Suomen luterilaisen kirkon kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoon kuulumattoman ei pitäisi saarnata kirkon jumalanpalveluksessa. Asiaan kiinnitettiin huomiota Kotimaa24:n keskusteluosiossa uutisessa, jossa kerrottiin kansanedustaja Pekka Haaviston saarnaavan Helsingin tuomiokirkossa.
Haavisto saarnaa YK:n päivän jumalanpalveluksessa 24.10. Haaviston puheessa on Helsingin seurakuntien ilmoituksen mukaan nimenomaisesti kysymys saarnasta. Kotimaa24:n tiedossa ei ole, onko Haavisto kirkon jäsen, mutta aiemmin hän on sanonut harkitsevansa kirkkoon liittymistä, jos kirkko ryhtyy vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja.
Tiettävästi muitakin kirkkoon kuulumattomia on saarnannut maamme kirkkojen jumalanpalveluksissa. Helsingissä tuomaspappina toimiva Pirjo Kantala kertoi Kotimaa24:lle, ettei näe ongelmaksi sitä, jos puhuja ei kuulu mihinkään kirkkokuntaan.
– En ole tehnyt kirkkoon kuulumisesta kynnyskysymystä, hän toteaa.
Kirkkojärjestyksen mukaan ”kirkkoherra voi yksittäistapauksessa kutsua evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoidun, kristillisestä vakaumuksesta tunnetun jäsenen saarnaamaan jumalanpalveluksessa”.
Pykälä koskee niin päiväjumalanpalvelusta kuin muitakin jumalanpalveluksia. Lisäksi ”muun kristillisen kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan jäsenellä on oikeus … saarnata jumalanpalveluksessa ja avustaa ehtoollisen jakamisessa samoin perustein kuin kirkon jäsenellä, jos kirkolliskokous on hyväksynyt tuon kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan kanssa asiasta tehdyn sopimuksen”. Tällainen sopimus on vaikkapa Englannin anglikaanisella kirkolla tai Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkoilla.
Luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen vahvistaa Kotimaa24:lle, että kyseiset kirkkojärjestyksen kohdat ovat ajanmukaiset.
– Kirkkojärjestyksen näkökulmasta mennään aika ahtaissa raameissa, tämä koskee nimenomaan jumalanpalveluksessa pidettävää saarnaa, Komulainen sanoo varovasti.
Hän korostaa, ettei halua henkilöidä asiaa Haavistoon, vaan selittää asiaa siitä lähtökohdasta, miten kirkossa ylipäänsä saarna ymmärretään ja toisaalta, mitä kirkkojärjestykseen on asiasta painettu. Kirkon perinteessä saarna on erotettu muista puheista. Se on osa jumalanpalveluksen sakramentaalista todellisuutta ja siksi saarnaajana on pappi tai kirkon jäsen.
Luterilaisen kirkon internetsivujen mukaan saarna on puhuttua Jumalan sanaa ja osa Jumalan ilmoitusta. Saarna on jumalanpalveluksen keskeisin osa ja perustuu kulloisenkin pyhän evankeliumitekstiin. Saarnan tehtävänä on synnyttää ja kasvattaa uskoa sekä rakentaa ja vahvistaa seurakuntaa.
Komulainen kertoo, ettei käytännössä edes paavi Franciscus ole oikeutettu saarnaamaan luterilaisessa kirkossa, koska katolinen ja luterilainen kirkko eivät ole keskenään saarnatuolin yhteydessä. Puheen hän voisi pitää, kuten kuka tahansa muukin ihminen.
Komulainen toteaa, että kirkon tilaisuuksissa ja myös jumalanpalveluksissa erilaiset tervehdykset, hyvän tahdon puheet ja johdantopuheet ovat mahdollisia eri kirkkokuntien ja jopa eri uskontokuntien jäsenille sekä uskonnottomille.
– Yritän nyt kuvata vallitsevaa kirkkojärjestystä ja sitä minkä tyyppiseen perinteeseen se perustuu. Pitäisikö paketti avata varsinkin ekumeenisissa yhteyksissä, siitä pitäisi keskustella, Komulainen jatkaa.
– Toisaalta kirkossa pitää kysyä, onko meillä liian ahtaat raamit, mutta kyllä kirkkojärjestyksellä ja kirkon jäsenyydelläkin pitää olla jokin ymmärrettävä pointtinsa. Jos joku henkilö esimerkiksi sanoisi olevansa ateisti, hänellä voisi olla hyvää asiaa, mutta hän ei olisi välttämättä oikea henkilö opettamaan riparilla tai saarnaamaan, vaikka sinänsä saattaisi olla joskus parempikin kuunnella kirkkoon kuulumattoman henkilön ajatuksia.
Lue myös:
Julkkismaallikot haastavat papit saarnaamisessa
Kuva: Aarne Ormio
Ilmoita asiavirheestä