Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen ja pankkiiri Björn ”Nalle” Wahlroos keskustelivat Jyväskylän Kirkkopäivillä elämästä, taloudesta, Suomesta ja Jumalasta.
Toivottaessaan Wahlroosin tervetulleeksi Huovinen kysyi häneltä, miten hän haluaisi tulla tituleeratuksi. Yhtenä mahdollisuutena Wahlroos piti majuria, mikä on hänen reservin sotilasarvonsa.
– Herra majuri, ylikersantti Huovinen ilmoittautuu, Huovinen ratkaisi tilanteen.
Ruotsissa vakinaisesti asuva Wahlroos kertoi viihtyvänsä hyvin ulkomailla, koska ei viihdy Suomen ilmapiirissä. Hän huomautti, että Suomi on pitkään polkenut taloudellisesti paikoillaan samaan aikaan, kun Ruotsin talous on kasvanut voimakkaasti.
– Olemme kokonaan unohtaneet Suomessa sen, että tämä maa on jämähtänyt paikoilleen. Jos taloudessa jämähdetään paikoilleen, se tulee heijastumaan yhteiskunnan ylärakenteisiin, debattiimme, kulttuuriimme ja ilmapiiriin, kuten Karl Marx sanoi.
Huovinen kysyi, onko Suomen ilmapiirissä muitakin ongelmia kuin talouspohjaisia.
Wahlroos peräänkuulutti tarvetta oikeistolaiselle liberalismille, jota hänen mielestään ei Suomessa edusta oikein kukaan. Lisäksi hän oli huolissaan suomalaisen ilmapiirin kahtiajakautumisesta ja polarisoitumisesta.
”Onnellinen elämä maan päällä ennakoi hyvää jatkoa”
Wahlroos tunnustautui kristityksi, mutta pani keskustelussa ajoittain koville luterilaisen kirkon ja sen opit. Taloustieteilijällä oli taskussaan oma tulkintansa mitä keskeisimmistä kysymyksistä.
Vastauksena emerituspiispan kohtikäyvään kysymykseen Wahlroos arvioi, että hänen sielunsa voi aika hyvin.
– Olen saanut elää hirvittävän onnellisen ja hyvän elämän.
Wahlroos lisäsi ”Huovisen vieroksumaan Jean Calviniin” viitaten, että ”onnellinen elämä maan päällä ennakoi sitten hyvää jatkoa”.
Entisenä dogmatiikan professorina Huovinen opponoi välittömästi.
– Nalle tietää, että tämä on luterilaiselta kannalta tosi suuri harhaoppi. Kalvinilainenhan ajattelee niin, että jos Jumala antaa ihmiselle maallista menestystä, se on merkki siitä, että ihminen kuuluu valittujen ja taivaaseen pääsevien joukkoon. Mutta kuten sanottua, se on pakanallinen oppi, Huovinen nauratti juhlateltan täyttä yleisöä.
– Yritän pitää tämä mielessäni, Wahlroos teki parannusta.
Wahlroos kertoi uskovansa Jumalaan, mutta vielä enemmän hän uskoo kirkkoon.
– En välttämättä Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, vaikka ei minulla ole mitään sitä vastaan, Wahlroos tarkensi.
Wahlroos kertoi uskovansa uskontoon ja sen kautta Jumalaan. Länsimainen sivistys ja sen yhteiskunnat pohjaavat hänen mukaansa siihen.
Wahlroos on erittäin varakas mies. Voiko raha olla epäjumala, Huovinen kysyi. Wahlroosin mukaan raha voi olla sitä, mutta ennen kaikkea se on vain väline jonkin muun saavuttamiseksi.
”Roistojen ei kuulu päästä taivaaseen”
Keskustelu kääntyi piispan johdattelemana myös siihen, kuka pääsee taivaaseen. Wahlroos ei taaskaan antanut standardivastausta.
– Eiköhän vastaus ole ne, jotka ovat olleet rehellisiä ja hyviä elämässään. Ihmiset, jotka ovat käyttäneet tämän elämän hyvin. Elämä saadaan lahjaksi ja se pitää käyttää niin, että kun seisoo siinä Pietarin edessä, pystyy katsomaan häntä silmiin ja sanomaan: en minä tätä lahjaa pois heittänyt, Wahlroos muotoili.
Huovisen mukaan Wahlroosin vastaus edustaa aika puhdasta ansio-oppia: hyvät ihmiset pääsevät taivaaseen tai ainakin ne, jotka ovat yrittäneet olla hyviä. Miten roistojen käy?
– Tässä tulee konflikti minun uskontoni ja taloustieteilijä-roolini välillä. Minun mielestäni uskonnon ominaisuus on se, että se kannustaa ihmisiä tekemään oikeita asioita. Uskonto on tie hyvään elämään ja tarjoaa tukea silloin, kun se tie tuntuu raskaalta.
Wahlroosin mukaan uskonnon keskeinen ominaisuus on, että se kannustaa ihmisiä hyvyyteen.
– Tästä syystä roistojen ei välttämättä kuulu päästä taivaaseen, Wahlroos kohahdutti.
Entä armo? Luterilaisuudessa ajatellaan, että taivaaseen päästään yksin armosta, Huovinen johdatteli keskustelua.
– Tässä mielessä olen semi-katolilainen. Armoa ilman minkäänlaista yrittämistä voi verrata yritykseen, jolla on niin huonot kannustinjärjestelmät, että se olisi konkurssissa, Wahlroos tykitti.
Hän tiesi luterilaisen kirkon opettavan ehdotonta armoa.
– En ole varma siitä, että se on hyvä idea. On paljon parempi idea, että astut sisään rippituoliin ja aloitat: anteeksi isä, olen tehnyt syntiä.
Yksi Jyväskylässä poliittisellakin tasolla keskusteltu teema oli köyhyys. Wahlroosin mukaan kaikilla ihmisillä eli yhteiskunnalla on velvollisuus kantaa huolta köyhistä.
– Ongelma on se, että köyhyys ei ole absoluuttista. Ihmiset eivät synny köyhiksi tai rikkaiksi tai keskituloisiksi. He tulevat elämänsä aikana kohtaamaan näitä eri tavoin.
Wahlroosin mukaan se, että kannetaan väärällä tavalla liian paljon huolta toisista ihmisistä, joilla on ollut esimerkiksi epäonnea, voi vaikuttaa myös muiden päätöksentekoon.
– Jos rakennamme liian sataprosenttisen työttömyysturvan, meillä on tietenkin korkeampi työttömyys kuin muuten olisi, Wahlroos heitti.
Asia siis kuuluu yhteiskunnalle, mutta yhteiskunta ei Wahlroosin mukaan ole se kaikkein tehokkain organisaatio. Siksi se tarvitsee tuekseen yksityisiä aloitteita.
”Kirkko näyttää tylsältä”
Keskustelun loppupuolella Huovinen halusi tietää, minkälainen on Wahlroosin näkökulmasta Suomen evankelis-luterilainen kirkko tänään. Vastaus tuli kuin pankkiirin holvista.
– Tylsähkö, kuului vastaus.
Walhroos paljastui kenties hieman yllättäen perusasioita arvostavaksi hengelliseksi konservatiiviksi.
– Mikä kirkon pitäisi olla? Kirkon kaikkein tärkein ominaisuus on, että se vaalii uskonperintöä, joka on niin vahva, että silloin kun ihmiset tarvitsevat tukea elämän myrskyissä, niin uskonperintö on kuin vanha honka, johon voi tarttua ja se antaa tukea, Wahlroos sanoi suosionosoitusten saattelemana.
– MInusta meidän suomalainen ja yleensä eurooppalainen luterilainen kirkko on moniarvoisuudessaan ja arvorelativismissaan menettänyt ainakin osan tästä, Wahlroos jatkoi.
”Honka” ja ”kaikki käy” eivät Wahlroosin mukaan ole yhteensopivia käsitteitä.
– Luulen, että ne ihmiset jotka tarvitsevat kirkkoa – ja niihin me useimmat ainakin ajoittain kuulumme – haluavat sen hongan!
Wahlroos viittasi arvostamaansa katoliseen kirkkoon, joka on luterilaisuutta paremmin säilyttänyt hänen kuvailemansa uskonnon kovan ytimen.
– Me tarvitsemme sitä vahvaa perinteistä ihmisyyttä tukevaa honkaa tai uskonoppia ja sen te olette vähän kadottaneet, Wahlroos lisäsi.
– Voi kun minä tykkään siitä, että puolustat oikeaa oppia, Huovinen kiitteli keskustelukumppaniaan.
Keskustelun lopuksi luettiin Katekismusta. Huovinen kysyi Wahlroosilta, mitkä ovat kymmenen käskyn vaikein ja helpoin osa.
Vaikein käsky on Wahlroosin mukaan lepopäivän pyhittäminen.
– Osaan laiskotella, mutta on myönnettävä, että lepopäivän pyhittäminen on lähes mahdotonta.
Entä se helpoin käsky?
– Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. Tämä on selvää, se on syntiä. Omaisuutta ja puolisoa ei saa tavoitella. Mutta työntekijöitä saa kyllä pölliä toiselta. Muuten hyväksymme orjuuden. Moderneilla työmarkkinoilla saa tehdä toisen työntekijöille paremman tarjouksen, Wahlroos totesi.
Entä mikä on Isä meidän -rukouksen tärkein pyyntö?
– Anna meille meidän syntimme anteeksi. Elämä ei toimi ilman anteeksiantoa, Björn Wahlroos totesi.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös muita juttuja Kirkkopäiviltä:
Uusi ilmiö: Seurakuntia pyydetään järjestämään myös koulukirkot korvaavia uskonnottomia tilaisuuksia
Keskiluokkainen kirkko sai pyyhkeitä Kirkkopäivien imagokeskustelussa – ”Elitismikehitys uhkaa”
Paneelikeskustelu Kirkkopäivillä: Totuuden jälkeisestä ajasta on siirrytty häpeän jälkeiseen aikaan
Piispa Jari Jolkkonen kirjoitti kirjan, jossa hän tunnustaa kaipaavansa totuutta etsiviä ateisteja
Piispat Hintikka ja Åstrand: Kirkon ja ääriliikkeiden keskusteluissa kynnyskysymys on ihmisarvo
Köyhyyskeskustelu toi poliitikot kirkon alttarille: Jokainen euro budjetissa on arvovalinta
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.