Kirkko ei maksa veroja osinkotulostaan

(Täydennetty klo15.49) Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu osinkojen verotuksesta. Aihetta käsitteli muun muassa Ylen MOT-ohjelma (7.3.), jossa selvitettiin miksi vain piensijoittajat maksavat osingoista täyden 30 prosentin veron, mutta suursijoittajat ja eräät yhteisöt eivät.

Kirkon eläkerahasto kuuluu niihin, jotka eivät maksa veroja saamistaan osinkotuloista.

– Emme maksa kotimaisten pörssiyhtiöiden osingoista veroa. Tämä perustuu Suomen verolakiin eli olemme verovelvollisia ainoastaan elinkeinotoiminnan tulosta, sanoo kirkon sijoitusjohtaja Ira van der Pals
Kotimaa24:lle.

Tuloverolain pykälässä 21 luetellaan osittain verovelvolliset yhteisöt, joihin kuuluvat ”evankelis-luterilainen kirkko, ortodoksinen kirkkokunta sekä muut uskonnollinen yhdyskunnat ja niiden seurakunnat samoin kuin niiden palveluksessa olevia varten perustettu eläkelaitos, eläkesäätiö ja eläkekassa”.

Osittainen verovelvollisuus tarkoittaa sitä, että kuntaveroa maksetaan mutta ei valtionvero. Osingon verot maksetaan valtiolle.

Kirkon eläkerahaston osakesijoitukset tuottivat viime vuonna hyvin kurssiheilunnasta huolimatta. Osakkeiden tuottoprosentti oli 10,2.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Kirkon eläkerahasto tuotti hyvin

12 kysymystä kirkon sijoitusjohtajalle

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliIS: Keskitalo kommentoi turvapaikanhakijoiden suojelua – ”Ei niin mystistä kuin ehkä kuulostaa”
Seuraava artikkeliKastemaljan muotokilpailun parhaat esillä Tampereella

Ei näytettäviä viestejä