Kerron hieman eräästä historiankirjoittajien huomiotta jättämästä taiteilijasta, Joseph Alasesta. Hän syntyi Tampereella työnjohtajan poikana 1885. Äiti oli hyvin kulttuurimyönteinen, mutta isä toivoi, että monilahjainen Joseph hankkisi ammatin. Hän opiskeli sähköteknikoksi Tampereen teknillisessä opistossa ja oli Tukholmassa Ericssonin puhelintehtaalla töissä.
Tukholmassa Joseph heittäytyi tutkimaan taidetta. Hän halusi kiihkeästi päästä käsiksi taiteen tekemiseen ja vietti aikaa Berliinissä ja Dresdenissä opiskellen taidetta. Hänellä ei kuitenkaan ollut varakkaita tukijoita, kuten monilla säätyläisperheiden taiteilijoiksi ryhtyneillä lapsilla. Hänen oli palattava Tampereelle ja ansaittava elantonsa sähköteknikon töillä tai piirustuksenopettajana uudessa käsityökoulussa.
Jo varhain Joseph kokeili Gallén-Kallelan innostamana Kalevala-aiheita. Hän perehtyi eri kulttuurien tapaan kuvittaa myyttejä ja tarinoita ja päätyi siihen, että kuvaamisen täytyi olla tyyliteltyä ja koristeaiheiden tuli syventää aihetta.
Joseph Alanen tunsi pääsevänsä sisälle kansanrunouteen ja sen ihmisten kokemusmaailmaan. Hän teki Kalevalan runoihin yli sata maalausta, joista osa on hävinnyt ja osa tuhoutunut. Tampereen taidemuseo on tehnyt merkittävän kulttuuriteon kokoamalla Alasen näyttelyn nyt, kun hänen kuolemastaan on kulunut sata vuotta.
***
Kävin Tampereen taidemuseossa ennen koronakaranteenien alkamista. Minulla ei ollut aavistustakaan Joseph Alasen taiteesta. Museoon astuessani ajattelin ensiksi: Äh, näitä Gallénin matkijoita taas.
Jo ensimmäisten kuvien kohdalla havahduin. Nämähän ovat ihmeellisiä; yhtä aikaa tyyliteltyjä, symbolisia ja abstrakteja, mutta myös lähelle tulevia, koskettavia ja välillä tahallisen humoristisia.
Maalauksista välittyy arkaainen suomalaisuus, jossa luonto elää ihmisessä ja ihminen luonnossa. Kuten kansanrunoudessakin Alasen töistä tulee tunne, että luontoa ei pakoteta vaan suostutellaan ihmiselle suosiolliseksi lempein keinoin, sanoin, lauluin ja soitoin, ja suuret taistelut käydään luonnon mahtivoimien avulla.
Alanen käytti tempera-tekniikkaa, jota muun muassa ikonimaalarit käyttävät. Se on vain vähän käytetty tekniikka suomalaisessa taiteessa. Gallén-Kallelan melko väkivaltaisen maskuliiniseen vaikutelmaan verrattuna Alasella kuvien kansanrunomaailma on pehmeä ja syvän lempeä, dynaaminen ja rytmisesti kiehtova.
Joseph Alanen kuoli espanjantautiin vuonna 1920. Nyt 100 vuotta myöhemmin hänen ensimmäinen laaja näyttelynsä sulkeutui koronaviruksen takia. Onneksi näyttely sai jatkoaikaa elokuuhun.
Kirjoittaja on kirjailija ja kirjoittamisen opettaja.
Kuva: Rami Marjamäki
Lue Kaija Pispan muita kolumneja:
Kolumni: Jumalan todempi olemus saattaa löytyä tanssista
Kolumni: Jokainen taiteilija on sateentekijä
Kolumni: Ajattelin kuuntelevani nykymusiikkia väärin, mutta pystyn yhä muistamaan nuo ihanat värit
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.