Helsingin Taidehallissa on esillä suuri näyttely omakuvista. Esillä on lähes 200 teosta 1800-luvulta nykypäivään. Valtaosa näistä on perinteisiä maalauksia, vaikka niiden ote on moderni.
Omakuva on erityinen kuvataiteen lajityyppi. Suomessa erityisesti Helene Schjerfbeckin omakuvat ovat kuuluisia. Mutta moni muukin tunnettu ja vähemmän tunnettu taitelija on tehnyt omakuva. Tai varamaan kokeillut sitä, vaikka työtä ei olisikaan ikinä asetettu julkisesti näytteille. Omakuva on taidehistoriassa myöhäistä perua, sillä ennen keskiaikaa sitä ei juuri tavata.
Tärkein kysymys omakuvan edessä kuuluu: mitä tämä työ kertoo – onko se taitelijan rehellinen yritys näyttää oma ihmisyytensä vai yrittääkö hän kohentaa imagoaan ja vaikutta katsojan kokemukseen?
Ja mitä pitää ajatella omakuvasta, jossa taitelija on antanut itselleen roolin ja tulee vertautuneeksi jopa itse Kristukseen. Näin ainakin Åke Mattaksen työssä vuodelta 1944 nimeltä Omakuva (Kristus). Sodan aikana syntynyt kuva saattaa heijastella myös laajemmin ajan tuntoja, ei vain taitelijan henkilökohtaista kilvoittelua.
Mattaksen omakuva on vielä selkeästi ymmärrettävä ja kiinni maalaustaiteen perinteessä, mutta voiko samaa sanoa Pauliiina Turakka Purhosen tekstiiliveistoksesta Tuskien mies II (2007). Siinä sekoittuvat sukupuolet, Kristus on samalla kertaa mies ja nainen. Työ on hätkähdyttävä kommentti Kristuksen rooliin ja olemukseen, mutta millä tavalla se on omakuva? Ainakin näyttelykuraattori on kelpuuttanut joukkoon. Ehkä Kristus on koko ihmisyyden kuva ja niin muodoin myös taiteilijan sisäisen olemuksen ja toiveiden heijastuma? Tai sitten veistos haluaa vain provosoida.
Kristus omakuvana ei sinänsä ole lainkaan outo asia. Hellitäänhän kirkoissa ajatusta Kristuksen kaltaisuudesta, joka on yksi kristittynä elämisen päämääristä. Taitelija on muuttanut teologisen ihanteen konkreettiseksi kuvaksi.
Taidehallin näyttely tarjoaa tavallista enemmän katsottavaa ja pohdittavaa erilaisten omakuvien äärellä. samalla tulee miettineeksi paitsi oma- myös minäkuvaa.
Minä: Omakuva ajassa Helsingin Taidehallissa 6.8. saakka
Kuvat: Olli Seppälä. Kuvia voi selata valkoisista nuolista.
Lue myös:
Arvio: Voi ei, kuinka muumi joutui ristille?
Ilmoita asiavirheestä