Kapituleihin valtava yhteiskantelu papeista, jotka ovat valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia

Kaikkiin yhdeksään tuomiokapituliin on tehty yhteensä 41 pappia koskeva kantelu. Kantelussa mainitut papit ovat ilmoittaneet julkisuudessa olevansa valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.

Kantelun kaikkiin tuomiokapituleihin on tehnyt tässä kuussa sama yksityishenkilö, ja jokaisen kantelun sisältö on samankaltainen. Vain kantelussa mainittujen pappien nimet vaihtelevat kapituleittain.

Kantelun tarkka sanamuoto ei ole Kotimaa24:n tiedossa. Eri tuomiokapituleista saatujen tietojen mukaan kantelun viesti on, että ilmoittaessaan halukkuudestaan vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevia henkilöitä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi toimii vastoin piispainkokouksen linjausta. Lisäksi toiminnan katsotaan kantelussa olevan vastoin niitä velvollisuuksia, joihin pappi on pappisvihkimyksessään sitoutunut.

Tuomiokapituleista saatujen tietojen mukaan kantelu koskee pappeja hiippakunnittain seuraavasti: Turku 1, Tampere 1, Oulu 2, Mikkeli 2, Porvoo 3, Kuopio 4, Lapua 2, Helsinki 24, Espoo 2.

Valtakunnallinen kantelu näin suuresta pappijoukosta on erittäin harvinainen.

Espoon hiippakunnan lakimiesasessorin Sari Anetjärven mukaan erikoislaatuinen kantelu merkitsee sitä, että eri tuomiokapitulien juristien on syytä vaihtaa ajatuksia.

– Jokainen tuomiokapituli on tietenkin asian käsittelyssä ja päätöksenteossaan itsenäinen. Mutta nyt on viisautta etukäteen keskustella menettelytavasta, siis siitä, millä tavalla tätä eri kapituleihin tullutta kantelua on viisasta lähestyä, Anetjärvi sanoo.

Tähän mennessä kolme tuomiokapitulia on käsitellyt sateenkaaripareja vihkineiden ja siunanneiden pappien asiaa. Heistä tehdyt kantelut on ratkaistu Helsingin, Oulun ja Lapuan kapituleissa. Helsingin kapituli antoi Kai Sadinmaalle
vakavan moitteen. Árpád Kovács sai kirjallisen varoituksen Oulun tuomiokapitulilta. Lapuan tuomiokapituli antoi saman rangaistuksen
Henna Salolle ja Eeva-Kaisa Rossille.

Kuva: Olli Seppälä. Hääkakku Vihdoinkin vihille -tilaisuudessa 1.3. Musiikkiteatteri Kapsäkissä.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Lue myös:

Kolmas kapituli teki päätöksensä: Lapualta sateenkaariparien vihkijöille kirjalliset varoitukset

Oulun tuomiokapituli äänesti ja antoi sateenkaariparin vihkineelle papille kirjallisen varoituksen

Tuomiokapituli teki päätöksensä – Sadinmaalle vakava moite ja kehotus pysyä pappislupauksessa

Kapituleissa meneillään viisi selvitystä sateenkaaripareja vihkineistä tai siunanneista papeista

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliRadio Dei ja Kotimaa tenttaavat keskiviikkona Kaarlo Kallialaa Piispan kyselytunnilla
Seuraava artikkeliIS: Jyväskylän seurakunta jakaa rullan jeesusteippiä uuden toimitilan 100 ensimmäiselle vieraalle

Ei näytettäviä viestejä