Helsingin yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa kajahtelee tasaisen voimakas ja määrätietoinen miesääni.
– Omassa maassamme tarvitaan kirkollisissa kysymyksissä entistä suurempaa avaramielisyyttä, suvaitsevaisuutta ja halua keskusteluun niiden kanssa, jotka ovat eri mieltä tai joilla on toinen vakaumus. Toivoisin, että keskustelu yhä laajenisi ja että se tapahtuisi aidon dialogin hengessä, ei inttäen, vaatien eikä tuomiten, vaan valmiina kuulemaan toista ja tarkistamaan omia käsityksiä. Vain siten voidaan välttää vaara, että kirkko lahkoutuu tai pirstoutuu, tai että kristityistä tulee yhteiskunnan kehityksestä sivulla olevien kulttuuripessimistien synkkä joukko.
Juhlasalissa soi kappale radiolähetyksestä vuosikymmenien takaa. Siinä juuri Helsingin yliopiston dogmatiikan professoriksi valittu Seppo A. Teinonen (1925–1995) arvioi 1.1.1970, mihin suuntaan asiat kirkossa ja yhteiskunnassa kehittyisivät 1970-luvun mittaan. Ekumeenisesta yhteistyöstä tulee Teinosen mukaan kirkoille elinehto.
Raine Haikaraisen kirjoittaman Seppo A. Teinosen elämäkerran Mystinen maestro – Seppo A. Teinosen pitkä pyhiinvaellus julkaisuseminaariin maanantaina kokoontunut väkijoukko naurahtelee. Monet läsnäolijoista muistavat legendaarisen dogmatiikan professorin.
Teinosen seuraaja professorina, Helsingin piispa emeritus Eero Huovinen kommentoi ääninäytettä.
– Siinä oli sodankäyneen upseerin ääntä. Se oli komento siitä, mitä Suomessa ja kirkossa piti 1970-luvulla tehdä.
Tämä on yksi näkökulma legendaariseen Teinoseen, joka oli varsinkin 1960- ja 1970-luvuilla merkittävä paitsi akateeminen ja ekumeeninen myös kirkollinen vaikuttaja.
Mutta näkökulmia on muitakin. Teinosesta oli moneksi, kävi seminaarin kuluessa ilmi.
Teinonen oli ensimmäisiä suomalaisia teologeja, jotka kuulivat Billy Grahamin julistusta
Aivan aluksi elämäkerran kirjoittaja Raine Haikarainen luonnehti sitä, minkälainen prosessi kirjoittaminen oli ollut. Häntä haastatteli tutkijatohtori Siiri Toiviainen.
Haikarainen kertoi, että sota-aikana upseerin uraa harkinnut Teinonen päätti Lapin sodasta palattuaan suuntautua toiselle uralle. Tapetilla olivat filologia ja filosofia, mutta voiton vei teologia.
Muiden asioiden lomassa Haikarainen kiinnitti huomiota Teinosen kansainvälistymiseen jo melko nuorena. Aikana, jolloin vain harvat suomalaiset matkustivat ulkomaille, Teinonen pääsi opiskelemaan Yhdysvaltoihin stipendiaattina vuosina 1949–1950.
– Stipendiaattivuosi Yhdysvalloissa vaikutti Teinoseen. Hän näki siellä kirkollisen elämän pirstoutuneisuuden, mikä ahdisti häntä. Hän lienee myös ollut ensimmäisiä suomalaisia teologeja, jotka ovat kuunnelleet Billy Grahamin julistusta, Haikarainen kertoi.
Teinonen ei vaikuttunut Grahamista ja arvioi, ettei tämä puhe ollut keskimääräistä metodistipuhetta parempi. Hänen myöhempi kiinnostuksensa lahkoihin ja uskonnollisiin yhteisöihin saikin ratkaisevan sysäyksen stipendiaattivuodesta.
Haikaraisen mukaan myöhemmin Teinonen näki, että vuonna 1948 perustetussa Kirkkojen maailmanneuvostossa olisi mahdollisuus kirkon ykseyden vaalimiseen.
Merkittävää oli myös Teinosen viettämä aika Vatikaanin II konsiilissa (1962–1965) Roomassa ensin toimittajana ja lopuksi Luterilaisen maailmanliiton tarkkailijana.
– Teinonen kantoi suuren määrän salaisia kokouspapereita Suomeen, Haikarainen kertoi.
Ylipäätään Teinonen oli mukana, kun 1960-luku avasi katolista kirkkoa Suomessa ja nuoret teologit halusivat perehtyä siihen.
Myöhemmin 1960-luvun lopulta lähtien Teinosen kiinnostus siirtyi Haikaraisen mukaan yhä enemmän fundamentaalitason teologisiin kysymyksiin. Hän päätyi arvostelemaan sen ajan polarisoituneen maailman trendejä.
– Teinonen arvosteli esimerkiksi luterilaisen kirkon piispoja siitä, että nämä ”myivät arkipyhät ammattiyhdistysliikkeelle”.
Teinonen puolusti naispappeutta vielä 1960-luvun alussa, mutta ajautui seuraavalla vuosikymmenellä toiseen ääripäähän. Syynä oli Haikaraisen mukaan se, että naispappeuskeskustelu polarisoitui.
– Teinoselle oli vierasta, että mukaan tuli poliittisista liikkeistä nousevia äänenpainoja. Hän halusi puhua asiasta kirkollisena kysymyksenä. Puheenvuorot asiassa olivat puolin ja toisin kovia, ja Teinonen koki jäävänsä yksin. Hän jäi marginaaliin, Haikarainen sanoi.
Teinonen ei perustellut virkakantaansa sillä, että naiset olisivat kelvottomia toimimaan virassa naiseutensa vuoksi. Kysymys oli teologinen.
– Teinonen torjui essentialistiset perusteet, siis sellaiset, että naisissa olisi jokin ominaisuus, jonka perusteella he eivät papeiksi kelpaa. Se olisi ollut Teinosen mielestä fallista heresiaa. Ekumeeninen argumentti oli myös tärkeä. Teinonen pelkäsi, että suhde vanhoihin kirkkoihin tulisi naispappeuden vuoksi etäisemmäksi. Pelko ei sitten toteutunut, Haikarainen sanoi.
Haastattelija Toiviainen totesi Teinosen olleen monella tavalla aikaansa edellä. Mikä oli Haikaraisen mielestä Teinosen ajattelussa merkille pantavinta?
– Teinosen käsitteellinen kunnianhimo ja selkeys olivat sellaisia asioita, jotka voisivat olla esimerkkeinä tällekin ajalle. Myös tapa, jolla hän avasi meille kristikunnan klassikoita, oli arvokasta, Raine Haikarainen sanoi.
Tentti oli läpi, jos paperissa oli nimi ja sosiaaliturvatunnus
Dosentit Eero Huovinen ja Juhani Forsberg muistelivat Teinosta esimiehenä ja työtoverina. Molemmat olivat myös kuunnelleet Teinosen luentoja opiskelijoina.
– Teinonen loi monella tavalla luennoilla seminaareissa täysin uutta. Edellisen polven professorien luennot olivat katastrofaalisia, usein jopa lapsellisia, Forsberg totesi.
Hän mainitsi eräiden takavuosikymmenien teologian professoreiden jopa luennoineen kirjasta lukien. Opiskelija, joka ymmärsi, mitä kirjaa käytetään, saattoi itse seurata luentoa samaa kirjaa pöydällään auki pitäen.
Teinosesta alkoi Forsbergin mukaan aivan uusi aikakausi tiedekunnan opetuksessa.
– Hänen rinnallaan kirkkohistoriassa tämä sama muutos tapahtui Mikko Juvan ja Kauko Pirisen kautta. Ne luennot olivat aivan toisesta maailmasta kuin aikaisemmilla opettajilla, Juhani Forsberg sanoi.
Huovinen kertoi Teinosen antaneen ratkaisevat innoituksensa opiskelijoille juuri luennoitsijana.
– Luennot olivat koko ajan täyttä asiaa. Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen vaikutus opiskelijoihin tuli juuri luentojen pohjalta.
Tentaattorina Teinonen oli Huovisen mukaan nuorena vaativa, sittemmin jopa ”aika rento”.
– Esimerkiksi dogmihistorian perustentti oli ”verinen tentti”. Siihen luettiin vaativia kirjoja. Tentin lopussa oli 15 käsitteen tai vieraskielisen sanan tentti. Itse en esimerkiksi vuonna 1971 kyennyt vastaamaan siihen, kuka oli Gerald Ford. Mutta Teinonen testasi myös opiskelijoidensa yleissivistystä! Siis sitä, seuraavatko he maailman menoa, Huovinen muisteli.
Entä mitä tapahtui, kun Teinosen assistenttina työskennellyt Huovinen joutui laatimaan tenttikysymykset Teinosen pitämän luentosarjan opiskelijoille?
– Sanoin, että enhän minä tiedä, mitä olet luennoinut. Teinonen antoi minulle luvan kysyä, mitä haluan, Huovinen sanoi.
Professorille meni Huoviselta tentin jälkeen myös tieto siitä, että 5–6 opiskelijaa ei vastauksien perusteella oikein voinut päästää tentistä läpi.
– Hän neuvoi päästämään läpi kaikki, joilla oli vastauspaperin oikeassa ylänurkassa nimi ja sosiaaliturvatunnus, Eero Huovinen kertoi.
***
Maanantai-iltapäivän kestäneen tilaisuuden juonsi tohtorikoulutettava Heidi Zitting. Haikaraisen, Forsbergin ja Huovisen lisäksi siellä puhuivat dogmatiikan oppituolin nykyinen haltija, professori Miikka Ruokanen, emeritusprofessori Timo Riiho, professori Jaana Hallamaa, dosentti Pauli Annala ja professori Risto Saarinen.
Paikalla seminaarissa oli myös Seppo A. Teinosen Espanjassa asuva leski Riitta Teinonen.
Lue Kotimaasta 22.3. Raine Haikaraisen kirjoittaman elämäkerran Mystinen Maestro esittely.
Kuva: Jussi Rytkönen. Raine Haikarainen ojentaa elämäkerran kappaleen Seppo A. Teinosen leskelle Riitta Teinoselle.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.