Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakuntarajoihin tehdään useita muutoksia vuoden 2020 alusta. Kirkolliskokous päätti torstaina muuttaa hiippakuntien rajat maakuntarajoja vastaaviksi.
Kirkolliskokous hyväksyi asiasta kirkkohallituksen esityksen, jota hallintovaliokunta puolsi. Aiheesta käytiin keskiviikkona ja torstaina monipolvinen keskustelu, jossa pidettiin lähes 50 puheenvuoroa.
Keskustelussa ehdotettiin esityksen hylkäämistä kokonaan sekä tehtiin kaksi kompromissiesityksiksi kutsuttua ehdotusta.
Ratkaisevassa äänestyksessä muutos hyväksyttiin äänin 77–30. Yksi äänesti tyhjää.
Muutoksilla tavoitellaan seurakuntien aiempaa parempaa yhteistyötä kuntien, kolmannen sektorin toimijoiden ja maakunnallisten viestinten välillä. Muutokset myös tasaavat hiippakuntien koko- ja taloudellisia eroja.
Toisiin hiippakuntiin siirrettävien seurakuntien virassa olevat papit ja lehtorit siirtyvät uusiin hiippakuntiin.
Päijät-Hämeestä kannettiin huolta
Kirkolliskokouksen hallintovaliokunnan mietintöön sisältyi eriävä mielipide. Sen mukaan mietinnössä ei otettu riittävästi huomioon Päijät-Hämeen seurakuntien kokemusta siitä, että niiden luontainen yhteistyösuunta on Tampereen hiippakunta, ei tuleva hiippakunta Mikkeli.
Eriävän mielipiteen allekirjoittivat edustajat Markku Jalava, Elina Karttunen, Päivi Raunu ja Ulla Ruusukallio.
Keskustelu herätti osassa kirkolliskokousedustajia voimakkaita tunteita, toiset puolestaan eivät vaikuttaneet aiheesta erityisen kiinnostuneilta. Moni puheenvuoron käyttänyt raportoi osakseen saamastaan voimakkaasta lobbauksesta.
Erityisen paljon puheenvuoroja käytettiin sen puolesta, että Päijät-Hämeen seurakunnat saisivat pysyä Tampereen hiippakunnassa.
Toisaalta esiin nousi pelko siitä, että jos hiippakuntien kokoa ei tasata, Mikkelin ja Kuopion hiippakunnat ovat ennen pitkää lakkauttamisvaarassa.
Tavoite yhtä suurista hiippakunnista herätti kritiikkiä
Kirkolliskokous on aikanaan itse pyytänyt Kirkkohallitusta valmistelemaan hiippakuntarajojen muutosta.
Muutosta vastustaneet edustajat perustelivat nyt kantaansa sillä, että maakunta- ja soteuudistuksen kaatumisen myötä tarpeet ovat muuttuneet. Moni vetosi myös kokemuksiin, joita seurakunnista on kuultu prosessin aikana.
Päivi Raunu totesi, että aikanaan ajatusta rajamuutoksista perusteltiin yhteiskunnallisilla muutoksilla mutta nyt kirkon omilla tarpeilla. Hän piti tätä ristiriitaisena.
Pekka Kosonen kutsui suunnitelmaa keskushallinnon väkivaltaiseksi vallankäytöksi.
Myös tavoite tehdä hiippakunnista samansuuruisia herätti vastalauseita.
Piispa Matti Repo piti tavoitetta hallintolähtöisenä, ei seurakunta- saati ihmislähtöisenä.
– Mietintö pitää tasasuuruutta ideaalina, vaikka niin seurakunnat kuin hiippakunnatkin ovat luonnostaan erisuuruisia.
Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen piti puheenvuoronsa Tampereen hiippakuntavaltuuston varapuheenjohtajana. Hiippakuntavaltuusto oli linjannut vastustavansa rajamuutoksia.
– Tasasuuruisperuste on pöhkö, Kemppainen sanoi.
Kriitikot: Rajamuutosten haitat ylittävät hyödyt
Monessa puheenvuorossa katsottiin, että hiippakuntarajojen uudistuksessa haitat ylittävät hyödyt.
– Miksi ihmeessä hajottaa sitä, mikä toimii? Olli-Pekka Silfverhuth kysyi.
Kirsi Ojansuu-Kauniston mukaan kirkon strategiaan pitäisi saada tavoite hiippakuntien vähentämisestä. Nyt käsillä olevaa muutosta hän piti vain laastarina.
Ulla Ruusukallion mukaan hiippakuntien rajoista ja niiden määrästä voidaan päättää vasta, kun tiedetään, mitä tehtäviä varten kirkko tulevina vuosina ylipäänsä tarvitsee hiippakuntia.
Osassa puheenvuoroja arvioitiin, että uudistusta tehdään Mikkelin hiippakunnan tarpeista käsin.
Mikkelin piispa Seppo Häkkinen totesi, että muutos on hiippakunnalle suuri mutta siihen on suhtauduttu käytännöllisesti.
– Emme ole viekkaudella emmekä vääryydellä tulleet teidän huoneeseen, vaan kyse on kirkolliskokouksen käynnistämästä prosessista, piispa mukaili Tiernapoikien repliikkejä.
Mietinnön kannattajat peräsivät kirkolliskokouksen vastuuta aiemmin tekemistään päätöksistä. He vetosivat myös päättäjien velvollisuuteen ajatella paikallisten intressien sijaan kokonaiskirkon etua.
Rajamuutosten hyväksymisen jälkeen varapuheenjohtaja Seija Kuikka totesi, että ensi vuoden kirkolliskokousvaaleja aletaan valmistella uutta hiippakuntajakoa noudattaen.
Näin hiippakunnat jakautuvat vuoden 2020 alusta:
Turun arkkihiippakunta: Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnat. Hiippakuntaan siirretään Someron seurakunta Tampereen hiippakunnasta ja Karvian seurakunta Lapuan hiippakunnasta.
Tampereen hiippakunta: Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnat. Hiippakuntaan siirretään Punkalaitumen ja Sastamalan seurakunnat Turun arkkihiippakunnasta sekä Kihniön, Parkanon ja Virtain seurakunnat Lapuan hiippakunnasta.
Oulun hiippakunta: Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnat. Hiippakuntaan siirretään Pyhäjärven ja Vaalan seurakunnat Kuopion hiippakunnasta.
Mikkelin hiippakunta: Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen maakunnat. Hiippakuntaan siirretään Lahden seurakuntayhtymän sekä Asikkalan, Hollolan ja Orimattilan seurakunnat Tampereen hiippakunnasta sekä Pieksämäen seurakunta Kuopion hiippakunnasta.
Kuopion hiippakunta: Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnat. Hiippakuntaan siirretään Kiteen ja Tohmajärven seurakunnat Mikkelin hiippakunnasta.
Lapuan hiippakunta: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnat. Hiippakuntaan siirretään Jämsän seurakunta Tampereen hiippakunnasta, Joutsan seurakunta Mikkelin hiippakunnasta sekä Hankasalmen ja Konneveden seurakunnat Kuopion hiippakunnasta.
Helsingin ja Espoon hiippakunnat jakavat Uudenmaan maakunnan seurakunnat nykyisellä tavalla.
Kuva: Pasi Leino. Kirkolliskokous keväällä 2019.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.