Sellainen on ihmismieli, että kaikki kielletty alkaa heti kiehtoa. Ei siis ihme, että jopa ehtoollisesta keskustellaan sosiaalisessa mediassa intohimoisesti näin poikkeustilan aikaan. Kun sitä ei saa, sitä haluaa jopa niin, että kirkon järjestys ja sen ylläpitäjien arvovalta ovat vaarassa.
En ole havainnut piispoja koskaan soimattavan niin roimasti kuin sen jälkeen, kun he antoivat ohjeet ehtoollisen vietosta tulevana pääsiäisenä. Pienen joukon kokoaminen striimattavaan messuun ehtoollista nauttimaan toisten katsoessa tuomittiin vastuuttomaksi ja elitistiseksi.
Liekö tuomioon vaikuttanut se, että samaan aikaan Englannin kirkko määräsi papit striimailemaan kirkkohetkiä yksin kotiin, koska kirkon pitää näyttää ihmisille esimerkillistä toimintaa viruksen torjunnassa.
Tästäpä päästiin keskusteluun virtuaalisen ehtoollisen pätevyydestä, mikä puolestaan on kuumentanut piispojen tunteita. Piispojen kanta siihen, että pappi kameran edessä asettaisi ehtoollisen ja ihmiset nauttisivat leivän ja viinin kodissaan, on ehdoton ei. Sehän tietysti houkuttaa kokeilemaan. Entä jos… kun vapaat suunnatkin ja jotkut tanskalaiset luterilaiset..? Tarvitseeko sitä pappiakaan…?
Mitä tähän nyt sitten sanoisi? Johonkin koronaviruksen aiheuttaman pelon ja turhautumisen täytyy kanavoitua – miksei siis ehtoolliseen, jossa yhteinen kärsimys jo syvästi luonnoltaan kulminoituu.
***
Pääsiäistä kohti pandemian kanssa kuljettaessa yhteinen kärsimys syvenee. Meitä ahdistaa ja uuvuttaa, koska olemistamme rajoitetaan ja koska emme tiedä, milloin virustartunta, lomautus tai molemmat osuvat meidän kohdallemme. Elämä typistyy siihen, että hoitaa välttämättömät asiat ja välttelee virusta kaikin keinoin.
Kun nyt on tottunut tarkkailemaan turvavälejä, ruudulta katsottava ehtoollisen nauttiminen tuntuu minusta vaivaannuttavalta ajatukselta. Mieluummin katsoisin alttarilla olevaa liinalla peitettyä kalkkia ja pateenia. Katsoisin ja kaipaisin. Jättäisin ne siihen odottamaan, että kärsimys ja poikkeustila ovat ohi.
”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni”, Jeesus sanoi opetuslapsilleen. Mekin voimme hartaasti odottaa yhteistä ateriaa.
***
Ehtoolliskiistelyn sijaan olen iltaisin klikannut itseni mukaan Ranskasta Taizésta tulevaan suoraan lähetykseen. Katselen rukousjakkaroillaan kyyhöttävien Taizé-veljien liikkumattomia selkiä ja kuuntelen huonosti kuuluvaa laulua ja rukousta. Välillä tunnistan sävelen ja yritän hymistä sitä mukana.
Seuraajia on useampi tuhat samaan aikaan. Kaikkialta maailmasta ruutuun ilmestyy rukousaiheita, sydämiä, tervehdyksiä. Se tuntuu hyvältä.
Yhteinen rukous ja yhteiseen kokemukseen osallistuminen ovat nyt sitä, mikä tässä tilanteessa kantaa.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Helena Kauppilan blogi:
Ehtoollinen etänä kaikille vai pelkästään paikan päällä VIP-kerholaisille?
Mika K T Pajusen blogi:
Sanan jakaminen on eri asia kuin sakramentin jakaminen
Erkki Sutisen blogi:
Kiirastorstaiksi lähiehtoollinen – Teknologia muuttaa teologian tulkintoja
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.