Kirjahyllyt peittävät arkkipiispantalon työhuoneen seiniä. Hyllyissä on kymmeniä metrejä kaunokirjallisuutta, tietokirjallisuutta ja teologiaa. Sohvaryhmän viereisellä pöydällä on Raamattu, mustia huopakyniä ja muistikirjoja.
Tuon arkkipiispa Kari Mäkiselle terveisiä edellisiltana teatterissa sattumalta tapaamaltani kirkkohistorian emeritusprofessorilta Eino Murtorinteeltä. Hän oli 1970-luvulla teologian ylioppilas Kari Mäkisen opettaja ja vaikutti osaltaan siihen, että kirjailijaryhmä Tulenkantajat valikoitui Mäkisen tutkimuskohteeksi.
Murtorinteen mukaan Mäkisen tavassa hoitaa arkkipiispan virkaa on näkynyt kristillisen ihmiskäsityksen johdonmukainen painottaminen.
Turun puukotuksen jälkeiset tapahtumat nostivat esille jotakin pinnan alla ollutta kovaa.
Haastattelussa on tarkoitus käydä läpi kulunutta vuotta ja aloittaa kohokohdista. Tämä näkökulma ei kuitenkaan toimi. Arkkipiispa sanoo, ettei hän osaa nostaa erillisiä tapahtumia, koska vuosi ei etene hänen mielessään kalenterivuoden mukaan.
Yksi erityinen tapahtuma olivat kuitenkin Turun Kauppatorilla elokuussa tapahtuneet puukotukset. Nuoren, terrorismista motivoituneen tekijän iskussa kuoli kaksi ihmistä ja kahdeksan haavoittui. Monet turkulaiset kävivät pitkään läpi sitä, missä he olivat tapahtumien aikana, missä läheiset olivat ja miten he saivat tiedon tapahtuneesta.
Arkkipiispa oli tapahtumahetkellä työhuoneessaan pitämässä palaveria. Puoliso Eija Mäkinen tuli yläkerrassa sijaitsevasta kodista kertomaan, mitä hän oli juuri verkkouutisissa nähnyt. Palaveri keskeytettiin.
– Oli luontevaa pitää illalla kristillinen rukoushetki Tuomiokirkossa.
Uutiskuvissa näkyi vakavaa valtiojohtoa. Paikalla oli myös muiden uskontojen edustajia, jotka toivat tervehdyksiä.
Arkkipiispan mukaan puukotus ei muuttanut turkulaisten arkea. Kaupunki on sama, kauheita asioita on tapahtunut aiemminkin.
– Huolestuttavaa on se, että tapahtuma muutti turvallisuutta koskevan keskustelun näkökulmaa. Nyt yhä useammin tässä yhteydessä puhutaan huono-osaisista turvattomuuden tuojina. Samalla on ohentunut käsitys siitä, että huono-osaisuuteen pitäisi liittyä ennen kaikkea oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon näkökulmat.
– Varsinainen turvattomuus koskee köyhiä ja yhteiskunnan ulkopuolelle jääviä, ei hyväosaisia ihmisiä.
Arkkipiispan mukaan Turun puukotusten jälkeisessä ilmapiirissä käytettiin myös onnettomia puheenvuoroja. Pahimmillaan niissä ehdotettiin, että paperittomien ihmisten auttamisesta tehtäisiin rangaistavaa. Arkkipiispa otti julkisessa keskustelussa voimakkaasti kantaa paperittomien ihmisarvon puolesta.
– Puukotuksen jälkeiset tapahtumat nostivat esille jotakin pinnan alla ollutta kovaa.
Ei ole sattumaa, että pohjoismainen hyvinvointivaltio on syntynyt luterilaisessa ympäristössä.
Reformaation merkkivuoden ajoittuminen satavuotiaan Suomen juhlavuoteen on arkkipiispan mukaan auttanut tunnistamaan kotimaassa toteutuneita syviä pohjavirtoja. Suomalaisessa luterilaisuudessa korostuu vahva ankkuroituminen kieleen ja arjen identiteetin rakentamiseen. Kaikki luterilaisuuden linjat eivät Suomesta vie suoraan Lutheriin.
– Yksi erityispiirre on se, että Suomessa kirkko on vähitellen muuttunut luterilaiseksi. Me emme jaa jakautuneen kirkon traumaa. Suomelle ominaista on myös se, miten se on hankautunut omannäköisekseen itäistä traditiota vasten.
Arkkipiispan mukaan ei ole sattumaa, että pohjoismainen hyvinvointivaltio on syntynyt luterilaisessa ympäristössä. Arkinen matala katse on tarjonnut juuret toimivalle demokratialle, joka yhdistyy vahvaan julkiseen valtaan.
– Nyt kuitenkin käydään tätä ravistelevaa keskustelua. Puhutaan siitä, mikä on vahvan julkisen vallan rooli ja miten paljon lasketaan kansalaistoiminnan ja vapaiden markkinoiden varaan. Tämä näkyy keskustelussa sotesta.
Arkkipiispa ei anna reformaation merkkivuodelle sitä itseään suurempaa merkitystä. Hänen mukaansa se on leimannut kirkollisen elämän puheita mutta samalla ihmisten arkinen elämä on kulkenut omia latujaan.
– Maailma ei ole värähtänyt merkkivuoden seurauksena suuntaan eikä toiseen.
Toivo voi olla joskus väärää toivoa, mutta aina se auttaa ihmistä menemään eteenpäin.
Pari viikkoa sitten 15 000 tutkijaa eri puolilta maailmaa antoi julkilausuman, jonka mukaan ihmiskunnan tulevaisuus on vaarantunut, jos väestönkasvu ja kulutus kasvavat nykyistä vauhtia.
– Näiden profeettojen ääni on entistä voimakkaampi. Kysymykseni on, kuullaanko se, arkkipiispa sanoo.
Samalla hänen mielestään on rehellistä ja tarpeellista tunnustaa voimattomuus näissä ”sietämättömän vaikeissa asioissa”.
– Kirkon tehtävä ei ole esittää pelkästään moraalisia vaatimuksia, vaan antaa tilaa myös voimattomuuden kokemukselle.
Sietämättömästä vaikeudesta huolimatta ilmastonmuutokseen liittyy arkkipiispan mukaan myös toivo – se, mihin itse kukin tässä yhteydessä rakentaa toivonsa. Se voi liittyä siihen, että riittävän moni sanoo Yhdysvaltain presidentille, ettei hänen pidä vähätellä ilmastonmuutosta. Tai siihen, että talouselämässä etsitään ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Tai se voi perustua rukoukseen. Ennen kaikkea toivo rakentuu sen varaan, että arjessa rakennetaan elämää ja tulevaisuutta.
Arkkipiispa nostaa toivoa koskevan esimerkin keskustelusta syöpälääkärin kanssa. Lääkäri oli puhunut siitä, miten erilaisia toivonaiheita syöpädiagnoosin saaneilla ihmisillä on. Toivo saatetaan ripustaa siihen, että keksitään uusi lääke, tai lääkäreiden mahdollisuuksiin parantaa, tai rukoukseen.
– Toivo hakee erilaisia ilmenemismuotoja. Turhaa toivoa ei ole olemassa. Toivo voi olla joskus väärää toivoa, mutta aina se auttaa ihmistä menemään eteenpäin.
Piispa Irja Askolassa oli rohkeutta, joka ei ole liittynyt vain sukupuoleen. Askolan heittäytyminen koko persoonallaan viranhoitoon tuntuu pitkään.
Uuden avioliittolain vaikutukset kirkkoon ovat yhä vaiheessa. Arkkipiispa on ilmaissut, että hän olisi valmis vihkimään avioliittoon samaa sukupuolta olevat parit.
– Tätä näkemystä on edeltänyt perusteellinen sisäisen maailman matka ja teologinen prosessi. Keskeistä on ollut oppiminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavilta ihmisiltä sitä, miten Jumalan antama elämä hakee uomiaan. Siihen liittyy taju ihmisenä olemisen yhteisyydestä. Samuutta on enemmän kuin toiseutta.
Mäkiselle valitaan helmi-maaliskuussa seuraaja. Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuussa. Arkkipiispan vaihtuminen on lyhyen ajan sisällä toinen muutos piispakunnassa. Marraskuun alussa Helsingissä aloitti uusi piispa. Mäkisen mukaan muutoksen arvioiminen on vielä aikaista.
– Piispa Irja Askolalla on varsin tuntuva jälki. Hänen persoonallinen ja yhtä aikaa pastoraalinen ja teologinen tapansa hoitaa piispanvirkaa jätti jäljen. Askolassa oli rohkeutta, joka ei ole liittynyt vain sukupuoleen. Askolan heittäytyminen koko persoonallaan viranhoitoon tuntuu pitkään.
Samalla Mäkinen korostaa, ettei piispoja pidä verrata toisiinsa, jokainen jättää omanlaisensa jäljen. Historia näyttää, mitkä jäljet ovat pysyvimpiä.
Kuva: Jukka Granström
***
Arkkipiispan joulu
Joululaulu: Sylvian joululaulu
Kirja yöpöydällä: Lauri Mäkisen 50/50
Joululahjatoive: Oman perheen kokoontuminen yhteen
Viimeinen joulu arkkipiispana, haikeus vai helpotus: Vielä ei kumpikaan. On sen tiedostamisen aika, että aaton vankilakäynti tai joulu tässä talossa toteutuu nyt viimeisen kerran. Jokin muuttuu elämässä, ja olen nyt tämän muutoksen keskellä. Minussa herää uteliaisuus seuraavaa elämänvaihetta kohtaan.
Ilmoita asiavirheestä