Kirkkomme jumalanpalveluskäytännöt uudistettiin perusteellisesti 20 vuotta sitten. Ennen virallista käyttöönottoa messusävelmiä ja messukirjojen tekstejä testattiin ja muokattiin seurakunnissa vuosikymmenen verran. Lopputulos oli vaikuttava ja monessa mielessä onnistunut, mutta kirjojen kieli ei ole kestänyt kulutusta.
On hämmentävää, miten nopeasti monet käsikirjojen tekstit ovat alkaneet tuntua kielellisesti vanhentuneilta ja kömpelöiltä ja seurakuntalaisten mielestä vaikeaselkoisilta. Ajan hammas on syönyt etenkin päivän rukousten ja esirukousten muotoiluja. Osa käsikirjojen rukouksista tuntuu kankeilta ja paperinmakuisilta tai korkealentoisilta ja vaikeasti avautuvilta. Monet ilmeisesti aikoinaan moderneilta kuulostaneet rukoukset ovat pahimmillaan kliseisiä tai latteita toteamuksia.
Syynä tällaisiin tuntemuksiin voi olla se, että käsikirjan laatijat eivät ehkä rukouksia valmistellessaan riittävästi tiedostaneet, mitä eroa on rukouksen kielellä ja kirkon opin kielellä.
Jumalanpalveluksessa käytettävän kielen tulee olla tuoretta, ymmärrettävää ja koskettavaa. Moni pappi on käyttänyt oman käden oikeutta ja muokkaillut messukirjojen tekstejä enemmän tai vähemmän onnistuneesti.
Olisiko nyt uuden kirkolliskokouksen aloittaessa aika käynnistää ripeästi yhteinen jumalanpalveluksen peruskirjojen kielenhuollollinen ja sisällöllinen korjaus? Samalla voitaisiin lisätä uusia rukouksia ja hyödyntää sisarkirkkojemme jumalanpalvelusten liturgisia aineistoja.
Voisiko tavoitteena olla, että vuosikymmenien valmistelun sijasta uudistuneet kirjat olisivat käytössä jo alkaneen vuosikymmenen puoliväliin mennessä?
Annan kirkolliskokousvaalissa ääneni sille, joka lupaa edistää messukirjojen uudistusta.
Kirjoittaja on Espoon tuomiorovasti. Mielipidekirjoitus on julkaistu 31.1.2020 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.
Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki. Turun Maarian kirkon pääalttari.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.