Kristinuskon vuosisatoina suhtautuminen ruumiillisuuteen on vaihdellut äärimmäisestä ruumiin kieltämisestä ruumiin ilojen pitämiseen luonnollisina ja elämään kuuluvina.
Aina jossakin tuntuu menevän raja, jonka tuolla puolen alkaa sopimattomuus, rumuus, rivous, eläimellisyys, likaisuus, synti. Raja vaihtelee kokemuksemme ja viiteryhmämme mukaan. Vanhan testamentin luomiskertomuksesta tiedämme, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Tämä yksi olento, jossa on kaksi puolta, oli kuva siitä, millainen Jumala on.
***
Kristinuskon Jumalasta ei ollut ensi vuosisatoina lupa tehdä kuvia. Renessanssin ajan (1300 jKr. eteenpäin) maalaustaiteeseen ilmestyi, taiteilijan mielikuvituksen tuotteena, harmaapartainen ukko pilven päälle (Michelangelo, Aatamin luominen, Sikstuksen kappeli 1483). Oliko Jumala siis vanha, lihaksikas, kiharapartainen mies aluspaidassa? Entäpä jos jotain todempaa Jumalan olemuksesta löytyisi tanssista?
Ja millaisesta tanssista? Klassinen baletti on länsimaisessa kulttuurissa kehittynyt, estetisoitu ja ruumiin luonnollisesta liikkumisesta etäännytetty tanssitaiteen muoto. Baletin muotokieli on kaukana eläimellisestä ja primitiivisestä. Meidän on helppo ihailla sitä ja pitää sitä kauniina. Se ei ravistele meitä, koska se on riittävän vierasta ja etäällä omasta ruumiistamme.
Entäpä kun tanssija riisuu kipua tuottavat kärkitossunsa ja läiskäyttää paljaat jalkansa lattiaan haarat levällään, katsoo kädet ojossa vaativasti yleisöä ja huutaa: älkää! Me tietysti hätkähdämme ja tunnemme, että hän puhuttelee meitä. Ehkä sydän pomppaa kurkkuun ja meidänkin rinnastamme pyrkii ulos huuto: älkää! Olemme mukana, koska ruumiinkieli on äkkiä tullut meitä lähelle.
Mr. Gagan, tanssitaiteen suuren nimen, israelilaisen Ohad Naharinin, tanssi ja koreografia kaivautuu syvälle ihmismielen ja ruumiin olemukseen. Hänen ryhmänsä tanssia katsoessani ajatus ihmisestä Jumalan kuvana täytti mieleni. Ajattelin: tuollainen Jumala on, noin täysi ja tosi. Siksi että ihminen on tuollainen. Ja ihminen on sellainen, koska Jumalakin on. Juoksee kuin antilooppi, pyrähtää kuin lintulauma, raahautuu suojaan kuin haavoittunut koira, riehuu kuin loukattu ihminen.
***
Jumala on henki, näemme Hänestä vain epäselviä häivähdyksiä. Mutta meille on annettu tämä ruumis, tämä tomumaja, joka sekin on Jumalan kuvaa ja jonka totuudellisuudessa on häivähdys Jumalaa. Ruumiimme on kaunis, taipuisa, voimakas, energinen tai joskus voimaton, raskas, kankea ja laiska.
Tanssi on ruumiin runoutta. Jokaisen ihmisen ruumis kirjoittaa runoa. Kun nousen ylös, alkaa uusi runosäe. Kun astun askeleen, olen jo mukana tanssissa, jolla ylistän Luojaani.
Kirjoittaja on kirjailija ja kirjoittamisen opettaja.
Kuva: Jukka Granström
Lue Kaija Pispan muita kolumneja:
Kolumni: Jokainen taiteilija on sateentekijä
Kolumni: Ajattelin kuuntelevani nykymusiikkia väärin, mutta pystyn yhä muistamaan nuo ihanat värit
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.