Elämme uuden rippikoulusuunnitelman aikaa. Suuri ihme – rippikoulusuunnitelma 2017 tuli kirkossa voimaan vapunpäivänä.
Kirkon uskoa ja julistusta käsittelevä, tässä roolissa myös rippikouluasioista määräyksiä antava piispainkokous hyväksyi uuden rippikoulusuunnitelman pienin muutoksin huhtikuussa. Piispainkokous luonnehtii suunnitelmaa perusteellisesti valmistelluksi, tarkoituksenmukaiseksi ja teologisesti tasapainoiseksi.
Yksi piispojen puumerkeistä uudessa suunnitelmassa on se, että rippikoulun ulkoa opeteltavassa aineksessa pidettiin kymmenen käskyä. Alustavassa versiossa kaikkien rippikoululaisten yhteisissä opeteltavissa sisällöissä olivat vain uskontunnustus, Isä meidän -rukous ja Herran siunaus.
Käskyt olisivat alkuperäisessä skenaariossa kuuluneet paikallisesti valittaviin, optionaalisiin ulkoa opeteltaviin sisältöihin, joita nyt ovat pienoisevankeliumi, kultainen sääntö, rakkauden kaksoiskäsky, apostolinen siunaus, kaste- ja lähetyskäsky ja jokin iltarukous.
Käskyjä lukuun ottamatta nyt yhteisesti ulkoa opeteltavat tekstit ovat liturgisia, siis messussa lausuttavia tai kuultavia tekstejä. Niin ovat joissakin luterilaisissa kirkoissa myös kymmenen käskyä, jotka esimerkiksi Unkarissa voidaan lukea synnintunnustuksen yhteydessä.
Rippikoulusuunnitelma 2017 saattaa muuten olla ensimmäinen, jossa ylipäätään on valtakunnallisesti kirjattu, mitkä asiat rippikoulussa opetellaan ulkoa. Saatan olla nyt väärässä, mutta ehkä ”ulkoläksyjä” on tähän saakka kantanutkin vain vanha, kuitenkin melko yhtenäinen perinne? Joka tapauksessa, ulkoluku tukee oppimista.
Kymmenen käskyä ovat juutalaisille ja kristityille tiivistelmä asioista, joita Jumala meiltä haluaa. Ne ovat rautalangasta väännettyä etiikkaa – kompromissitonta Sanaa suoraan Siinainvuorelta, jos niin haluatte.
Suomalainen rippikoulu on ihmeellinen ja siunauksellinen kirkon onnistuminen ja näyteikkuna. On hyvin tärkeää, että piispat seuraavat sitä, mitä siellä opetetaan. Asiaan liittyy näet erilaisia intohimoja.
Muuten voi käydä niin, että rippikoulusta muodostuu kirkkomme seuraava kirkkopoliittinen jakolinja ja opillinen juoksuhauta – vai olisiko niin jo käynyt?
Kuva: Minerva Seppälä
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***
Lue myös:
Kolumni: Onko kääntymys pikatie marttyyriuteen?
Kolumni: Uusi DigiMarkus on parissakin mielessä erikoinen
Kolumni: Kaikissa meissä piilee pieni katolilainen
Kolumni: Helvetti ei kieltämällä katoa
Kolumni: Luterilaisuus – reformikatolisuutta jo vuodesta 1517
Ilmoita asiavirheestä