Kirkkohallituksen muutto alkaa

Kirkkohallituksen muutto alkaa ensi viikolla. Viimeinen päivä omien tavaroiden pakkaamiseen on työntekijöillä tänään.

Kirkkohallitus myy Satamakadulla ja Luotsikadulla neljässä eri rakennuksessa sijaitsevat vanhat tilansa. Esisopimus on tehty Kalevala Rakennuksen ja Quorum Rakennuttajarahasto II:n kanssa. Kauppahinta on noin 34 miljoonaa euroa. Tarkka summa tiedetään ja kauppa vahvistetaan sen jälkeen, kun kaupunki on hyväksynyt tilojen uutta käyttöä koskevan kaavamuutoksen. Toimistotilat aiotaan muuttaa eri kokoisiksi asunnoiksi.

Vanhojen tilojen neliömäärä on noin 10 000. Uudessa talossa kirkkohallituksen käyttöön tuleva neliömäärä on 5900. Uusi talo on rakennettu vuonna 1955 ja se sijaitsee Kaartinkaupungissa, Helsingin Kauppatorin läheisyydessä osoitteessa Eteläranta 8. Muutto on ollut vireillä jo pari vuotta ja henkilöstö on odottanut sitä innostuneesti.

– Nykyiset tilat ovat epäkäytännölliset ja hukkatilaa on paljon. Uusissa tiloissa ihmiset työskentelevät huomattavasti tiiviimmin mutta sijoittuvat tarkoituksenmukaisesti tiimeittäin ja yksiköittäin. Uusissa tiloissa myös ilmanvaihto on kunnossa, kertoo kirkkohallituksen henkilöstöpäällikkö Päivi Venäläinen.

Muuton yhteydessä kaikki kirkkohallituksen kalusteet uusitaan. Uudet kalusteet on tilattu Martelalta, joka hoitaa myös muuton. Firma ottaa vanhat kalusteet kierrätysmyyntiin. Kalusteiden uusiminen, asennus, käyttöopastus sekä sisustussuunnittelu ja muutto maksavat kirjanpitopäällikkö Markku Vasaran mukaan neljän vuoden aikana kaikkiaan noin miljoona euroa.

Uudet tilat Etelärannassa maksoivat 37,7 miljoonaa euroa. Kirkkohallituksen osuus summasta on 25,3 miljoonaa euroa ja Kirkon eläkerahaston osuus 12,4 miljoonaa euroa. Kirkon eläkerahasto saa tällä summalla käyttöönsä tiloja 2800 neliötä, jotka se vuokraa edelleen. Uusien tilojen ylläpito- ja peruskorjauskustannukset on arvioitu kirkkohallituksessa huomattavasti edullisemmiksi kuin vanhojen tilojen.

Lisää aiheesta sekä laaja kuvakaruselli muuttotunnelmista Katajanokalta
Kotimaa Prossa
.

Kuva: Jukka Granström.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliMuslimit ja juutalaiset viettävät yhteisiä iftar-aterioita Amerikassa
Seuraava artikkeliPalestiinalaisteinit riparille Espooseen

Ei näytettäviä viestejä