Viime vuonna Turussa kastettiin 48,4 prosenttia syntyneistä lapsista. Viidessätoista vuodessa laskua on yli 30 prosenttiyksikköä. Mikään ei puhu sen puolesta, etteikö tämä vuotuinen parin prosenttiyksikön lasku jatkuisi. Luterilainen kaste on tulevaisuuden kaupungistuneessa Suomessa marginaalissa.
Tähän asti on kiinnitetty huomiota lähinnä kirkosta eroamisen vaikutuksiin. Asiaan perehtyneet kuitenkin muistuttavat, että kirkosta eroamista merkittävämpi asia on kasteiden väheneminen. Turun seurakuntien tilastoista näkyy kuitenkin jo seuraava aalto, joka marginalisoi kirkkoa.
Vuonna 2017 kirkkoon kuuluvista turkulaisnuorista rippikoulun kävi 96 prosenttia. Vuonna 2019 turkulaisista kirkon jäsenistä rippikoulun kävi enää 86 prosenttia. Kymmenen prosenttiyksikön lasku kahdessa vuodessa on dramaattinen. Lasku jatkunee nopeana. Kaste ei enää takaa kastekoulua.
***
Ihmisillä on lähes poikkeuksetta taipumus liioitella omien toimiensa roolia osana yhteiskuntaa. Komiteat miettivät projekteja, joilla kääntää laskevia käyriä. Paikallisista toimenpiteistä riippumatta kirkon käyrät ovat noudattaneet samoja trendejä kuin jo aiemmin esimerkiksi Englannissa ja Ruotsissa.
On korkea aika oivaltaa, että trendejä vastaan taisteleminen on turhaa. Hyödyllisempää on löytää tähän aikaan sopiva identiteetti Suomen suurimpana kristillisenä kirkkokuntana.
Paikallisseurakuntien keskittyessä muutoksen hidastamiseen monet jumalanpalvelusyhteisöt ja herätysliikkeet ovat onnistuneet luomaan kasvavia seurakuntayhteisöjä. He ovat tehneet ansiokkaasti sitä kirkon perustyötä, jonka monet seurakunnat ovat kaupungeissa laiminlyöneet.
Menestyvän seurakuntayhteisön salaisuus ei ole tietynlainen teologinen linja, vaan seurakuntalaisen roolin korostuminen. Siellä, missä seurakuntalainen on kirkon työn subjekti, seurakuntalaiset löytävät mielekkyyden osana kirkkoa myös 2020-luvulla. Jos yritämme tavoitella kaikkia, emme kuitenkaan lopulta tule tukeneeksi riittävästi ketään.
***
Korona-aika on seurakunnillemme mahdollisuus suunnata profiilinsa kohti jälkikansankirkollista aikaa. Jos seurakunnan toiminta muodostuu tällä hetkellä vain työyhteisön tuottamasta ohjelmasta, on seurakunta auttamatta väärillä urilla. Jos sen sijaan seurakunnan yhteisöt ja jäsenet löytävät väylänsä palvella Kristusta ja maailmaa osana seurakuntaa myös nyt, on seurakunta vahvoilla tulevaisuudessa.
Tulevaisuuden kirkko on kooltaan pienempi, mutta yhteisöllinen ja avara erilaisten aktiivisten ja paikallisten yhteisöjen kirkko. Tulevaisuuden kirkon kasvot eivät ole työntekijän kasvot, vaan aktiivisen kristityn kasvot.
Kirjoittaja on turkulainen pappi ja Hengen uudistus kirkossamme -liikkeen puheenjohtaja.
LISÄYS 28.4.: ”Väitin oheisessa kolumnissa että Turun rippikoulujen osalta kirkkoon kuuluvien jäsenten osallistuminen rippikouluun olisi laskenut vuodesta 2017 vuoteen 2019 10 prosenttiyksikköä (96 % – 86 %). Perustin tietoni Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän julkaisemaan tilastoon. – Helsingin seurakuntayhtymän tilastoasiantuntija otti minuun yhteyttä ja kertoi, että Åbo Svenska församlingin rippikouluja ei ole viety asianmukaisesti tilastoihin vuonna 2019. Todellinen rippikoulujen käymisprosentti vuonna 2019 oli vähintään 91 %. Lasku ei siis ole niin dramaattinen, kuin miltä se tilastoissa vaikutti.”
Kuva: Jukka Granström
Lue Matti Hernesahon aiemmat kolumnit:
Kolumni: ”Häpeän sinua!”, kirjoitin Kari Kanalalle
Kolumni: Jalkapallovalmentaja inspiroi minua seurakuntatyössä, sillä opin häneltä arvonnoususta
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.