Kenttäpiispa Pekka Särkiö, 54, jatkaa puolustusvoimien kirkollisen työn johdossa toisen viisivuotiskauden. Puolustusvoimien erikoisupseerien eläkeikien nostamiseen tähtäävän uuden lainsäädännön voimaantulosta johtuen Särkiön jatkokausi on kuitenkin myönnetty hieman erikoisesti kahdessa erässä.
– Ennen juhannusta tasavallan presidentti antoi minulle nimityksen jatkokaudeksi, mutta vain viideksi kuukaudeksi. Tämä johtui siitä, että edellinen viisivuotiskauteni päättyy tämän elokuun lopussa. Silloin ei myös upseereja koskeva uusi eläkelainsäädäntö ollut vielä vahvistettu, Särkiö kertoo.
Vanhan lain mukaan häntä ei voitu nimittää viisivuotiskaudeksi, koska hän täyttää ensi vuonna 55 vuotta, mikä olisi vanhan lain mukaan ollut hänen eläköitymisikänsä.
Eläkelaki liittyy suureen lakipakettiin, joka sisältää myös upseerien eläkeikien nostamisen. Tasavallan presidentti vahvisti uuden eläkelakipaketin viime viikon perjantaina.
– Sain siis ensin viisi lisäkuukautta, jotta aika ottaa jatko tässä tehtävässä ei loppuisi kesken. Tietojeni mukaan tämän kuun lopussa valmistellaan minua koskien noin viiden vuoden jatkoaika. Maksimissaan voin mahdollisesti olla kenttäpiispana siihen saakka, kun täytän 61 vuotta ja kuusi kuukautta.
Puolustusvoimien kenraalikunnan virat on jo pitkään täytetty Särkiön mukaan määräaikaisina. Niihin voi saada pidennystä eli uusia kausia.
– Johtavien virkojen määräaikaisuus on valtionhallinnon yleinen periaate. Johtavat virkamiehet ovat tehtävässään yleensä viisi vuotta kerrallaan. Alempien virkamiesten virkasuhteet ovat pysyviä.
Särkiön mukaan monien upseerien eläköitymisikä on reservin turvaamisen puolesta ollut aika matala, mutta KEVA:n puolelta on nyt tullut paineita nostaa sitä, aivan kuten muuallakin yhteiskunnassa.
– Alemmilla sotilasarvoilla eläköitymisikä on ollut 55 vuotta, nyt se nousee 57:ään, kenraalien kohdalla 60:sta 62 vuoteen, Särkiö tietää.
Määräaikaisuus kirkon johtavissa viroissa olisi kaksipiippuinen juttu
Toimisiko määräaikaisuus myös kirkon johtavien viranhaltijoiden, siis piispojen ja kenties keskushallinnon johtavien virkojen kohdalla?
Aikaisemmin Lahdessa kirkkoherrana työskennelleen sekä pitkään piispainkokouksen ja kokonaiskirkon eri työryhmien työhön osallistuneen Särkiön mukaan asiassa on kaksi puolta.
– Määräaikaisuus antaa mahdollisuuden henkilölle itselleen vetäytyä, jos kokee, että on jo antanut riittävästi. Se olisi kunniallinen tapa lähteä työstä. Toisaalta työnantajallakin on määräaikaisuutta uusittaessa mahdollisuus arvioida, onko henkilön syytä jatkaa vai pitäisikö organisaation puolesta saada toinen henkilö tilalle.
Toisaalta on myös pitkäaikaisia virkasuhteita puoltavia näkökohtia.
– Monet tehtävät ovat sellaisia, että ne edellyttävät ihmiseltä kypsymistä. Pitkässä työsuhteessa syntyy myös kontakteja, osaamista ja hiljaista tietoa, jotka karttuvat koko ajan. Tällöin pitkä palvelusaika on eduksi, viidessä vuodessa ei vielä täysin saavuteta kaikkea mahdollista kokemusta. Kymmenen vuotta vaativassa tehtävässä voisi olla O.K.
Jos johtava viranhaltija valitaan tehtäväänsä kirkossa hyvin nuorena, asiassa voi Särkiön mukaan olla myös ongelmia.
– Jos esimerkiksi ihminen valitaan hyvin nuorena piispaksi, niin eroikä on vasta tuo 67 vuotta – ja se voi nousta 70 vuoteen. Jos tulee vaikkapa 40-vuotiaana piispaksi ja katsoo eteenpäin, virkaura voi olla 30 vuotta. Se voi olla hiippakunnalle ja asianomaiselle itselleenkin pitkä aika.
Kenttäpiispan on oltava liikkeellä ja tavoitettavissa
Kenttäpiispuus on instituutiona nyt 76-vuotias. Ensimmäinen kenttäpiispa Johannes Björklund nimitettiin vuonna 1941. Aikaisemmin kirkollisen työn johtajana toimi sotarovasti.
Miten kenttäpiispan virka on kehittynyt tai kehittymässä?
– Kun tässä tehtävässä on vain yksi viranhaltija, virka henkilöityy aina kulloisenkin kenttäpiispan mukaan. Kun katson edeltäjieni kuvia toimiston seinällä, jokaisesta heistä piirtyy omanlaisensa persoona, Särkiö toteaa.
Jokainen ihminen on Särkiön mukaan hieman sokea arvioimaan omaa työtään.
– Mutta ehkä voisin itsestäni sanoa, että kenttäpiispan viran erilaisten rutiinitehtävien rinnalla olen pyrkinyt myös olemaan aktiivinen mediassa, etsimään kokonaisvaltaista otetta yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja puolustusvoimien linjauksien mukaisesti ylipäätään maanpuolustusta laajempaan kokonaisturvallisuuteen.
Yhteydet kirkkoihin, luterilaisen kirkon ohella myös vähemmistökirkkoihin ja -uskontokuntiin ovat Särkiön mukaan puolustusvoimien kirkolliselle työlle tärkeä kokonaisuus ja myös ekumeenisesti tärkeä asia.
– Olen ollut aktiivinen myös eri maanpuolustusjärjestöjen suuntaan. Ylipäätään olen aika paljon liikkeellä. Voi olla, että olen ehkä matkustellut puhujana enemmän kuin joidenkin mielestä olisi tarvinnut. Mutta olen ajatellut, että ääni kuuluu paremmin, kun liikkuu muuallakin kuin pääesikunnassa. Tämä on viranhoidossa tasapainoilua: jos olet poissa, sinua kaipaillaan pääesikunnassa, ja päinvastoin.
Satavuotias Suomi tarkoittaa myös puolustusvoimien kirkollisen työn juhlavuotta
Särkiö lähtee kiinnostuneella mielellä jatkokaudelleen. Suomen satavuotisjuhlallisuuksiin liittyy paljon myös sotilaspapistoa koskevaa. Suomalaisten sotilasjoukkojen mukana on vuosisatojen ajan ollut sotilaspappeja, mutta itsenäisen Suomen puolustusvoimien kirkollinen työ alkoi virallisesti 31.3.1918.
– Ensi vuonna julkaistaan uusi Sotilaan virsikirja 2018. Siihen on esimerkiksi tulossa monikielistä ainesta, vaikkapa ruotsinkielisiä virsiä. Lisäksi kirjassa on ortodoksi-osuus.
Puolustusvoimien kirkollisen työn satavuotisjuhlallisuuksiin ensi vuonna liittyy myös Hymni 2018 -sävellyshaaste.
– Myös sata vuotta sitten oli hymnisävellyskilpailu, saamme edelleenkin jatkuvasti nauttia sen satoa: esimerkkinä aina kenttähartauksissa soitettava von Gothenin hymni tuli käyttöön sata vuotta sitten. On ilmestymässä myös sotilaspapiston satavuotisjuhlakirja, jota tekee kirkkohistorioitsija Juha Poteri, kenttäpiispa Pekka Särkiö sanoo.
Kuva:
Olli Seppälä