Vuoden vaihteen pohdinnoissa on äimistelty yhteiskunnallisen ja poliittisen ilmapiirin koventumista. Onhan se kovaa menoa, jos viranomaisiakin maalitetaan. Tällaiseen on viitannut myös presidentti Niinistö, viimeisimmäksi uudenvuodenpuheessaan.
Kestämättömällä tiellä ollaan, jos pelkää mielipiteensä kertomista niin pahoin, että ei kerro sitä välttääkseen vihamielisen röykytyksen.
Politiikan kielenkäyttö on kiristynyt. Tahallinen väärinymmärtäminen valtaa alaa. Henkilöön käyvä hyökkäily ja ilkeily on jo melko yleistä. Keskinäinen kunnioitus on paikoin tipo tiessään. Onko tämä sitä uutta normaalia?
Eihän vastenmielinen ilmapiiri ainutlaatuisen uutta ole. Kovia on puhuttu meillä ja muualla läpi historioiden. Meillä viitataan sisällissodan aikoihin, 1930- lukuun ja sotienjälkeisiin vuosiin. Politiikkoja rökitettiin totuudesta piittaamatta.
***
Kaikki eivät pahoittele ilmapiirin koventumista. Julkiseen toimintaan kuuluu kestää henkilökohtainen loukkaaminen, myös tahallinen. Kun on leikkiin lähtenyt, leikki on kestettävä, toistellaan. Politiikassa tarvitaan kohtalainen siivu paksunahkaisuutta.
En kirjoita lässyttämisen enkä näennäisen yksimielisyyden puolesta. Kannatan ärsyttävänkin kirkkaita mielipiteitä perusteluineen. Kritiikki on kuitenkin eri asia kuin mälvääminen.
Poliittinen keskustelu on parhaimmillaan vaihtoehtojen kilpailua, oman vaihtoehdon perustelemista ja toisten vaihtoehtojen ruotimista. Siinä tarvitaan terävyyyttä ja pelkistämistä, mutta myös empatiaa.
Ilmapiirin koventumisella on sekin kielteinen puolensa, että se karkottaa monia lähtemästä politiikkaan tai ylipäätään yhteisten asioiden hoitoon, joka aina on epäkiitollista. Aikansa voi käyttää muuhunkin kuin vihansekaisten tölvimisten kokemiseen.
***
Politiikan sukupolvi vaihtuu Suomessa rytinällä. 1980-luvulla syntynyt sukupolvi ottaa vallan ja vastuun. Hallitseminen ei ole vastakaan iloista riemumarssia. Vastoinkäymisiä ja pettymyksiä on taatusti luvassa.
Uusi sukupolvi muotouttaa käyttäytymisellään poliittista kulttuuria, toistemme ymmärtämistä. Nuoret vastuunkantajat voisivat näyttää esimerkkiä, miten ollaan sivistyneesti eri mieltä ja miten rakennetaan hedelmällistä yhteisymmärrystä kansakunnan kohtalon kysymyksissä. Yhteiskuntarauha on iso asia.
Kirjoittaja on ministeri.
Kolumni julkaistu Kotimaassa 10.1.
Ilmoita asiavirheestä