Emerituspiispa Wille Riekkinen hämmästelee konservatiivien hellimää käsitettä ”klassinen kristinusko”

Eläkkeellä oleva Kuopion piispa Wille Riekkinen ihmettelee Kotimaan haastattelussa varsinkin konservatiivisten ja herätyskristillisten piirien suosimaa käsitettä ”klassinen kristinusko”.

– Ajanlaskumme ensimmäiset vuosisadat olivat erilaisten, muun muassa Kristusta koskevien tulkintalinjojen törmäyskenttää. Kirkon piti valita näkemykset, jotka alkoivat kiteytyä yhteiseksi. Ei ollut mitään yhtä klassista kristinuskoa, vaan jatkuvien tulkintojen sarja, Riekkinen sanoo.

Riekkinen ei myöskään väsy painottamasta, että Raamattua on luettava tulkiten. Hänen mielestään papiston pitäisi käyttää enemmän aikaa Raamatun äärellä. Heidät pitäisi vapauttaa tekemään teologiaa.

– Raamattu on uskon puhetta Jumalasta. Se on myös arvokasta puhetta, joka kertoo tietyn ajan ihmisten ja kulttuurin näkemyksistä. Jo Luther korosti Raamatun lisäksi järjen käyttöä eli tulkintaa. Häneltä on myös peräisin ajatus, että olennaisinta on se, mikä ajaa Kristusta. Lisäksi mukaan tulee vielä perinne, joka vaikuttaa tulkintoihin.

Riekkinen kertoo viime aikoina iloinneensa Marcus J. Borgin kirjasta Kristinuskon sydän, joka etsii tapaa puhua uskosta ja Raamatusta tämän ajan ihmiselle ymmärrettävällä tavalla.

– Borg sanoo, että fundamentalistinen Raamatun lukeminen saattaa sopia joillekin ihmisille, mutta kaikille se ei sovi. Hän tarjoaa tilalle metaforista eli vertauskuvallista lukutapaa, joka johtaa uudelleen löydettyyn uskoon.

Riekkinen sanoo, että häntä kiinnostaa juuri nyt erityisesti Jeesuksen elämä.

– Kirjoitin 1995 Pienen kirjan Jeesuksesta. Nyt tekisi mieli täydentää sitä tai kirjoittaa kokonaan uusi kirja Jeesuksesta.

Lue lisää Wille Riekkisen ajatuksia 19.9. ilmestyneestä Kotimaasta. Riekkisen haastattelu on osa sarjaa, jossa tavataan eläkkeellä olevia piispoja. Tähän mennessä on julkaistu myös Erik Vikströmin, Matti Sihvosen, Juha Pihkalan, Voitto Huotarin, Jukka Paarman ja Jorma Laulajan haastattelut.

Kuva: Olli Seppälä. Wille Riekkinen kotonaan Helsingin Vuosaaressa Nappi-koiransa kanssa.

Lue myös:

Lähes vuosikymmen sitten eläkkeelle jäänyt arkkipiispa Jukka Paarma tunnistaa nyt kirkollisen kuplan

Emerituspiispa kommentoi kirkon uutta mantraa: ”Mistä se messu putkahti keskiöön?”

Piispa emeritus Erik Vikström: ”Kun jäin eläkkeelle 2006, elintila kirkossa oli avarampaa kuin nyt”

**


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVastaa Kotimaa24:n lukijakyselyyn – voit voittaa lahjakortin ruokakauppaan
Seuraava artikkeliMielipide: Miksi ehtoolliselle pitää polvistua? – Sen voisi viettää myös seisten

Ei näytettäviä viestejä