Arvio: Arkeologia ei ”todista” Raamattua oikeaksi

Israelin alueen uusimmista arkeologisista kaivauksista kertoo kirjassaan Arkeologian aarteita
Eero Junkkaala. Yhden asian kirjoittaja tekee kuitenkin selväksi heti: arkeologia ei ”todista” Raamattua oikeaksi tai useinkaan kerro Raamatusta mitään. Arkeologian tehtävä ei myöskään ole antaa tuomiota Raamatun oikeellisuudesta: Raamatun maiden arkeologia on normaalia historian tutkimusta arkeologian menetelmin.

Nämä lähtökohdat mielessä pitäen lukija voi sitten lähteä Junkkaalan matkaan kaivaukselta toiselle. Ja luettavaa kirjassa kyllä riittää.

Kirjan kaivauskohteiden esittely jakautuu kirjassa neljään pääosaan: johdantoon, Vanhaan testamenttiin, Jeesuksen aikaan sekä siihen, mikä voisi olla arkeologisten löytöjen sanoma.

Entäpä sitten ne kaivaukset? Valistunut lukija on suunnilleen perillä siitä, mitkä kaivauksista ja löydöistä ovat olleet syystä tai toisesta kuuluisimpia. Mutta asiasta mitään tietämätönkin saa tämän kirjan avulla tehdä nojatuolimatkan, jossa hän kohtaa esimerkiksi Jerikon, Hasorin ja Megiddon rauniokummut, Daavidin-steelan arvoituksen ja Daavidin kaupungin kaivaukset, Salomon ajan aasin lantaa, Kesarean sataman jäänteet, Herodeksen hauta-arkun, Jeesus-veneen Gennesaretilla, Jerusalemin Raamatussa mainitut mikve-altaat, Pyhän haudan kirkon, Emmauksen etsinnän – ja paljon muuta.

Junkkaalalla on taito tiivistää sanottavansa selkeästi, eikä lukijaa yleistajuisessa kirjassa kiusata sellaisella tekstillä, joka kuuluu pikemminkin tieteelliseen asiayhteyteen. On myös sanottava, että kirjoittaja tuntee pappenheimilaisensa ja pohdiskelee siksi esimerkiksi Jeesuksen historiallisuutta ja syntymäaikaa, arkeologisten löytöjen ja luomiskertomuksen suhdetta sekä Jeesuksen tekemiä ihmeitä – kaikki uskovan ihmisen kysymyksiä silloin, kun Raamatun ajan maailmaa lähestytään tieteen keinoin.

Eero Junkkaalan uutuuskirja on osittain vanhan kertausta, suureksi osaksi aikaisemman tiedon päivitystä, jonkin verran uuttakin ja ennen kaikkea kauttaaltaan myös mielenkiintoista pohdiskelua Pyhän maan arkeologian äärellä.

Eero Junkkaala: Arkeologian aarteita. Katsaus Israelin uusimpiin kaivauksiin. Perussanoma 2019. 220 sivua.

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliInkerin emerituspiispa Aarre Kuukauppi: Venäjällä politiikka vaihtuu, kun johtaja vaihtuu
Seuraava artikkeliLux Helsinki tekee tuomiokirkosta lyhdyn kaupungin keskelle

Ei näytettäviä viestejä