välillä puolestaan on suuria teologisia eroja. Niitä ei vain huomaa missään. Osittain kyse voi olla siitä, että Helsingin sähäkän piispanvaalin jälkeen mikä tahansa asetelma tuntuu tylsältä.
Tämä ei ole ainoa syy. Osansa on myös sillä, että arkkipiispanvaalissa kaikki ehdokkaat ovat poikkeuksellisen pehmeitä ja kohteliaita ihmisiä, yhteistyökykyisiä keskitien kulkijoita.
Osoitus tästä saatiin vaalipaneelissa viime viikolla. Paneelin järjestänyt Helsingin Sanomat kysyi kirkkoa tuntevilta taustahaastateltavilta, miten ehdokkaat sijoittuvat lehden muodostamalle nelikentälle. Sen ääripäät pystyakselilla olivat liberaali ja konservatiivi, vaaka-akselilla ”hallintohiiri” ja ”kiihkeä kannanottaja”.
Liberaali–konservatiivi-akselilla ehdokkaat edustivat odotetusti laajaa kirjoa. Sen sijaan hallintohiireksi tai kannanottajaksi ei yltänyt kukaan ehdokkaista. Ilkka Kantolassa ja Tapio Luomassa nähtiin hieman muita enemmän hallintohiirimäisyyttä, Ville Auvista, Heli Inkistä ja Björn Vikströmiä pidettiin astetta kiihkeämpinä kannanottajina. Kaikki sijoittuivat kuitenkin lähelle keskustaa.
***
Kaiken leppoisuuden keskellä vaalikampanjassa oli yksi poikkeus. Siihen tarvittiin edellisen piispanvaalin ehdokas Jaana Hallamaa.
Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys järjesti Helsingissä pari viikkoa sitten paneelin, jossa tiedekunnan henkilökuntaan kuuluvat haastattelivat ehdokkaita vuorotellen. Helsingin piispanvaalissa mukana ollut professori Hallamaa kertoi esittävänsä kaikille räätälöidyt kysymykset, joita ei ollut hahmoteltu ”kohteliaisuus edellä”. Toisin sanoen kysymykset olivat kiusallisia.
Ville Auviselle osoitettu kysymys koski odotetusti naisten pappeutta.
– Olet ilmoittanut, ettet arkkipiispana vihkisi naisia papiksi, Hallamaa aloitti.
– Vertaus Kristuksen ruumiista liittää ajatuksen kirkon ykseydestä ehtoolliseen. Tunnustatko meidän papiksi vihittyjen naisten pappeuden niin, että otat vastaan myös naisten toimittaman ehtoollisen?
– En, Auvinen vastasi.
Hallamaa jatkoi, asteen provosoituneempana:
– Kuinka sovitat linjauksesi yhteen sen kanssa, että piispan on vaalittava kirkon ykseyttä? Ja rikot ehtoollisyhteyden meidän kanssamme, ja se on äärettömän loukkaavaa. Se toteutuu kirkolliskokouksen messuissa, jokaisessa kirkolliskokouksessa, hirvittävällä tavalla. Ja voin aivan omasta kokemuksestani sanoa, että se tuntuu karmealta!
***
Hallamaan reaktiota voi pitää ylilyöntinä tilanteessa, jossa hän vieraili haastattelijana opiskelijoidensa järjestämässä vaalipaneelissa. Toisaalta juuri hän toi näkyväksi kirkossa vallitsevan asetelman. Yksi ihminen (Auvinen) toimii omatuntonsa mukaan, ja se loukkaa syvästi toista ihmistä (Hallamaa).
Tämä on todellisuutta kirkossa, ja siksi on tuntunut oudolta, että se ei ole todellisuutta arkkipiispanvaalissa. On tuntunut valheelliselta, että vaalissa, jossa ehdokkailla on todella voimakkaita linjaeroja, hymistellään hyvässä hengessä.
Vaalissa on haluttu esiintyä niin yhteistyökykyisesti ja demokratiaa kunnioittaen, että kampanja-aikana on lähes täysin vaiettu kahdesta asiasta. Siitä, että virassa olevat piispat, ehdokkaista siis Luoma ja Vikström, ovat jo historian valossa etulyöntiasemassa muihin nähden. Ja siitä, että vaalissa on muina miehinä mukana ehdokas, joka ei hyväksy naispappeutta.
Hyvä henki on tärkeä. Mutta on vahingollista, jos ehdokkaat eivät ota kaunistelematta esiin puoliakaan niistä vaikeuksista, joiden äärelle arkkipiispa ensi töikseen joutuu.
Kuva: Olli Seppälä. Arkkipiispaehdokkaiden paneelilava Helsingin Sanomatalossa 1.2.2018.
Lue myös:
Ville Auvinen pyrkii arkkipiispaksi ja vastustaa naispappeutta – nyt hän kertoo, miten se toimisi
Kommentti: Nyt on arkkipiispakisassa ehdokkaita joka lähtöön
Arkkipiispaksi pyrkivät kirjoittivat minisaarnat – lue jokaisen ehdokkaan kynttilänpäivän twaarna
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.