Arkkipiispa Leo: Rikottu koko ortodoksista maailmaa vastaan

Arkkipiispa Leon mukaan metropoliitta Ambrosiuksen toimittama pappisvihkimys, jossa luterilainen piispa Irja Askola oli osan aikaa mukana alttarissa, on ”äärimmäisen vakava asia”.

– Siinä on rikottu koko ortodoksisen maailman käytäntöä ja järjestystä, arkkipiispa Leo kommentoi tiistai-iltana Kotimaa24:lle.

”Metropoliitta Ambrosiuksen johtamaan liturgiaan osallistui sunnuntaina Helsingin luterilainen piispa Irja Askola. Hän seurasi liturgiassa toimitettua papiksi vihkimistä Uspenskin katedraalin alttarissa. Lisäksi diakonit lukivat ektenioissa anomukset ’piispa Irjan’ ja ’piispamme Irjan’ puolesta. Molemmat tavat ovat vastoin ortodoksisen kirkon liturgista järjestystä”, arkkipiispa Leo sanoi aiemmin tänään tiedotteessaan.

Ektenia on vuororukous. Metropoliitta Ambrosius totesi Kotimaa24:lle aiemmin päivällä, että rukousohjeita ei ollut annettu vaan diakonit rukoilivat hengen johdatuksessa.

– Kyllähän me rukouksessa muistelemme muutoinkin maailman pelastusta, hyviä säitä, sairaita, matkalla olevia ja kärsiviä. Ainoa kirkko-opillisesti tärkeä paikka on suuri saatto, jossa ehtoollisaineita tuodaan pyhitettäväksi alttarille. Tässä kohdassa muisteltiin vain arkkipiispaa ja minua, Ambrosius jatkoi.

Hän oli kutsunut Askolan vihkimykseen ja kymmeneksi minuutiksi alttarille.

– Pääpointti on se, että teemme kirkon työtä hengen johdatuksessa ja meidän kutsumuksemme on rakentaa ekumeenisia yhteyksiä, Ambrosius perusteli kutsuaan.

Asiasta ensimmäisenä kertoneen Ortodoksi.net-sivustolla kirjoitetaan, että useissa maissa naiset eivät saa mennä lainkaan alttarihuoneeseen. ”Alttariin meni jumalanpalveluksen aikana nainen – vieläpä naispuolinen toisen kirkkokunnan, tiukasti ortodoksisesti katsottuna skismaattisen kirkon piispa – ja vieläpä ortodoksisen piispan pyynnöstä”, sivusto maalailee Uspenskin katedraalissa sunnuntaina tapahtunutta.

Arkkipiispa Leo on pyytänyt metropoliitta Ambrosiukselta selvitystä, minkä jälkeen hän harkitsee jatkotoimenpiteitä.

”Tulee tapahtumaan tekoja”

Arkkipiispa on haluton tarkentamaan, mitä jatkotoimenpiteet mahdollisesti tarkoittavat.

– Kyllä tässä tulee tapahtumaan tekoja.

Arkkipiispa ei myöskään tarkenna kysymystä, voivatko tapahtumat johtaa jopa metropoliitta Ambrosiuksen erottamiseen tai voisiko arkkipiispa ylipäänsä erottaa piispaa. Sitä hän ei ilmeisesti voisi ainakaan yksin tehdä.

Meneekö asia piispainkokoukseen?

– Katsotaan minne menee. Ensiksi kuulen asianomaisia. Minulla on suunnitelma, jota en tässä halua kertoa.

Piispa Askolaa arkkipiispa Leo ei ole asiassa lähestynyt.

Arkkipiispa sanoo myös, että asiasta tullaan keskustelemaan myös luterilaisen kirkon johdon kanssa.

Hänellä ei ole tietoa, onko ekumeeninen patriarkka Bartolomeos tietoinen tapahtuneesta. Suomen ortodoksinen kirkko on kanonisesti ja liturgisesti osa patriarkaattia. Ainakaan arkkipiispa ei ole patriarkkaa asiassa lähestynyt. Arkkipiispa Leo kuitenkin uskoo, että tavallisten seurakuntalaisten kautta tieto tapahtuneesta on levinnyt ympäri ortodoksista maailmaa.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliArkkipiispa Leo tutkituttaa metropoliitta Ambrosiuksen toiminnan
Seuraava artikkeliJuutalaiset kohtaavat aiempaa enemmän häirintää

Ei näytettäviä viestejä