Arkkipiispankin hyväksymä tanssimessu rikkoi rintamajaon liberaaleihin ja konservatiiveihin

DancemessujpgKari Kanala toteaa messun saaneen kiitettävästi mediahuomiota ennen ja jälkeen tapahtuman. Ennen messua tuli myös kriittisiä huomioita, mutta varsinainen messu sai hänen mukaansa suorastaan yltiöpositiivisen palautteen. Kanalan mukaan Turun Mikaelinkirkossa oli väkeä noin 600 henkeä, mikä tarkoittaa täyttä salia. Osallistujien ikähaarukka oli alle rippikouluikäisistä iäkkäämpään väkeen.

– Jos luterilaisella papilla voi olla yksi vahva hengellinen kokemus kerran kymmenessä vuodessa, niin tämä oli sitä minulle, sanoo Kanala puolivakavissaan.

Messun musiikki oli trancea ja housea.

Yksi osoitus messun onnistumista oli muun muassa se, että jumalanpalvelus jatkui spontaanilla tanssilla pitkälle iltaan saakka. Messua varten tehty alttarirakennelma huojui tanssijoiden alla, joten turvallisuussyistä väkeä jouduttiin ohjaamaan toisaalle.

– Olemme luoneet huomaamattamme konseptin, joka on puolestamme vapaasti kopioitavissa muuallekin. Kyseessä on taiteen ja tekniikan oiva yhteensaattaminen messukeskeisesti, summa Kanala ja viittaa muun muassa onnistuneeksi kehuttuun valoshowhun sekä kokeiluun lähettää esirukousaiheita sosiaalisen median kautta.

Kanalalla ei ole tiedossa missä ja milloin seuraava vastaava messu järjestetään, mutta toteaa, että olisi suorastaan tyhmää olla järjestämättä niitä lisää. Turussa messua tukenut Liikemiesten Lähetysliitto on jo tapahtuman Facebook-sivuilla luvannut, että tanssimessua voidaan kutsusta järjestää myös muualla.

Erityisen tyytyväinen Kanala kertoo olleensa siihen, että hänestä messussa toteutui yhteinen unelma, jossa jopa liberaalien ja konservatiivien väliset raja-aidat murtuivat. Myös arkkipiispa Kari Mäkinen on ilmaissut Turun Sanomien haastattelussa tukensa dancemessulle, vaikkei haastattelun mukaan itse saattaisi itse siihen tanssien osallistua.

– Toki meitä on monia itsensä kömpelöiksi tuntevia, jotka eivät voisi ajatellakaan ilmaisevansa itseään tuolla tavalla fyysisesti, hän perustelee.

(Kuva: Juho Niemelä)

Katso tunnelmapala messusta:

Lue raportti tanssimessusta ja katso pidempi video messusta Fleim.fi:stä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliHiippakuntamallin puolesta kampanjoidaan netissä
Seuraava artikkeliTyöryhmä pohtii rikostaustan tarkistamista vapaaehtoistoiminnassa

Ei näytettäviä viestejä