Osallistuminen ja vaikuttaminen ovat kansalaisoikeus ja ihmisoikeus. Kenenkään ei pitäisi olla vain toiminnan kohde. Kun joku uskoo syrjäytetyn lahjoihin ja kannustaa vaikuttamaan, tapahtuu ihmeitä. Todellinen asiantuntijuus löytyy vasta, kun työnsä puolesta asiantuntijan ja kokemusasiantuntijan tiedot ja taidot yhdistyvät.
Näin voi tiivistää merkittävimmät löydöt Helsingin Malmin seurakunnan juuri päättyneestä kaksivuotisesta projektista Diakonia kansalaisvaikuttamisen tukena. Hankkeen ideana oli saada diakoniatyössä kohdattujen ihmisten ääni paremmin kuuluviin yhdessä heidän kanssaan.
Vaikuttajaviestintää tehtiin esimerkiksi Malmin ääniä -esityksessä, jossa Malmin alueen ihmisiltä kerättiin yhteistyössä köyhyyden vastaisen verkoston kanssa aitoja kertomuksia arjen haasteista.
Niistä tehtiin esitys, jossa ihmiset olivat lukeneet kokemuksiaan ääniraidalle. Kertomuksia kuuntelemaan kutsuttiin alueen ihmisiä, vaikuttajia ja toimijoita. Riipaisevat kertomukset välitettiin lopuksi päättäjille.
”Olen rohkaiseva esimerkki siitä, että pitkäaikaistyöttömyys, yksinäisyys ja ahdistuskaan eivät ole kaiken loppu”
Hankkeen ohjausryhmään kutsuttiin ihmisiä eri lähtökohdista sekä kirkosta että kirkon ulkopuolelta. Kokemusasiantuntijaksi pyydetiin pitkäaikaistyöttömänä ollut Jaana Saikkonen, joka oli solmussa mielensä kanssa ja alkanut eristäytyä muista.
– Voin huonosti, mutta en saanut apua terveyskeskuksesta, koska en ollut riittävän masentunut. Surua ja murhetta riitti. Ajattelin, että olen vain ongelmajätettä, joka kierii ojan pohjalla. 150 työhakemusta ei tuottanut tulosta ja podin vaikeaa itsetuntovajetta, Saikkonen kertoi projektin päättöwebinaarissa.
Kun hän meni purkamaan sydäntään ja kertomaan kokemastaan epäasiallisesta kohtelusta Malmin seurakunnan diakoniajohtajalle Elina Leppihalmeelle, jotakin tapahtui.
– Elina näki minussa sen vanhan Jaanan ja pyysi mukaan toimijaksi tähän projektiin. Epäröin vastata kutsuun ja mietin, onko minusta tällaiseen. Jokin ääni sisälläni laittoi kuitenkin suostumaan. Kun tapasin projektityöntekijä Veera Walleniuksen ensimmäistä kertaa, tajusin, että olen tullut oikeaan paikkaan.
– Se oli ihanaa aikaa, uuden alku. Vanha uteliaisuus löytyi vähitellen ja sain tehdä asioita, joilla on merkitystä. Opin uutta itsestäni ja monista asioista ja ymmärsin, että myös pieni ihminen voi vaikuttaa, Saikkonen kertasi koettua.
Leppihalmeen ja Walleniuksen tuki ja kannustus kuljettivat ja rohkaisivat Saikkosta eteenpäin. Hän pääsi mukaan tekemään podcastia ja kirjoitti blogikirjoituksia. Hän osallistui kokemusasiantuntijakoulutukseen ja päätyi perustamaan samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa uuden kansalaisjärjestön ViisNollaTuki ry:n, joka ajaa yli viisikymppisten työnhakijoiden asiaa.
– Nyt olen taas minä, voin vaikuttaa ja tehdä asioita, jotka auttavat paitsi minua myös muita. Olen rohkaiseva esimerkki siitä, että pitkäaikaistyöttömyys, suru, yksinäisyys ja ahdistuskaan eivät ole kaiken loppu, vaan ne voivat olla uuden hyvän alku. Suonsilmäkkeiden välistä on auennut uusia polkuja. Tunnen riemua.
Kun vaikuttamisen esteet tunnistetaan, niistä voidaan päästä yli
Projektityöntekijä Veera Wallenius löysi hankkeen aikana useita asioita, jotka voivat olla diakoniatyössä ja muussakin seurakunnan toiminnassa esteenä kansalaisvaikuttamiselle.
Työntekijä voi ajatella, että kohdattu ihminen on liian haavoittuva ja heikoilla. Joskus näin toki voi olla, mutta Wallenius kannustaa miettimään, saisiko ihmisen tällöinkin joltakin pieneltä osin mukaan vaikuttamaan omaa tilannettaan kohentavasti.
Toinen syy varoa yhteiskunnallista vaikuttamista voi olla vaitiolovelvollisuus ja huoli siitä, että tarinansa vaikuttamiskäyttöön antavan ihmisen elämästä tehdään sosiaalipornoa.
Työntekijä voi myös pitää vaikuttamista tärkeänä mutta ajatella, ettei se kuulu hänen toimenkuvaansa. Myös vaikuttamisosaaminen voi olla vähäistä.
– Joskus ajatellaan niinkin, että vaikuttaminen vie liikaa aikaa ja on pois ”oikeasta auttamistyöstä”. Vaikuttaminen on kuitenkin yksi keino auttaa, Wallenius sanoi.
Hän kannustaa diakoniatyöntekijöitä havainnoimaan ja keskustelemaan porukalla ilmiöistä, joihin työssä törmää. Näitä havaintoja sekä työssä kertyvää tietoa kuten tilastoja kannattaa hyödyntää vaikuttamisessa.
– Seurakunnassa voi olla myös sellainen kokemus, ettei rivityöntekijällä ole lupaa vaikuttaa, vaan lupa pitää erikseen pyytää vaikkapa kirkkoherralta. Tästä kannattaa keskustella työyhteisöissä. Työntekijöiden täytyy myös itsensä valtautua.
Auttamisesta kohti yhteistä asiantuntijuutta
Vaikuttamista tapahtuu monella tasolla ja pienikin muutos on muutos, Veera Wallenius painotti. Lisäksi yhteistyössä on voimaa. Seurakunnassa on verkostoiduttava järjestöjen, yhdistysten ja yksittäisten aktiivisten kansalaisten kanssa.
Projektin johtopäätöksissä todettiin, että diakonian kansalaisvaikuttaminen on aina poliittista, muttei puoluepoliittista.
– Projekti haastoi myös kysymään, mikä on diakonian ydin. Meidän pitäisi kulkea kohtaamiemme ihmisten kanssa auttamisesta kohti yhteistä asiantuntijuutta.
Wallenius jatkaa projektin päätyttyä Malmin seurakunnassa diakonian kehittäjänä ainakin vuoden. Tähän saakka opittua juurrutetaan arkeen ja uuttakin kehitellään.
Malmilla on nyt käynnistetty Mitä kuuluu, koillinen? -soittokierros, jossa seurakunta kysyy tuhansilta koillishelsinkiläisiltä, miten heillä nyt menee. Puheluista nousevia teemoja halutaan viedä alueella käytävään kuntavaalikeskusteluun.
Suunnitteilla on myös kuntouttavan työtoiminnan osana toimivien voimavararyhmien pilotointia. Tampereella ryhmistä on hyviä kokemuksia.
***
Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Ilmoita asiavirheestä