Kirkollisia ulkomaanuutisia tuntuvat nyt hallitsevan katolisen kirkon pedofiliaskandaalit. Viimeisimpänä hätkähdytti Yhdysvalloissa julkaistu raportti, jonka mukaan Pennsylvaniassa epäillään yli 300 katolisen papin hyväksikäyttäneen yli tuhatta lasta vuosikymmenien aikana.
Uutiset kertovat myös, että katolisessa kirkossa on alkanut ilmentyä liikehdintää maallikoiden ja naisten parissa. Auttaisiko kirkkoa, jos maallikot ottaisivat vahvemman otteen sen hallinnosta? Tai auttaisiko kirkkoa, jos naiset olisivat enemmän mukana hallinnossa ja heitä vihittäisiin myös papeiksi? Ja sitten tietenkin se kysymys, että auttaisiko, jos papit saisivat selibaatin sijasta mennä naimisiin?
Selibaattihan sinänsä ei tee kenestäkään seksuaalista ahdistelijaa, jos se on kypsän ihmisen vapaaehtoinen valinta. Naisen aseman korottaminen tasavertaiseksi toisi varmasti uusia tuulia ja rikkoisi vanhoja valtasuhteita – mutta on syytä myös muistaa, että nunniinkin on kohdistunut vakavia syytöksiä lasten kaltoinkohtelusta.
***
Kiinnostavan selityksen ongelmaan on jo aikaa sitten tarjonnut amerikkalainen psykologian professori Thomas Plante, joka on tutkinut katolisten pappien seksuaalisuutta. Planten mukaan lapsia kaltoin kohtelevat papit ovat tyypillisesti itse joutuneet kaltoin kohdelluiksi. Monilla heistä on heikot sosiaaliset taidot, eivätkä he hallitse impulssejaan. He voivat olla myös tunne-elämältään ongelmaisia ja persoonallisuushäiriöisiä.
Vuosituhannen taitteessa katolisia pappeja kanadalaisessa instituutissa hoitanut dominikaaninunna ja psykologi Donna Markham on puolestaan todennut monien pappien menneen pappisseminaariin, ennen kuin he olivat saavuttanet psykoseksuaalisen kypsyyden. Joidenkin kohdalla laitostunut elämä samaa sukupuolta olevien kesken katkaisi sosiaalisen ja seksuaalisen kehityksen. Nämä miehet kypsyivät Markhamin mukaan älyllisesti mutta eivät tunne-elämältään.
***
Etenkin Markhamin näkökulma on mielenkiintoinen. Sitä nimittäin kannattaa pohtia jokaisen miehen ja naisen, joka on viettänyt nuoruutensa tiiviissä ja moraalisesti tiukassa uskonnollisessa ympäristössä. Kuinka paljon selkäytimeeni on jäänyt pelkoa ja häpeää? Olenko aivan sinut tunteitteni kanssa ja tunnistanko niitä edes?
Kristuksen kirkko ja sen myötä katolinenkin kirkko on paljon muuta kuin vain seksuaalista ahdistelua ja hyväksikäyttöä. Mutta ongelmien avoin tunnistaminen ja tunnustaminen niin kirkon kuin yksilönkin kohdalla on aina avain suurempaan vapauteen.
Kuva: Minerva Seppälä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.