Mynämäen kirkkoherra Jouko Kotisalo toivoo kirkon säilyttävän julkisoikeudellisen asemansa. Monet kirkon uudistukset ovat olleet hänen mielestään hyviä, mutta niitä on viety läpi epärealistisin tavoin ja odotuksin.
Milloin jäit eläkkeelle? Kuinka pitkän työrupeaman teit seurakunnan palveluksessa? Missä ja millaisissa tehtävissä?
Jäin eläkkeelle marraskuun alusta 2013. Olen ollut yhtäjaksoisesti 37 vuotta seurakuntapappina, siitä ajasta kirkkoherrana 30 vuotta. Pappina palvelin Joensuussa, Pieksämäellä ja Mynämäessä. Parhaimmat vuoteni annoin Pieksämäen maaseurakunnalle, jonka kirkkoherrana olin 24 vuotta seurakunnan lakkauttamiseen saakka.
Kerro lyhyesti itsestäsi ja työurastasi
Kutsun itseäni luterilaiseksi kirkkokristityksi. Olen lähtöisin Joensuusta ja perheellinen. Työnäkyni on ollut kansankirkollinen ja tunnen sisäistäneeni yhtenäiskulttuurin. Käsitteet – koti, uskonto, isänmaa – ovat edelleen kohdallaan, mutta ne pitää päivittää tähän hetkeen.
Seurakuntapapit tekivät kuusipäiväistä työviikkoa 1990 -luvun alkuun saakka. Velvoite asua virka-asunnossa oli vielä 1980 -luvulla. Olen toiminut seurakuntapastorina, kappalaisena ja kirkkoherrana. Tunnen kiitollisuutta Mynämäen seurakunnalle, että sain tänne vielä työkutsun kirkkoherraksi kuusi vuotta sitten.
Kirkkoherran työ on yllättävän monipuolista. Yksi kolmannes ajasta menee esimiestyöhön ja työyhteisökysymyksiin, toinen kolmannes hallintoon eli työskentelyyn luottamushenkilöiden ja talouspäällikön kanssa. Tämä tarkoittaa asioiden valmistelua ja päätöksentekoa. Viimeinen kolmannes on julkista papin työtä.
Työurani erityisiä haasteita ovat olleet Pieksämäen vanhan puukirkon ja Mynämäen keskiaikaisen kivikirkon peruskorjaukset sekä lisäksi kolmen seurakuntaliitoksen työstäminen ja kokeminen.
Minkälainen koulutus sinulla on? Kuinka hyvin se antoi eväitä työelämään haasteisiin?
Teologian maisterin tutkinnon lisäksi suoritin kanttorin tutkinnon, joka vastasi silloin nykyistä alimman asteen tutkintoa. Teologikoulutus opetti jumalanpalvelusten pidon, mutta kirkolliset toimitukset opin vasta pappina. Tunsin seurakuntaelämää kodin perintönä ja toimin opiskeluaikana kesäteologina Joensuussa sekä kesäkanttorina Kontiolahdella. Minulla oli kohtuullisen hyvät valmiudet nuoreksi papiksi.
Hakeuduin oma-aloitteisesti kirkon johtamiskoulutukseen 1980 -luvulla ja kirkkoherrojen ryhmätyönohjaukseen. Kirkon koulutuskeskus valmensi hyvin kirkkoherrat seurakuntatyön johtamiseen, mutta seurakuntien taloudesta ei puhuttu. Pidin sitä puutteena kokonaisnäkemyksen kannalta.
Mikä on ollut työurasi tiukin paikka?
2000-luvun alussa vastuullani oli kolmen vuoden ajan samanaikaisesti puukirkon peruskorjaus, seurakuntaliitoksen vetäminen kuntien yhdistyessä sekä normaalit kirkkoherran ja papin työt seurakunnassa. En saanut työmäärääni mistään kevennystä enkä apua vastuunkantoon. Seurakuntaliitoksen seurauksena jouduin vielä selvittäjäksi erään pienen seurakunnan urkuhankintaan. Minusta sotkun selvittäjänä pyrittiin tekemään julkisuudessa sotkun aiheuttaja. Se tuntui kohtuuttomalta.
Mikä on erityisen hauskaa tai mukavaa työssäsi?
Olen tehtävissäni asialinjalla enkä ole antanut aihetta hauskoihin juttuihin itsestäni. Mieltä kohottavana olen kokenut seurakuntajuhlat, joulun ajan, kesäiset konfirmaatiot, hääväen ilon kirkonmäellä ja tuvantäyteisen kinkeri-illan. Ne ovat antaneet työtyytyväisyyttä ja samalla ravinneet minua uskonyhteisön jäsenenä.
Esimiehenä koen työniloa arjen sujumisesta ja ratkaisujen löytymisestä. Olen iloinnut osaavista työtovereista. Viimeisimpiä yhteistyön iloja on Mynämäen seurakuntatalon siiven vuokraaminen kunnalle määräajaksi päiväkodin evakkopaikaksi.
Mitkä olivat työsi hyvät ja huonot puolet?
Hyvänä olen pitänyt työpäivien erilaisuutta, tehtävien monipuolisuutta ja työskentelyä uskonnollisessa yhteisössä.
Huonona olen kokenut, että vapaani ovat eri aikaan kuin muilla työssäkäyvillä. Vapaani jouduin viettämään useimmiten yksin. Koin myös ikävänä asiana kirkosta eronneiden epäasialliset purkaukset seurakuntaa ja uskonelämää kohtaan.
Mistä ammensit voimaa työssä jaksamiseen?
Minulla on ollut vahva kirkollinen identiteetti ammatillisesti. Olen saanut kirkolta ja Herraltamme kutsun työhöni. Se on vahvistanut minua. Perheeni on ymmärtänyt seurakuntatyön luonnetta ja vaimoni on ollut joustava siihen, että olen työajaton. Lomilla olen etsinyt vastapainoa työlleni toisenlaisista maisemista, etenkin kesämökkeilystä ja matkustamisesta. Musiikin lisäksi olen harrastanut myös fyysisen kunnon hoitamista.
Miten kirkko on muuttunut sinä aikana, jonka olit siellä töissä?
Tulin aikoinaan toisenlaisen kirkon palvelukseen kuin mitä kirkko on nyt. Muuttumiselta ei välty mikään yhteisö, ei kirkkokaan. Tämä viimeisin vuosikymmen on muuttanut kirkkoa enemmän kuin edelliset vuosikymmenet työaikanani. Kirkko yhteisönä joutuu etsimään reittiään eri suuntiin puhaltavissa tuulissa. Myös herätysliikkeiden talous heikkenee ja niiden toimintavoima alkaa ehtyä. Yhtenäiskulttuuri ohenee ja sukupolvien arvomaailmat etääntyvät toisistaan.
Työni alussa 1970- ja 1980 -luvuilla kirkon talous oli vahvaa ja toiminnan kehittely innovatiivista. Muistelen esimerkkeinä K-ohjelman hyödyntämistä seurakuntatyössä, rippikoulupedagogiikan kehitystä ja päiväkerhotyön kasvua. 1990 -luku toi taloushuolet ja 2000 -luvun kuntarakennemuutokset yllättivät kirkon. Ihmiset vaikuttivat työurani alussa uskonnollisemmilta kuin nyt. Suomalaisista kuului silloin 90 % kirkkoon. Työni alussa ei ollut kännyköitä eikä tunnettu sähköpostia tai tietokonetta. Näistä on tullut jokapäiväisiä työvälineitä.
Virsikirjauudistus tyhjensi muistipääoman opituista vanhoista virsistä, kun vanhoja virsiä piti peukaloida. Jumalanpalvelusuudistuksessa unohtui se, että massojen opettaminen uusille kaavoille ei nykyaikana enää onnistu. Uudistukset olivat hyviä, mutta niiden läpivienti oli epärealistista. Nuorena pappina sain puhua täysille kirkoille, nyt se on harvinaista. Erityisjumalanpalvelukset kuten Tuomas-messu ja lasten jumalanpalvelukset ovat monipuolistaneet kokoontumisia kirkoissa. Kauneimmat joululaulut ovat hienosti tulleet osaksi suomalaista joulua.
Kirkko työorganisaationa on ollut luotettava ja hyvä työnantaja. Työntekijät ovat nyt hyvin koulutettuja ja monipuolisia osaajia. Itse olen saanut hyvää täydennyskoulutusta kirkolta. Työntekijät erottavat nykyään työ- ja vapaa-ajan toisistaan entistä selkeämmin. Seurakuntatyö on edelleen haasteellista ja mielekästä.
Mihin suuntaan toivot kirkon ja oman työalasi kehittyvän jatkossa?
Toivon, että kirkolla säilyy julkisoikeudellinen asema yhteiskunnassamme. Kyse ei ole vain verotusoikeudesta, vaan toimintaedellytyksiemme ja resurssiemme säilymisestä. Valtio kustantaa kirkkomme työntekijöiden ammatillisen peruskoulutuksen kuten teologiset tiedekunnat, ammattikorkeakoulut ja toisen asteen opetukset.
Koulujen uskonnonopetuksen pitää säilyä kirkkokuntasidonnaisena oikeutena lapsille. Näen tärkeänä avioliiton kirkollisen vihkimisen säilymisen juridisesti hyväksyttävänä. Se on samalla rippikoulun käymistä tukeva asia. Nämä kaikki vahvuudet liittyvät julkisoikeudelliseen asemaamme.
Yksityiskohtaisina esimerkkeinä panostaisin perhetyöhön ja perheasiainneuvottelukeskusten voimavarojen lisäämiseen. Jonot ovat liian pitkiä avun saamiseksi. Kirkosta eroamisen vastalääkettä olisi korkeakoulujen kristillisen opiskelutyön tehostaminen ja työn yhteyden vahvistamisen paikallisseurakuntaan. Toivoisin, että jokaisessa seurakunnassa sinne muuttaneet saisivat yhteisöltään tervehdyksen.
Kirkastaisin diakoniatyön kristillisiä lähtökohtia. Kaikki eivät tiedä, että esimerkiksi Yhteisvastuu-keräys on kirkon diakoniatyötä. Rohkaisisin diakoniatyöntekijöitä toimimaan ammatillisina osaajina yhteistyöverkostoissa.
Näen hyvänä kirkkohallituksen uudet esitykset seurakuntatalouksien yhdistymisestä, jotta toiminnalliset seurakuntayksiköt voisivat säilyä kuulumisyhteisöinä. Elämme kulttuurimurroksessa, jolloin kirkon sisäistä yhtenäisyyttä ja toimintakykyä on vahvistettava. Suurimmat uhkat tulevat aina yhteisön sisältä. Siksi lisäisin vastuunkantajien yhteenkuuluvuutta ja kasvotusten tapaamisia hiippakuntatasolla. Tunne siitä, että laiva on johdossa vaikka tuulee, on tarpeen.
Minkä viisauden tai elämänohjeen haluaisit ihmisille, jotka työskentelevät seurakunnissa?
Luterilaisuudessa ei ole hävettävää. Työssä jaksamiseen lainaan Bonnhoefferiä: ”Joka rakastuu ihannekirkkoon, tulee pettymään, mutta joka rakastuu todelliseen kirkkoon, kykenee toimimaan.”
Onko joku esimies jäänyt mieleesi erityisen hyvänä urasi varrelta? Miksi?
Olen ollut työurastani suurimman ajan itse esimies. Piispaesimiehistä tulevat mieleeni Paavo Kortekangas dynaamisena kehittäjänä ja Matti Sihvonen hengenmiehenä.
Mitä harrastat? Mitä aiot tehdä eläkeläisenä?
Pääsen vastuista vapaaksi. Saan uutta aikaa ja vapaita viikonloppuja. Pyrin huolehtimaan fyysisestä kunnosta, luen lukematta jääneet kirjat, seuraan yhteiskunnallista kehitystä, käyn oopperassa, pääsen nyt hengellisille kesäjuhlille ja kesämökkeilen. Turun arkkihiippakunta kutsui minut viime syksynä seurakuntarakenteen ohjausryhmän jäseneksi konsultoimaan muutoksista seurakuntarakenteissa. Koen jäsenyyden luottamuksena kokemustiedolleni.
Olen läheisiäni varten, ja siihen on nyt eläkeläisenä täysi lupa.
Ilmoita asiavirheestä