”Aziimo atshii wo bii hamtast nem zibaa yeisaa…”
Kuinka kauniisti kristitty iranilaismuusikko Gilbert Hovsepian laulaakaan meille suomalaisille tuttua laulua Yksi nimi ylitse muiden omalla äidinkielellään farsilla! Se on aina yhtä ihmeellistä, miten laulu löytää tiensä sydämestä sydämeen yli rajojen ja muurien.
Aikamoinen ihme on varmaan sekin, että iranilainen yleensä laulaa suomalaisia lauluja, mutta kun Jumala johdattaa oikeat ihmiset yhteen vaikka eri puolilta maailmaa, ovet vain avautuvat.
Näitä farsinkielisiä lauluja äänitettäessä avautui silmien eteen myös se toinen todellisuus, jonka me länsimaiset kristityt unohdamme niin helposti. Se on vainotun seurakunnan todellisuus.
***
Kristityksi tunnustautumisesta voi monessa maassa joutua maksamaan kalliin hinnan. Se voi merkitä sitä, että joutuu elämään jatkuvassa hengenvaarassa, syrjittynä ja pelossa. Se on todellisuutta tänä päivänä sadoille miljoonille ihmisille ympäri maailman.
Gilbert oli vasta 10-vuotias pikkupoika, kun hän joutui perheensä kanssa pakenemaan kotimaastaan. Hänen isänsä oli iranilainen pastori, joka julisti evankeliumia henkensä uhalla. Hän meni sinne, minne muut eivät uskaltaneet, ja välillä joutui korottamaan ääntään vainottujen ja vangittujen puolesta. Lopulta tuli se päivä, kun tuo rohkea pastori katosi ja löydettiin viikon kuluttua murhattuna. Marttyyrien surullisen pitkä lista sai taas jatkoa.
Gilbert jatkaa tänään isänsä aloittamaa työtä laulamalla omalle kansalleen siitä nimestä, joka on yli kaikkien muiden. Viime vuosina Iranista on kantautunut tietoja siitä, että maassa on herätystä erityisesti nuorten keskuudessa.
Samanlaisia uutisia on tihkunut monista muistakin maista, joissa kristityt ovat ahtaalla. Kylvetty siemen itää, seurakuntia syntyy, mutta hinta on usein kova.
***
Kun vainotun seurakunnan todellisuus tulee iholle, se avaa silmät ja herättää kysymyksiä: Miksi me lännen kristityt olemme niin hiljaa, vaikka veljiämme ja siskojamme vainotaan? Miksi me niin usein tuhlaamme aikaa ja askartelemme lopultakin aivan toisarvoisten asioiden kanssa? Niin, ja kuinka turhista asioista me riitelemme!?
Joka kerta joudun kysymään sitäkin, kuinka pitkälle olisin itse valmis menemään uskoni vuoksi? Kuinka rakas Vapahtaja on minulle? Tuntuu niin käsittämättömältä, että toiset uskaltavat kuolla Jeesuksen tähden, vaikka itse en aina edes uskalla elää Jeesuksen tähden.
Kirjoittaja on muusikko, sanoittaja, sovittaja ja säveltäjä.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös:
Kolumni: Herätysliikkeet kuuluvat terveeseen kristillisyyteen, vaikka on niilläkin omat ongelmansa
Kolumni: Se, mikä eilen oli täysin moraalitonta ja väärin, voi olla tänään ihan jees
Kolumni: Pappi ei tarjonnut lohtua Hectorille – oliko hänellä huono päivä vai uskonkriisi?
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.